Lehtikuva/Jussi Nukari

Poikkeustilan takia moni lapsi jää ilman lämmintä ateriaa.

Poikkeustilan takia monen lapsen arki muuttui. Koululaiset ja päiväkoti-ikäiset lapset ovat kotona, mikäli se on vanhempien ammatin puolesta mahdollista. Moni vähävaraisen perheen lapsi menettää mahdollisuuden lämpimään ateriaan päivän aikana.

Hyväntekeväisyysyhdistys Hope ry:n toiminnanohjaajan Nora Virtasen mukaan ahdingossa olevia perheitä voi auttaa tällä hetkellä vain rajallisesti.

– On tärkeää, että ihmiset noudattaisivat rajoituksia, jotta pandemia saadaan kuriin. Lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota ruoka-apuun. Vähävaraisten perheiden kustannuksiin tulee merkittävää kasvua, kun lapset eivät saa ruokaa iltapäiväkerhoissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Monilla perheillä ei ole keinoja saada apua.

– Suurin osa leipäjonoistakin on kiinni. Jos joku haluaa auttaa perheitä tilaamalla kauppakassin, niin toimituksessa saattaa kestää pahimmassa tapauksessa viikkoja. Pandemia rajoittaa kaikkia auttavia järjestöjä ja yhdistyksiä.

Perheet pyytävät apua

Virtanen kertoo, että poikkeustila ei ole toistaiseksi aiheuttanut kriittisiä tilanteita vähävaraisille perheille.

ILMOITUS

– Koulujen sulkemisesta on kulunut neljä päivää, mutta ihmiset kuitenkin ennakoivat. He tietävät, että tilanne tulee kestämään pitkään. Monet pyytävät apua etukäteen. Loppukuusta monien taloustilanne on muutenkin heikompi ja sitten tulee vielä poikkeustila. Se vaikeuttaa asioita.

Virtasen mukaan perheet ottavat itse yhteyttä järjestöön.

– Usein he ovat kuulleet meistä esimerkiksi lastensuojelusta, sosiaalitoimesta, neuvolasta, koulusta tai ensi- ja turvakodeista. Lisäksi tietoa saadaan kavereilta ja internetistä.

– Meidän sivuilta löytyy Kaipaan apua -lomake jonka täyttämällä perheet voivat ilmoittaa avun tarpeensa.

Lomakkeen täytön jälkeen käytännöt vaihtelevat paikkakunnasta riippuen. Yhtä toimintamallia ei ole.

– Perheisiin otetaan yhteyttä ja heille voidaan tarjota vaikka käyntiaikaa. Osalla paikkakunnista apu pakataan ja toimitetaan perheille. Auttavat toimenpiteet ovat pääsääntöisesti vaate- ja tavara-apua, Virtanen kertoo.

Poikkeustilan aikana tavallista apua ei ole saatavilla

– Yritämme keksiä keinoja auttaa myös poikkeustilan aikana. Tällä hetkellä avustustoimet ovat lähinnä ruoka-apua.

Hope Ry tekee yhteistyötä muun muassa paikallisesti kauppojen kanssa.

– Monessa pienemmässä kaupungissa paikallisten kauppiaiden kanssa voi sopia helposti erilaisia käytäntöjä ja sopimuksia, Virtanen kertoo.

Jokaiselle lapselle lounas -kampanja

Vähävaraisten perheiden ahdingon ehkäisemiseksi useat tahot ovat osallistuneet Jokaiselle lapselle lounas -kampanjaan. Tämän viikon alussa käynnistyneen kampanjan ideana on toimittaa terveellisistä ruokaa sisältäviä ruokakasseja vähävaraisille perheille.

Apua tarvitsevat lapsiperheet tavoitetaan Hope Ry:n, Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhteisöjen ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton toimesta.

Ruokakassien jakelusta vastaa yhteiskunnallinen yritys Venner. Käytännön jakelun toteuttaa verkkokauppa Kauppahalli24.

– Tällä viikolla lähetämme ruokakassit tuhannelle ensimmäiselle perheelle. Niiden on määrä saapua perjantaina. Ensi viikolla saamme noin 600 kassia lähtemään, sanoo Vennerin perustaja Tuulia Järvinen.

Järvinen kertoo, että kasseja toimitetaan kerran viikossa. Tällä hetkellä toimituksia viedään pääkaupunkiseudun lisäksi Jyväskylään, Ouluun, Tampereelle ja Turkuun.

– Yleensä toimituksia tehdään vain pääkaupunkiseudulla, mutta poikkeustilan takia Kauppahalli24 on tehnyt logistisia muutoksia. Tällä hetkellä he pystyvät palvelemaan meidän kanssa apua tarvitsevia perheitä eri puolella Suomea. Lisäksi tutkimme koko ajan mahdollisuuksia viedä toimintaa myös pienempiin kaupunkeihin.

Järvisen mukaan ruokakassit toimitetaan ovelle myös poikkeustilan aikana. Lähikontaktia vältetään.

– Kauppahalli24 on normaali verkossa toimiva ruokakauppa, jolla on lupa olla auki poikkeustilassakin. Kuski vie ruokakassin ovelle, soittaa ovikelloa ja poistuu kauemmaksi ovesta.

Kampanjan rahoittajina ja käynnistäjinä toimii Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla, Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Marttaliitto, Tiina ja Antti Herlinin säätiö ja Tradeka.