Lehtikuva/Joseph Prezioso

Yhdysvaltain hallituksen sisäinen asiakirja arvioi, että koronaviruspandemia kestää vähintään puolitoista vuotta ja voi asettaa Yhdysvaltain terveydenhuollon koetukselle.

Asiakirjasta U.S. Government COVID-19 Response Plan kertoi keskiviikkona The New York Times -lehti (NYT). Asiakirja on ei-julkinen, toisin sanoen sitä ei ole julistettu salaiseksi, mutta se on tarkoitettu vain viranomaisten käyttöön, ei julkisuuteen.

NYT:n mukaan asiakirjassa todetaan, että vähintään puolitoista vuotta jatkuvassa globaalissa pandemiassa voi olla useita aaltoja, vaikka tapausten määrä välillä vähenisikin.

Koronaviruksen aiheuttamien sairastumisten määrän ja tapausten vakavuuden ennakoimisen uskotaan olevan vaikeaa.

Koronaepidemia voi aiheuttaa Yhdysvalloissa puutetta monista tarvikkeista.

Sairaalahoitoa vaativien tapausten määrän arvioidaan nousevan joka tapauksessa niin suureksi, että Yhdysvaltain terveydenhoitojärjestelmän kantokyvyn pelätään joutuvan koetteelle.

Asiakirjan mukaan koronaepidemia voi aiheuttaa Yhdysvalloissa puutetta monista tarvikkeista. Tämä voi tuottaa ongelmia myös terveydenhoidolle, pelastuspalveluille ja muulle kriittiselle infrastruktuurille. Myös liikenne- ja tietoliikenneyhteydet voivat joutua koetukselle.

ILMOITUS

Trump vähätteli pitkään

Asiakirja on päivätty viime viikon perjantaille. Samana päivänä presidentti Donald Trump julisti Yhdysvaltoihin hätätilan.

Trump on viikon sisällä kääntänyt täydellisesti kelkkansa koronakriisin suhteen.

Kahden kuukauden ajan Trump vähätteli koronaa ja vertasi sitä vielä viime viikon maanantaina tavalliseen kausiflunssaan. Helmikuun lopulla Trump twiittasi, että ”jonain päivänä korona katoaa ihmeen lailla”.

Tämän viikon tiistaina Trump sitten jo twiittasikin näin: ”Olen aina tiennyt, että tässä on tosi kysymyksessä – tämä on pandemia. Minusta tuntui, että se on pandemia jo kauan ennen kuin sitä alettiin kutsua pandemiaksi.”

Trump kehui samana päivänä toimittajille, että hänen hallintonsa on tehnyt ”fantastista työtä” koronakriisissä.

Valtiovarainministeri Steve Mnuchin varoitti tiistaina, että Yhdysvaltain työttömyysaste voi nousta 20 prosenttiin koronan takia.