Lehtikuva/Irene Stachon

Kunnille on huomattavasti halvempaa se, että äiti on kotona lasten kanssa kuin että hän olisi töissä ja lapset päivähoidossa.

Kunnallisella tasolla toteutettu hoivapolitiikka asettaa naiset eriarvoiseen asemaan ja vahvistaa heille perinteisesti lankeavaa hoivaroolia. Siksi keskustelua työn ja hoivan yhteensovittamisesta ei voida käydä ainoastaan kansallisella tasolla.

– Pohjoismaiseen hyvinvointivaltiomalliin kuuluu ajatus universaaleista ja tasavertaisista mahdollisuuksista, esimerkiksi yksilön asuinpaikasta riippumatta. Käytännön arjessa tämä ajatus ei kuitenkaan toimi, sillä työn ja hoivan yhteensovittamiseen vaikuttavat useat paikalliset tekijät, kuten kunnallisen tason so-
siaalipolitiikka, kertoo Jyväskylän yliopistossa toimiva yhteiskuntapolitiikan tutkija Tiina Sihto.

Hoivaristiriita

Sukupuolirooleja uusintavia rakenteita ei aina tiedosteta.

Sihto on työssään kiinnostunut erityisesti feministisestä sosiaalipolitiikasta ja hyvinvointivaltion kysymyksistä. Hänen hiljattain ilmestynyt väitöskirjatutkimuksensa tarttuu ajankohtaiseen ilmiöön: ansiotyön ja kodin piirissä tehdyn hoivan yhdistämiseen.

Kun puhutaan ansiotyön ja kodin piirissä tehdyn hoivan yhdistämisestä, kansallisen ja paikallisen tason tavoitteiden välille muodostuu konkreettinen ristiriita.

– Kansallisella tasolla puhutaan, että työllisyysaste on saatava nousemaan. Tämä tarkoittaa, että tietyt ryhmät, kuten pienten lasten äidit on saatava mahdollisimman nopeasti töihin, kertoo Sihto.

ILMOITUS

– Kunnille on taas huomattavasti halvempaa kun äiti on kotona lasten kanssa. Päiväkotimaksut tekevät ison loven kunnan budjettiin – eikä verokertymä naisten työssä olosta ole suhteessa tähän kunnille merkittävä, Sihto jatkaa.

Ongelma on, että molemmat kehityskulut vahvistavat osaltaan perinteisiä sukupuolirooleja.

Monitahoinen ongelma

Hoivan sukupuolittuneisuus onkin monitahoinen ongelma, johon ei löydy yksiselitteisiä ratkaisuja. Sihto painottaa kuitenkin, ettei ongelmaa tiedosteta edelleenkään riittävästi. Sukupuoliroolit ovat muutoksessa, mutta eivät edelleenkään puhuttaessa hoivasta.

– Kun tarkastelin tutkimuksessani paikallisen tason hoivapolitiikan asiakirjoja, hämmästyin siitä ettei niissä juuri puhuttu mahdollisista sukupuolivaikutuksista. Tämä on yllättävää sillä tiedämme varsin hyvin miten sukupuolittunutta hoiva on.

Sihdon haastattelemat naiset jakoivat ymmärryksen siitä, millaiset hoivaan liittyvät ratkaisut ovat moraalisesti oikein kussakin tilanteessa.

– Kyse ei kuitenkaan ole ainoastaan näiden ihmisten henkilökohtaisista tunteista, sillä ne heijastavat myös laajemmin hoivaan liittyviä kulttuurisia ja sukupuolittuneita odotuksia: sukupuolirooleja uusintavia rakenteita, joita ei välttämättä aina tiedosteta.

Erityisen säikeen tähän ongelmaan tekee hoivan entistä voimakkaampi markkinoituminen – mikä usein tarkoittaa hoivavastuun siirtymistä perheille itselleen.

– Naisystävällisen hyvinvointivaltion kannalta kaikki nämä kehityskulut voivat johtaa hoivan sukupuolittuneisuuden vahvistamiseen sekä syveneviin jakoihin eri naisryhmien välillä.

Universaalia ja tasa-arvoon tähtäävää hyvinvointivaltiopolitiikkaa ei voida Sihdon mukaan harjoittaa, ellei päätöksenteossa oteta huomiooon paikallisen ja kansallisen tason välisiä ristiriitoja sekä niitä rakenteita, jotka piilottavat sukupuolirooleihin liittyviä odotuksia.