Antti Yrjönen

Vasemmiston Semi toivoo, että edellisten talouskriisien virheitä ei toisteta.

Vasemmistoliiton varkautelainen kansanedustaja Matti Semi korosti heikompien auttamista vappupuheessaan, joka poikkeuksellisesti julkaistiin Warkauden Lehdessä ja vasemmistoliiton verkkosivuilla.

Hän muistutti 90-luvun laman aikana iäkkäältä varkautelaiselta saamastaan neuvosta: ”Hyvinä aikoina voidaan tehdä mukavia asioita, huonoina aikoina on autettava heikompia.”

– Sen olen läpi koko poliittisen urani muistanut, Semi kirjoittaa.

Huonoina aikoina on autettava heikompia.

Heikko-osaisista huolehdittava

– Nyt elämme näitä huonoja aikoja, siksi meille vasemmistoliitossa on tärkeää, että huolehdimme, heikompiosaisista, pienituloisista ihmisistä. Työttömäksi jääneistä työläisistä sekä pien- ja yksinyrittäjistä, hän sanoi.

– Tuemme työpaikkojen säilyvyyttä, jotta pääsisimme koronaepidemian yli ja selviäisimme siitä mahdollisimman pienin vaurioin. Nyt on huolehdittava lapsiperheistä sekä neljän seinän sisään jääneistä yksinäisistä ihmisistä. Palvelut on pidettävä kunnossa, kriisin jälkihoitoon panostettava ja ketään ei saa jättää yksin. Ei toisteta edellisten talouskriisien virheitä.

ILMOITUS

Kiitos työtä tekeville

Semi kiitti lisäksi niitä ihmisiä, jotka ovat työssä tai kotona karanteenissa.

– Teollisuuden toimijat eivät ole irtisanoneet vielä kovinkaan paljoa työntekijöitään, sillä he haluavat pitää kiinni ammattilaisistaan, hän totesi.

Semi peräsi joukkovoimaa koronan nujertamiseen.

– Nyt meidän on yhdessä huolehdittava siitä, että selviämme tästä koronaepidemiasta. Meidän on yhdessä kannettava vastuu siitä, että noudatamme terveysviranomaisten ohjeita. Autamme niitä, jotka apua tarvitsee ja pidämme huolta läheisistä.