Lehtikuva/Jussi Nukari

Pääministeri Sanna Marin kirjoittaa, että joidenkin toimenpiteiden kohdalla lainsäädäntö on osoittautunut jäykäksi.

Hallitus valmistelee ravintoloiden sulkemista. Asiasta kirjoittaa pääministeri Sanna Marin (sd.) Twitterissä.

– Hallitus valmistelee rajoituksia yksityisten tilojen kuten ravintoloiden sulkemisen osalta. Myös liikkumisen rajoittaminen on valmistelussa. Lainsäädäntömme on osoittautunut osan toimenpiteiden osalta jäykäksi, Marin kirjoittaa.

Maanantaina oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen kertoi tiedotustilaisuudessa, että hänen näkemyksensä mukaan ravintoloiden sulkeminen vaatii uuden lain. Marin nostaakin esiin, että päätösten valmistelu vie päiviä aikaa.

– Hallitus on valmis toimimaan kaikin tarvittavin keinoin epidemian hillitsemiseksi, terveydenhuoltomme kantokyvyn varmistamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi. Lainsäädäntömme asettaa hallituksen toiminnalle tiukat raamit, ja valmistelu vie parhaimmillaankin päiviä aikaa.

Opetusministeri Li Andersson sanoi maanantaina, että niin kutsuttu viisikko tapaa vielä tänään, ja asialistalla on uudet rajoitustoimenpiteet.

ILMOITUS

Liikkumisrajoitukset saattavat tarkoittaa esimerkiksi matkustamisen estämistä Uudeltamaalta muualle. Suurin osa Suomen koronatartunnoista on todettu juuri Uudellamaalla. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu kaikkiaan lähes 450 koronatartuntaa. Luvut eivät kerro koko totuutta, sillä kaikkia ei enää testata.

Monessa muussa Euroopan maassa ravintolat on jo suljettu. Saksassa yli kahden ihmisen kokoontumiset on kielletty, mutta rajoitus ei koske samassa taloudessa asuvia.

Kouluruokailu esillä

Anderssonin ja kuntaministeri Sirpa Paateron (sd.) maanantaisessa tiedotustilaisuudessa kysyttiin etäopetuksessa olevien koululaisten kouluruokailusta. Joillekin koululaisille kouluruoka on päivän ainoa lämmin ruoka.

Andersson linjasi, että kuntien ei tarvitse järjestää ruokailua etäopetuksessa oleville koululaisille. Ne voivat sen kuitenkin tehdä, mutta silloin toiveena on, että ruokailu kohdennetaan sitä eniten tarvitseville.

Paatero nosti esiin, että koronan vaikutuksia kuntatalouteen on vaikea arvioida. Vaikeus johtuu siitä, että tilanne muuttuu koko ajan. Paatero ei vielä kertonutkaan tarkoista suunnitelmista, joita on määrä tehdä myöhemmin.

Lain uudistaminen tarpeen

Pääministeri Marin huomauttaa Twitterissä, että koronakriisin jälkeen lainsäädännön uudistamistarpeet on arvioitava tarkasti.

– Nyt toimimme kovassa aikapaineessa niiden välineiden varassa, joita meillä on käytössä. Tahdosta toimet eivät ole kiinni.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!