Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian tilastojen mukaan korona on iskenyt pahiten vähemmistöihin. Syyt ovat yhtenevät: fyysistä työtä tekevät, tiheämmille ja likaisemmille seuduille asutetut ja matalammin koulutetut ovat aina kärsineet yhteiskunnallisista ongelmista eniten.
Suomessa kulttuurisen tai etnisen taustan merkitystä koronan vakavuuteen ei ole mitattu, mutta täälläkin kulttuurivähemmistöön kuulumisella on negatiivinen vaikutus sosioekonomiseen tasoon.
Kulttuurivähemmistöjen asema on ollut kaikkien tiedossa, mutta sen muuttamiseksi ei ole lähdetty todellisiin toimiin. Tukihankkeita on järjestetty, mutta yleensä vain marginaalisella tasolla: vapaaehtoisvoimin, projektiluontoisesti. Usein vähemmistöille kohdistettu tuki on integroimisen sijasta erottanut vähemmistöjä ja valtaväestöä entistä enemmän.
Koronan aiheuttama tuho on pitkälti seurausta länsimaisen valtakulttuurin tuottamista ilmiöistä.
Monilla Suomen vähemmistöillä, kuten muslimeilla, romaneilla ja juutalaisilla olisi historiassa juuri tautien ehkäisemiseksi kehittyneitä puhtaussääntöjä, huomattavasti enemmän kuin valtaväestöllä, mutta viime vuosikymmenten aikana ne ovat alkaneet kadota assimiloitumisen myötä.
Vielä ironisemmaksi asetelman tekee se, että koronan aiheuttama tuho on pitkälti seurausta länsimaisen valtakulttuurin tuottamista ilmiöistä: globalisaatiosta ja ilmastonmuutoksesta.
Korona osoittaa, ettei yhteiskuntamallimme, jossa tiettyjen ryhmien pärjääminen perustuu valtaväestön armopaloille, ole tätä päivää. Emme voi tällaisessa tilanteessa kuvitella syrjäytettyjen sulattavan mukisematta, että heillä on nyt vain vähän isompi riski kuolla. Enkä voi uskoa suomalaisten ajattelevan, että länsimaisen kulttuurin edustajat ansaitsevat elää enemmän kuin muut.
Tähän asti yhteiskunnallisen aseman korottaminen on vaatinut vähemmistöiltä omasta kulttuurista luopumista, mutta tuhansiakin vuosia vanhan verenperimän jättäminen ei ole kevyttä. Ei myöskään ole tutkittu, seuraako siitä välttämättä mitään hyvää. Esimerkiksi monet islamin ja romanikulttuurin säännöt paitsi pitävät yllä hygieniaa, rajoittavat kuluttamista kohtuullisissa määrin ja sitovat perheenjäsenet ottamaan vastuuta toisistaan. Toisin kuin hoivakoteihin eristetyt vanhukset, näiden kulttuuriryhmien vanhempi ikäpolvi saa nyt olla enimmäkseen perheensä hoidettavana.
Kuinka monta tappavaa tautia vielä tarvitaan, että valtakulttuuri suostuu yhdenvertaiseen keskusteluun ”vähemmistöjen” kanssa, jotka tosiasiassa ovat suuri, globaali enemmistö? Jos haluamme selvitä tästä epidemiasta ilman suurempaa konfliktia, ei kipukohtien käsittely voi enää odottaa. Jos annamme koronan johtaa levottomuuksiin ja väkivaltaan, siitä luonnollisesti kärsii niin valtaväestö kuin talouskin.
Nyt on lopetettava vähemmistöjen leimaaminen mediassa. Kuten todettua, meillä olisi vieraista kulttuureista myös opittavaa, niin puhtaudesta, kuluttamisen hillitsemisestä kuin vastuullisista perhesuhteista. Vai olemmeko niin jämähtäneitä omaan paremmuuteemme, että emme edes tappavan epidemian uhalla ota apua vastaan?
Susanna Mare
Helsinki