Lehtikuva/Vesa Moilanen

Kommentti: Hallitukset joutuvat toimimaan sumussa ja toivomaan parasta.

Suomen hallitus tekee viikon sisällä isoja koronapäätöksiä. Huomenna keskiviikkona on luvassa ratkaisu siitä, mitä tapahtuu kouluille loppukeväällä. Pidetäänkö ne kiinni ja jatkuuko etäopetus lukuvuoden loppuun vai avataanko lähiopetus edes asteittain tai osittain.

Vapun jälkeen sunnuntaina 3.5. hallitus käsittelee vielä isompaa asiakokonaisuutta. Yli kymmenen hengen kokoontumis- ja monet muut rajoitukset ovat voimassa 13.5. asti. Myös rajat ovat kiinni nykyisillä päätöksillä toukokuun puoliväliin ja ravintolat on määrä pitää suljettuina kuun loppuun.

Paine yhteiskunnan ainakin osittaiseen avaamiseen on hirveä, sillä sulku tulee kalliiksi. Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki totesi tiistaina, että jokainen viikko eristäytymistä maksaa Suomelle 1,2 miljardia euroa.

Kotamäen mukaan rajoitustoimia ei kannata jatkaa aikaansa pitempään, sillä taloudelliset vaikutukset muuttuvat kestämättömiksi. Myös viruksen mahdollinen toinen aalto muuttuu sitä voimakkaammaksi, mitä kauemmin eristäytyneisyyttä jatketaan. Tästä on varoittanut myös THL.

Saksassa käänne pahempaan

Vaakakupissa painaa toisaalta se, että jos rajoituksia puretaan liian nopeasti, tartunnat voivat kääntyä uudelleen nousuun ja epidemia vaikeutuu. Tästä on merkkejä Saksassa, jossa monien muiden maiden tapaan pohditaan rajoitusten purkamista.

ILMOITUS

Saksan terveydenhuoltolaitoksen RKI:n mukaan tartuttavuusluku on noussut lähelle yhtä. Parhaimmillaan se oli jo 0,7. Jokainen viruksen saanut tartuttaisi siis yhden ihmisen lisää.

Saksan viranomaiset ovat pitäneet erittäin tärkeänä, että luku pysyisi alle yhdessä.

– Vaikka olettaisimme, että luku olisi 1,1, terveydenhuoltomme ja tehohoitomme rajat tulisivat vastaan lokakuussa. Luvulla 1,2 näin kävisi heinäkuussa ja luvulla 1,3 jo kesäkuussa, sanoi liittokansleri Angela Merkel aikaisemmin tässä kuussa.

Myös sairastuneiden kuolleisuus on ollut nousussa.

Saksa on jo purkanut joitakin koronarajoituksia ja sielläkin viranomaiset päättävät ensi viikolla, puretaanko niitä lisää.

Suomen kokonaistuotannon arvioidaan laskevan tänä vuonna kuutisen prosenttia, mutta jos rajoitukset jatkuvat pitkään, luku voi olla kaksinumeroinenkin. Mitä enemmän ja kauemmin talous hyytyy, sitä enemmän se heikentää mahdollisuuksia hyvinvointipolitiikkaan. Epäonnistuminen rajoitusten purkamisessa taas johtaa sairastumisiin ja kuolemiin tässä ja nyt.

Sanna Marinin hallitus on kansalaisten mielestä onnistunut koronakriisin hoitamisessa hyvin, mielipidemittaukset kertovat. Niin myös tärkeimmät tulokset. Sairastuneita ja kuolleita on vähän. Tehohoidon kapasiteetti ei ole ollut uhattuna. Saavutus on merkittävä, koska tällaisesta tilanteesta ei ole kokemusta eikä valmiita toimintamalleja.

Seuraaviakin askeleita pohditaan epätäydellisen tiedon varassa eikä kaikkien toimien onnistuminen ole varmaa. Mahdolliset harha-askeleet eivät ole lynkkauksen vaan oppimisen paikkoja.

Juttua muokattu kello 15.23. Talouskasvu muutettu kokonaistuotannoksi.