Lehtikuva/Angelos Tzortzinis

Kahden kuolonuhrin lisäksi ainakin yksi syyrialaisnainen on yhä kateissa, selviää Amnesty Internationalin tuoreesta raportista.

Turkki ilmoitti helmikuussa, ettei se aio enää pysäyttää Eurooppaan pyrkiviä ihmisiä ja kannusti turvapaikanhakijoita sekä siirtolaisia lähtemään kohti Kreikan rajaa. Osa Turkissa elävistä turvapaikanhakijoista jätti asuntonsa ja käytti koko omaisuutensa päästäkseen rajalle, missä he saivat väkivaltaisen vastaanoton.

Amnestyn tuore tutkimus Caught in a Political Game: Asylum-Seekers and Migrants on the Greece/Turkey Border Pay the Price for Europe’s Failures paljastaa, miten Kreikan poliisi ja rajaviranomaiset käyttivät kyynelkaasua, vesitykkejä, kumiluoteja sekä oikeita ammuksia estääkseen ihmisiä pääsemästä Kreikkaan.

– Ihmiset matkustivat rajalle löytääkseen turvaa. Sen sijaan heidät otettiin vastaan niin rajulla väkivallalla, että ainakin kaksi ihmistä menetti henkensä. Kaikki viranomaisten tekemät väkivallanteot on tutkittava puolueettomasti, vaatii Amnesty Internationalin Euroopan apulaisaluejohtaja Massimo Moratti tiedotteessa.

Turvapaikanhakijat ja siirtolaiset on suljettu pidätyskeskuksiin, joissa he eivät voi hakea turvapaikkaa.

Ainakin kaksi kuoli luoteihin

Amnestyn tutkimusten mukaan ainakin kaksi miestä menetti henkensä maaliskuun alun väkivaltaisuuksissa.

Pakistanilaista Muhammad Gulzaria, 43, ammuttiin rintaan, kun hän pyrki Kreikkaan Pazarkule-Kastanies-rajanylityspaikalla. Hänet julistettiin kuolleeksi turkkilaisessa sairaalassa 4. maaliskuuta. Samassa ammuskelussa loukkaantui viisi muuta ihmistä.

ILMOITUS

Syyrialainen Muhammad al-Arab, 22, kuoli samalla alueella. Muhammadin kuolema tallentui Forensic Architecturen videolle.

Kahden kuolonuhrin lisäksi ainakin yksi syyrialaisnainen on kateissa ja hänen oletetaan kuolleen. Naisen puoliso kertoo, että kreikkalaiset sotilaat ampuivat naista kohti, kun tämä kahlasi joessa ja yritti päästä Kreikan puolella olevien lastensa luo.

Brutaalia väkivaltaa

Rajalla olleet ihmiset kertoivat Amnestyn tutkijoille, miten viranomaiset löivät turvaa hakevia muun muassa pampuilla. Ihmisiä pidettiin rajalla olevissa pidätyskeskuksissa jopa päiviä, kunnes heidät palautettiin Turkkiin isoissa ryhmissä.

Rajaviranomaiset veivät turvaa hakevilta myös omaisuutta. Pahimmillaan ihmiset saattoivat menettää rajalla tuhansia euroja, joilla oli tarkoitus aloittaa uusi elämä Euroopassa.

Sen sijaan, että Kreikan viranomaiset olisivat selvittäneet ihmisten turvapaikkaperusteet, he tekivät kaikkensa, jotta turvapaikanhakijat ja siirtolaiset eivät pääsisi rajan yli. Tämä on yksiselitteisesti kansainvälisen oikeuden vastaista, toteaa Amnesty.

Kreikka vastasi ihmisten hätään ilmoittamalla, ettei se ota uusia turvapaikkahakemuksia vastaan seuraavan kuukauden aikana. Hakemusten vastaanottamisen piti alkaa jälleen 2. huhtikuuta, mutta turvapaikanhaku on ollut keskeytettynä maaliskuun puolivälistä saakka Covid-19-viruksen vuoksi.

Kreikka on estänyt maarajojen kautta mantereelleen tulevien lisäksi myös meren yli saarilleen pyrkivien turvapaikanhakijoiden saapumisen. EU on tukenut Kreikkaa vahvistamalla maan merivalvonnan resursseja.

Tulijat pidätyskeskuksissa

Kaikki maaliskuun alun jälkeen saarille saapuneet turvapaikanhakijat ja siirtolaiset on suljettu pidätyskeskuksiin, joissa he eivät voi hakea turvapaikkaa. He ovat jatkuvasti vaarassa joutua takaisin Turkkiin tai lähtömaihin.

– Kreikan pitää antaa ihmisille mahdollisuus hakea turvapaikkaa ja päästää heidät peruspalveluiden äärelle. Pidätyskeskukset ja epähygieeniset pakolaisleirit pitää evakuoida. Covid-19-viruksen leviäminen on tehnyt asiasta entistä kiireellisemmän, sanoo Massimo Moratti tiedotteessa.

– EU-maiden on osallistuttava vastuun jakamiseen ja autettava Kreikkaa turvapaikanhakijoiden uudelleensijoittamisella. Koronaviruksesta ei saa tulla uutta muuria, joka estää konflikteja ja ihmisoikeusloukkauksia paenneiden ihmisten pääsyn turvaan, sanoo Moratti.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!