Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Kunta-alaa sovitellaan kuumeisesti valtakunnansovittelijan avustuksella.

Neuvotteluita käydään nyt teemoittain. Loppuviikosta teemana on ollut palkat sekä palkattomien kiky-tuntien kohtalo.

Kunta-alan työehtosopimuksesta on päästävä sopuun huhtikuun loppuun mennessä, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL linjaavat.

Liitot painottavat, että sopimustilanteen ratkaisua ei yhtään helpota se, että Suomen talousnäkymät ovat romahtaneet samassa tahdissa kuin koronapandemia maailmalla leviää. Tulevista viikoista ja kuukausista ei ole tiedossa muuta kuin epävarmuutta.

– Jos tulosta ei synny huhtikuussa, on selvää, että syksyllä neuvottelemme pienemmistä korotuksista kuntatalouden heikkenemisen vuoksi. Taasko kerran kunta-alan henkilöstöstä tehdään laskunmaksaja, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine kysyy.

Kuntatyönantajat KT on aikataulun osalta samoilla linjoilla työntekijöiden kanssa. KT:ssa korostetaan sopimusratkaisun maltillisuuden tarpeellisuutta, koska epidemia vahingoittaa vakavasti jo ennestään kehnossa kunnossa olevaa kuntataloutta.

ILMOITUS

KT:n selvityksen mukaan epidemia pakottaa kuntatyönantajia laajoihin lomautuksiin ja on lisännyt jyrkästi kuntien ja kuntayhtymien tarvetta lomauttaa henkilöstöä.

Kikyt pois ja sama taso palkankorotuksille kuin muillakin

Jyty ja JHL vaativat kikytuntien poistamista ja kunta-alan työntekijöille vähintään samoja palkankorotuksia kuin mitä muilla aloilla on tähän mennessä saatu. Lisäksi korotuslinjassa on heidän mukaansa huomioitava kunta-alan työntekijöitä eri tavoin kuormittavat poikkeusolot.

Järjestöt ovat valmiita pitkiinkin neuvotteluihin, jotta sopu löytyy 30.4. mennessä.

– Sopimukseton tila näin isossa sopimuskentässä aiheuttaa jäsenistössä epävarmuutta, kun ei ole mitään tietoa palkankorotuksista ja työaikakysymykset ovat jääneet ratkaisematta. Sopimusratkaisun on huomioitava naisvaltaisen julkisen sektorin useat eri henkilöstöryhmät oikeudenmukaisesti, Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki painottaa.

Kunta-alan sopimukset ovat kokonaisuutena uudistuksen tarpeessa tulevan maakuntauudistuksenkin vuoksi. Sote-henkilöstöä koskevat työehdot ovat osa kokonaisuutta.

– Sote-sopimus on tarpeen, mutta rajaukset ja sisällöt on valmisteltava huolellisesti. Valmisteluun tarvitaan aikaa ja harkintaa, jotta koko sote-henkilöstön asema voidaan käsitellä harkiten ja saada sopimuksesta kaikkia palveleva kokonaisuus, puheenjohtajat linjaavat.