Lehtikuva/Leon Neal

Jo Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin kaltaiset uusliberalismin airueet kylvivät tieteenvastaisuuden siemenen.

Princetonin yliopistossa opettava Jan-Werner Müller pohtii brittilehti Guardianin kommenttipalstalla sitä, miksi Donald Trump, Boris Johnson, Jair Bolsonaro ja muut heidän kaltaisensa suhtautuvat vähättelevästi asiantuntijatietoon.

Müllerin mukaan yleensä ajatellaan populistien olevan kaikkia ”eliittejä” vastaan. Oikeistopopulisteihin tämä ei hänen mukaansa päde: he eivät arvostele kaikkia eliittejä, vaan pelkästään asiantuntijoita. Oikeistopopulistien ”perverssi auktoriteettivastaisuus” ei kohdistu talouseliittiin, vaan päinvastoin esimerkiksi Trump pitää bisnesjohtajia parempina korona-asiantuntijoina kuin epidemiologeja.

Trumpille ei ollut mikään ongelma, että hän täytti hallituksensa Wall Streetin väellä. Hänen peruskannattajansa eivät vihaa rikkaita, vaan toivovat itse tulevansa rikkaiksi. Heidän mielestään rikkaat ovat ansainneet rahansa kovalla työllä.

Jos olet eri mieltä populistin kanssa, olet kansanpetturi. Jos olet eri mieltä teknokraatin kanssa, et ole tarpeeksi fiksu.

Müller kirjoittaa, että toisin kuin usein ajatellaan, populistit eivät ole määritelmän mukaisesti valehtelijoita. Heidän lähtökohtanaan on yksi empiirinen epätotuus: he ja vain he edustavat ”todellista kansaa”. Tästä seuraa se, että muut poliitikot ovat korruptoituneita, kieroja, kansanpettureita tai – Trumpin sanoin – epäamerikkalaisia.

Uusliberalismin keulakuvat

Toisin kuin bisneseliitti, koulutuksella asemansa hankkineet asiantuntijat ovat oikeistopopulistien hampaissa. Oikeiston kulttuurisoturit leimaavat asiantuntijat ylimielisiksi. Asiantuntijat puhuvat muille alentuvasti, koska he väittävät tietävänsä muita paremmin, ja siksi he sanelevat muille, mitä pitää tehdä.

ILMOITUS

Müllerin mukaan nykypäivän oikeistopopulistien tieteenvastaisuus ei syntynyt tyhjästä. Jo uusliberalismin keulakuvat raivasivat sille tietä.

Margaret Thatcherin mukaan tutkijat eivät tee mitään todellista työtä. Hänestä kaikki tutkijat – ehkä luonnontieteilijöitä lukuun ottamatta – olivat vasemmistolaisia, jotka tuhlaavat veronmaksajien rahoja.

Thatcherin ja Ronald Reaganin kaltaiset ”vapaiden markkinoiden” puolustajat loivat Müllerin mukaan keinotekoiset vapaat markkinat tiedemaailmaan ja terveydenhoitoon. Seurauksena oli ”Neuvostoliiton kaltainen” valtava byrokratia. Valtavasti resursseja uhrataan kaiken mittaamiseen ja suoritteiden arvioimiseen.

Ei ole vain yhtä vastausta

Müllerin mukaan todelliset asiantuntijat eivät väitä tietävänsä ainoaa oikeaa vastausta kaikkiin poliittisiin ratkaisuihin. He pystyvät rajaamaan vaihtoehtojen joukkoa.

Heidän vastakohtansa ovat teknokraatit, jotka väittävät, että jokaiseen politiikan ongelmaan on vain yksi rationaalinen vastaus, ja vain teknokraatit pystyvät sen tunnistamaan. Tämä asenne näkyi Müllerin mukaan esimerkiksi Euroopan velkakriisissä.

Samaa kantaa on populistien väite, että on olemassa vain yksi aito kansan tahto (olkoon se vaikka brexit tai muurin rakentaminen Meksikon rajalle) ja vain he tietävät sen ja pystyvät sen toteuttamaan.

Jos olet eri mieltä populistin kanssa, olet kansanpetturi. Jos olet eri mieltä teknokraatin kanssa, et ole tarpeeksi fiksu.

Müller korostaa, ettei hän tarkoita sitä, että demokratia tai kansalaisten laaja poliittinen osallistuminen pitäisi korvata asiantuntijavallalla. Kansalaiset tunnistavat parhaiten ongelmansa, asiantuntijoilla on olennainen rooli niiden käsittelemisessä.