Eeva Suorlahti

Vasemmiston Myllykoski: Passiivinen tupakointi ahdistaa yli 70-vuotiaita kotikaranteenissa.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski on huolissaan passiivisesta tupakoinnista erityisesti koronaepidemian aikana.

Myllykoski kysyy kirjallisessa kysymyksessään, mihin toimiin hallitus ryhtyy suojellakseen kotona koronaviruspandemian aikana olevia passiiviselta tupakoinnilta.

Valtioneuvosto on toimintaohjeena velvoittanut niihin riskiryhmiin kuuluvat, jotka ovat alttiita vakavalle koronavirusinfektiolle, pysymään karanteenia vastaavissa olosuhteissa eli erillään muista ihmisistä. Riskiryhmiin kuuluvat muiden muassa 70 vuotta täyttäneet. Suomessa pelkästään heitä on yli 874 000.

Terveyden on mentävä tupakoinnin edelle.

Kerrostaloissa ongelma

Myllykoski toteaa, että kerrostaloissa tupakan savu voi kantautua huoneistosta toiseen. Vaikka taloyhtiöt voivat tietyin menettelyin kieltää tupakoinnin, prosessi voi olla vaikea. Tässä tilanteessa osa karanteenissa tai karanteenia vastaavissa olosuhteissa kotona olevista joutuu tupakoimaan passiivisesti tahtomattaan.

Hän arvioi, että tupakointi lisää todennäköisyyttä vakavaan koronavirusinfektioon.

– Passiivisen tupakoinnin haitat korostuvat koronaviruksen aiheuttaman kriisin aikana. Nyt pitäisi olla rohkeutta todeta, että terveyden on mentävä tupakoinnin edelle, Myllykoski sanoo.

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa.
Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen.
Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!