Lehtikuva/Noel Celis

Ennen joulua tapauksia olisi väitteen mukaan ollut jo 60.

Hongkongissa ilmestyvän englanninkielisen South China Morning Post -lehden mukaan ensimmäinen koronatapaus Kiinassa oli selvästi aikaisemmin kuin tähän saakka on uskottu.

Lehden mukaan ensimmäinen tapaus voidaan jäljittää marraskuun 17. päivään. Lehti kertoo tiedon perustuvan Kiinan viranomaisten julkaisemattomiin raportteihin.

Kiina on virallisesti ilmoittanut Maailman terveysjärjestö WHO:lle, että ensimmäinen tunnettu tapaus diagnosoitiin joulukuun 8. päivänä. Ensimmäinen vahvistettu ihmisestä ihmiseen -tartunta olisi Kiinan mukaan todettu vasta 21. tammikuuta.

Kiina on virallisesti puhunut joulukuun 8. päivästä.

South China Morning Postin (SCMP) mukaan ensimmäinen todettu tapaus henkilö olisi ollut 55-vuotias mies Hubein maakunnasta, jossa sijaitsee Wuhanin suurkaupunki.

Lehti kertoo edelleen, että marraskuun 17. päivän jälkeen havaittiin Kiinassa 1–5 uutta tapausta päivittäin. Joulukuun 20. päivään mennessä niitä oli kertynyt 60. Vuoden loppuun mennessä tapauksia olisi ollut jo ainakin 266.

ILMOITUS

Raportit pimitettiin?

Brittilehti Guardian haastatteli Washingtonin yliopiston epidemiologian emeritusprofessori Jonathan Mayeria.

Mayer pitää täysin mahdollisena, että ensimmäiset tapaukset olisivat olleet jo marraskuun puolivälissä.

Mayerin mukaan on kolme mahdollista syytä siihen, että tähän saakka on puhuttu myöhäisemmistä ajankohdista.

Ensimmäinen on se, ettei tapauksia havaittu tuolloin. Toinen mahdollisuus on se, että ne havaittiin, mutta niitä ei tunnistettu uudeksi sairaudeksi. Kolmas vaihtoehto on se, että ne havaittiin ja tunnistettiin, mutta niistä raportoiminen estettiin.

Mayer korostaa, että hän ei voi tietää, mikä näistä vaihtoehdoista pitää paikkansa.

”Tiedämme, että uutisten mukaan alkuvaiheessa pimitettiin tietoja tapauksista, ja että varoituksia esittäneitä kohdeltiin melko ankarasti. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että Covid-19:n merkit ja oireet ovat epäspesifejä, ja yhä vieläkin se on helppo sekoittaa johonkin muuhun tautiin, jos ei ole testaamalla saatua vahvistusta”, sanoo Mayer.

Tuoreimman luvun mukaan maailmassa on vahvistettu 128 343 koronatartuntaa, niistä 80 932 Kiinassa. Sairauteen on vahvistetusti kuollut 4 720 ihmistä.