Lehtikuva/Markku Ulander

Korona suistaa pienpanimot ahdinkoon.

Viisi kansanedustajaa ehdottaa, että pienpanimoille myönnetään oikeus etämyyntiin. Kansanedustajat Jari Myllykoski (vas.), Eeva-Johanna Eloranta (sd.), Sinuhe Wallinheimo (kok.), Mikko Kärnä (kesk.) ja Joakim Strand (r.) ovat jättäneet hallitukselle toimenpidealoitteen pienpanimoiden liiketoimintaedellytysten turvaamiseksi koronaviruspandemian aikana.

– Kotimainen pienpanimoteollisuus on koronaviruspandemian vuoksi erityisessä vaarassa. Ilman nopeita toimenpiteitä suuri osa alan yrittäjistä joutuu lopettamaan toimintansa, Eloranta toteaa.

Suomessa toimii yli sata pienpanimoa, joista valtaosa on aloittanut toimintansa vasta viime vuosina. Monen nuoren pienpanimon kulurakenne on vielä verrattain raskas, minkä takia ne ovat erityisen haavoittuvaisia koronaviruksen vastaisille rajoitustoimille.

Suomessa toimii yli sata pienpanimoa.

Pienpanimoiden myynti tapahtuu pääasiassa ravintolamyyntinä. Ravintolatoiminnan lakattua koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi, myös pienpanimoiden toiminta on pysähtynyt.

Ulkomaisten oluiden verkkokauppatilausten määrä Suomessa kasvaa. Suomalaisilta pienpanimoilta vastaavanlainen verkkomyynti on laissa kielletty.

– Tämä asettaa kotimaiset toimijat eriarvoiseen asemaan ulkomaisiin nähden, eikä näin voi olla. On kyseenalaista, että lainsäädännöllä ohjataan kuluttajia ostamaan tuotteita ulkomaisilta tuottajilta kotimaisten sijaan, Myllykoski sanoo.