Lehtikuva/Hector Retamal

Tutkijat suosittelevat rajoitusten höllentämistä vain asteittain niin, että pidetään tartuttavuusluku alle 1:ssä.

Hongkongin yliopiston tutkijat arvioivat, ettei koronakriisin vuoksi säädettyjä liikkumisrajoituksia voi lopettaa, ennen kuin tautiin on saatu kehitettyä rokote.

Tutkimus perustuu Kiinasta saatuihin havaintoihin. Vaikka Kiinassa ja erityisesti Wuhanissa tehdyt tiukat toimet näyttävät pysäyttäneen epidemian ensimmäisen aallon, on tutkimusta johtaneen Joseph Wun mukaan vaara toisesta aallosta suuri.

Ilman laumasuojaa tapaukset alkavat Wun mukaan helposti jälleen lisääntyä, kun kaupat ja tehtaat alkavat jälleen toimia ja koulut aueta. Sosiaaliset kontaktit lisääntyvät ja epidemian maailmanlaajuisen luonteen vuoksi tartuntoja tulee myös ulkomailta.

Ilman laumasuojaa tapaukset alkavat helposti jälleen lisääntyä.

Tutkijat varoittavat, ettei rajoituksia pidä purkaa liian nopeasti eikä liian laajasti, koska silloin tartuttavuusluku alkaa jälleen kasvaa, vaikka se olisi saatu painettua alle 1:n.

Wun ryhmä pitää parhaana strategiana sitä, että rajoituksilla sekä fyysisellä etäisyydellä ja käyttäytymismuutoksilla pidetään tartuttavuusluku edelleen alle 1:ssä, vaikka taloutta vähitellen avattaisiinkin.

ILMOITUS

Tutkimuksen mukaan kuolleisuus koronaan oli muualla Kiinassa huomattavasti alhaisempaa (alle 1 prosentti) kuin epidemian keskuksessa Hubein maakunnassa (lähes 6 prosenttia).

Kuolleisuusluku vaihteli myös maakuntien vaurauden mukaan. Varakkaammilla maakunnilla on paremmat resurssit terveydenhoitoon. Silti kaikkein vauraimmissakin paikoissa kuten Pekingissä ja Shanghaissa terveydenhuollon resurssit ovat koetuksella äkillisen epidemian ilmaantuessa.

Jos epidemian annetaan tulla uudelleen, se johtaa tutkijoiden mukaan todennäköisesti myös vaikeampiin taloudellisiin seurauksiin kuin rajoitusten höllentäminen vain asteittain.