Lehtikuva/Piero Cruciatti

BIOS-tutkimusyksikön tutkija Ville Lähde sanoo, että kriisien vähentäminen vaatisi järjestelmätason muutoksia. Tähän asti sellaisiin ei ole ollut poliittista tahtoa eikä voimaa.

Monitieteinen tutkimusyksikkö BIOS julkaisi 25. 3. tutkijoidensa allekirjoittaman puheenvuoron Ekologinen jälleenrakennus epävarmassa maailmassa. Siinä todetaan, että 2000-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen kriisit – kansainvälisesti verkottuneiden ruokajärjestelmien kriisiytyminen vuosina 2006–2008 ja uudelleen 2010–2011, kansainvälinen talouskriisi 2007–2009 ja nyt koronapandemia – ovat globalisoituneen ja yhä kiivaammassa tahdissa toimivan maailman systeeminen piirre. Ne ovat osa parin vuosisadan aikana rakentunutta maailmanjärjestystä.

Ympäristöfilosofian ja ympäristöpolitiikan tutkija Ville Lähde vastasi Kansan Uutisten kuuteen kysymykseen koronapandemiasta ja sen luonteesta.

Miksi pandemia oli vain ajan kysymys, ei varsinainen yllätys?

”Olemme perineet maailman tilan, jossa erilaiset kriisit helposti ruokkivat ja vahvistavat toisiaan.”

- Laajalle leviävien tartuntatautien todennäköisyys on kasvanut etenkin globaalin liikenteen ja kaupankäynnin kiihtyessä, väestökeskittymien kasvaessa, suurimittaisen eläintuotannon myötä ja ihmistoiminnan tunkeutuessa yhä uusille luonnonalueille. Seuraavan globaalin pandemian tiedettiin iskevän jossain vaiheessa, ja siitä oli varoitettu lukuisissa tutkimuksissa. Tiedettiin siis, että kriisialttius on nykyisen maailmanjärjestyksen systeeminen piirre.

Miksi se kuitenkin yllätti? Miksi mitään ei tehty?

ILMOITUS

- Olisi väärin sanoa, että ”mitään ei tehty”, sillä tietysti esimerkiksi SARS- ja MERS-epidemioista oli opittu paljon, ja monet esimerkiksi Kiinassa käytetyt varotoimet oli kehitetty niiden kokemusten pohjalta. Ja vaikka pandemia oli ennakoitu todennäköisesti, sen tarkka tapahtuma-aika ja -paikka sekä taudin luonne olivat tietysti yllätys. Tällaiset ilmiöt voivat siis olla samaan aikaan ennakoituja ja yllätyksiä.

- Sen sijaan pandemian todennäköisyyden vähentäminen ja sen torjumisen helpottaminen olisi vaatinut perustavanlaatuisia yhteiskunnallisia muutoksia esimerkiksi ruokajärjestelmän toiminnassa, globaalissa liikenteessä ja terveydenhuoltojärjestelmissä. Samalla tavalla talous- ja ruokajärjestelmien lisääntyvä kriisialttius on tunnustettu, mutta sen vähentäminen vaatisi järjestelmätason muutoksia, joihin ei ole ollut poliittista tahtoa eikä voimaa.

Tapahtuuko ilmastokriisissä sama? Se tiedetään, mutta toimitaan vasta kun on kriisi ja pakko?

- Pandemia- ja ilmastokriisi eivät vertaannu näin helposti toisiinsa. Nimittäin pandemian iskiessä yhteiskunnissa onkin ollut yllättävän suuri valmius nopeisiin ja radikaaleihin muutoksiin. Hyväksyntä niille saadaan kuitenkin sillä oletuksella, että poikkeustilan jälkeen palataan ”normaaliin päiväjärjestykseen”. Maailma ei tietysti palaa täysin ennalleen, mutta tällaisella oletuksella pääosin toimitaan.

Colour

– Ilmastonmuutos taas on hidas, asteittaisesti etenevä kriisi, jossa ei ole pandemian kaltaista ”H-hetkeä”. Sen hoitaminen, aivan kuin yleisemmin kriisialttiuden vähentäminen, vaatisi pysyvää yhteiskunnallista muutosta. Hätätilaohjelmat eivät riitä. Koska muutokset eivät ole ohimeneviä, niiden toteuttaminen on paljon vaikeampaa kuin sellaisten poikkeustilatoimien, joilla on vakavatkin sivuoireet.

Ovatko koronapandemia ja ilmastokriisi yhteydessä toisiinsa?

– Kriiseillä on hyvin erilainen luonne. Pitkäänkin kestävä pandemia on lopulta nopea ja ohimenevä kriisi, jolle voidaan löytää hoitokeinoja ja parhaimmillaan rokote. Vaikka se muuttuisi toistuvaksi epidemiaksi, se ei ole jatkossa niin vaarallinen.

– Ilmastonmuutokselle ei voi keksiä rokotetta, eikä sille tulla immuuniksi. Ilmastonmuutos on kuitenkin yksi niistä ympäristömuutoksista, jotka lisäävät tartuntatautien esiintymisen todennäköisyyttä.

Nyt valmistaudutaan jo exit-ohjelmiin. Mikä olisi väärä tapa toimia, kun tämä loppuu ja mikä oikea?

– Pähkinänkuoressa väärä tapa toimia on olettaa, että tämän kriisin jälkeen on palattava entisiin tuotanto- ja kulutustapoihin ja entiselle talouden kehitysuralle. BIOS-tutkimusyksikkö taas peräänkuuluttaa sitä, että tuetaan pitkäjänteistä ekologista jälleenrakennusta. Yksi tärkeä ulottuvuus on ympäristökuormituksen vähentäminen, toinen on yhteiskuntien luovan sopeutumiskyvyn lisääminen. Olemme nimittäin perineet maailman tilan, jossa erilaiset kriisit helposti ruokkivat ja vahvistavat toisiaan.

– Siinä mielessä ”tämä loppuu” onkin väärä ajatus, sillä vaikka pandemia loppuu, kriisialttiissa maailmassa ei ole sellaista rauhallista ”normaalia päiväjärjestystä”, jonka aikana ainoastaan ehditään pohtia esimerkiksi ilmastokysymyksiä. Pitkäjänteistä yhteiskunnallista muutosta on toteutettava jatkuvassa sopeutumisen ja mukautumisen ilmapiirissä. BIOS-tutkimusyksikkö korostaa, että muutoksen kestävyyden ja hyväksyttävyyden vuoksi on elintärkeää huolehtia myös sen oikeudenmukaisuudesta.

Onko korona onnenpotku ympäristölle? Nyt on ollut uutisia ilman ja vesistöjen puhdistumisesta, kun teollinen toiminta ja turismi ovat pysähdyksissä.

– Ilmastonmuutos ja monet muut suuret ympäristöongelmat ovat hitaasta kertyviä ja asteittaisia prosesseja, joten hetkellinen hengähdystauko ei sinänsä auta juuri lainkaan. Itse asiassa historiallisesti romahdusten jälkeen ympäristökuormitus on hyvin nopeasti palannut entiselle tasolle ja siitä ylöspäin. Tarvitaan jatkuvaa muutosprosessia, jossa ympäristökuormitus ja luonnonvarojen kulutus saadaan kestävälle tasolle.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!