Lehtikuva/Louisa Gouliamaki

Kreikan pakolaisleirien ongelmat on tiedetty pitkään. Mitään ei ole kuitenkaan tehty.

Koronavirus ei ole vielä iskenyt Kreikan pakolaisleireille, mutta se on toteutumistaan odottava katastrofi, sanoo Lääkärit ilman rajoja -järjestön Suomen-toiminnanjohtaja Linda Konate. Konate huomauttaa, leirien olot ovat jo kauan olleet huonot.

Lesboksen saarella sijaitsevaa Morian pakolaisleiriä on jo pitkään kuvailtu eläväksi helvetiksi. Leiri on mitoitettu 6 000:lle, mutta siellä elää noin 20 000 pakolaista.

– Lähtökohta on huono, ja se on ollut sitä pitkään. Moriassa on alueita, joilla 1 300 ihmistä käyttää yhtä vesipistettä tai 300 yhtä vessaa. Normaalit humanitaariset standardit vessojen suhteen – ihan missä tahansa kriisissä – on 20 ihmistä per vessa. Tämä ei ole uusi asia, tämä on ollut päällä koko ajan, Konate sanoo.

”Meillä on todella surullisia tarinoita lapsista”

Kun ihmiset eivät leireillä saa nytkään tarpeeksi sairaanhoitoa, olisi koronavirus todella tuhoisa.

– Leirillä ei pystytä hallitsemaan epidemiaa.

ILMOITUS

Lääkärit ilman rajoja onkin vedonnut, että leireiltä evakuoitaisiin vähintään riskiryhmään kuuluvat iäkkäät sekä ihmiset, joilla on perussairauksia ja lapset. Konate tosin huomauttaa, että kaikki pakolaiset ovat suuremmassa riskissä kuin muut.

– Olemme huolestuneita, että varsinkin Euroopassa – kun rajoja suljetaan – ei yritettäisi vähentää pakolaisten perusoikeuksia kuten oikeutta hakea turvaa tai sairaanhoitoa tai pääsyä suojaan.

Leirit ongelmineen unohdettiin

Vuoden 2015 niin kutsutun pakolaiskriisin jälkeen EU teki Turkin kanssa sopimuksen, jonka mukaan Turkki estää siellä olevia pakolaisia hakemasta turvaa Euroopasta. Tämän jälkeen varsinaiselle ongelmalle ei tehty mitään, mikä näkyi alkuvuodesta, kun Turkki alkoi päästää ja kuljettaa pakolaisia Turkin ja Kreikan rajalle.

Samalla tavalla unohdettiin Kreikan pakolaisleirit. Nyt ne kaipaisivat erityisesti apua, kun korona uhkaa niitä.

– Missään vaiheessa näiden leirien tilanteeseen ei ole edes yritetty löytää kestäviä ratkaisuja. Tilanne on jatkunut jo neljä vuotta. Nytkin kun on akuutti tarve tehdä jotain, se ei ole prioriteetti. Tämä on kaikin puolin unohdettu, Konate sanoo.

Unohtamisella on ollut kova hinta. Lääkärit ilman rajoja on Konaten mukaan viime syksystä asti puhunut Kreikan pakolaisleireillä olevien lasten mielenterveydestä.

– Meillä on todella surullisia tarinoita lapsista. He ovat sanoneet, että nyt pääsemme turvaan, mutta kun olot leirillä ovat turvattomat, lapset traumatisoituvat lisää. Kollegamme eivät enää kysy, onko lapsi traumatisoitunut vaan miten traumatisoitunut hän on.

– Ja nyt me puhumme eurooppalaisesta maasta, missä tätä tapahtuu.

Koronavirus onkin näyttänyt jälleen kerran, että kriisit osuvat aina eniten kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin.

– Vaikka sairaanhoidon näkökulmasta heidän pitäisi olla prioriteetti, Konate toteaa.