Lehtikuva/Andy Buchanan

Lähes puolet Euroopan koronakuolemista on tapahtunut hoivakodeissa, sanoi Maailman terveysjärjestö WHO:n Euroopan aluejohtaja Hans Kluge torstaina lehdistötilaisuudessa Kööpenhaminassa.

Kluge luonnehti tilannetta ”käsittämättömäksi tragediaksi”.

Kluge vaati tekemään enemmän sen hyväksi, että hoivakotien asukkaita suojattaisiin ja hoitajat saisivat tarvittavat suojavälineet.

”Hoivakotien työntekijät ovat usein ylirasitettuja, alipalkattuja ja suojaamattomia.”

– Pitkäaikaista hoivaa tarjoavien hoivakotien työlleen omistautuneet, myötätuntoiset työntekijät, jotka niin usein ovat ylirasitettuja, alipalkattuja ja suojaamattomia, ovat pandemian unohdettuja sankareita, sanoi Kluge.

– Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta nällä työntekijöillä olisi henkilökohtaiset suojavarusteet ja muut tärkeät välineet itsensä ja hoidettaviensa suojaamiseksi.

Kluge sanoi myös, että hoivakodeissa kuolevilla on oikeus saada riittävää lääkitystä oireiden hoitoon ja oikeus kuolla rakkaidensa ympäröiminä.