Lehtikuva/Bulent Kilic

Koronaviruksen leviämistä Turkin ahtaisiin ja epähygienisiin vankiloihin pelätään.

Turkin parlamentti keskusteli tiistaina lakiesityksestä, jolla vapauteen pääsisi lähes kolmasosa maan vangeista. Perusteena on koronaepidemian vuoksi vähentää ahtautta vankiloissa.

Laki antaisi armahduksen, jolla puolitettaisiin tuomiot useimmista muista rikoksista kuin murhista ja järjestäytyneestä rikollisuudesta. Vapautuneet voisivat suorittaa tuomionsa loppuosan kotiarestissa tai ehdonalaisessa.

Kaikkiaan lain arvioidaan päästävän vankiloista noin 90 000 Turkin 300 000 vangista.

Suuri osa mielipidevangeista on vuosia jatkuneessa tutkintavankeudessa.

Lakiesityksen varhaisemmissa versioissa armahdus olisi koskenut myös seksuaalisesta väkivallasta ja sukupuolittuneesta väkivallasta tuomittuja, mutta tämä poistettiin naisten oikeuksia puolustavien järjestöjen nostettua metelin.

Ei koske poliittisia vankeja

Yksi merkittävä poikkeus ovat poliittisista syistä tuomitut, joita armahdus ei koske.

ILMOITUS

Turkissa on vuoden 2016 vallankaappausyrityksen jälkeen vangittu tuhansia ihmisiä, joita syytetään kielletyn gülenistisen liikkeen jäseniksi. Vangittuina on myös kurdiaktivisteja sekä ihmisiä, joita syytetään yhteyksistä kiellettyyn Kurdistanin työväenpuolueeseen (PKK).

Monet poliittisista tai mielipidesyistä vangituista eivät ole saaneet tuomiota, vaan he istuvat vuosiksi venyneessä tutkintavankeudessa. Vangittuina on oppositiopoliitikkoja, yliopistoihmisiä, juristeja, toimittajia, virkamiehiä ja sotilaita, usein hyvin hatarilla perusteilla.

Amnesty International yhdessä useiden muiden ihmisoikeusjärjestöjen kanssa vaati maanantaina Turkkia vapauttamaan välittömästi poliittiset vangit.

Täyteen ahdetut vankilat

Turkin vankilat toimivat 121 prosentin ylikapasiteetilla, kertoo Guardian-lehti. Tilanteen helpottamiseksi on ollut suunnitelmia sadan uuden vankilan rakentamisesta.

Täyteen tupattujen sellien lisäksi Turkin vankilaolot ovat ihmisoikeusjärjestöjen mukaan muutenkin huonot ja hygienia heikkoa. Tämän vuoksi koronan leviämistä vankiloihin on pelätty. Satojen tuhansien vankien lisäksi vaarassa ovat myös kymmenet tuhannet vartijat.

Viranomaiset väittävät, että vankiloissa ei ole tavattu vielä ainuttakaan koronatapausta.

Koronakriisi on kaventanut sananvapautta edelleen. Toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan seitsemän toimittajaa on pidätetty ”paniikin levittämisestä” heidän kirjoitettuaan epidemiasta. Sosiaalisessa mediassa esitettyjen mielipiteiden vuoksi tutkinnassa on 385 henkilöä.