Lehtikuva/Markku Ulander

Erottavia tekijöitä ovat suhtautuminen sisärajatarkastuksiin ja EU:n rooliin turvapaikkapolitiikassa.

Perussuomalaiset teki keskiviikkona välikysymyksen Suomen turvapaikkapolitiikasta. Puolueen mukaan Suomen linja Turkin Kreikan vastaisen rajan tapahtumissa on epäselvä.

Maaliskuun alussa EU:n sisäministerit allekirjoittivat julkilausuman, jossa linjattiin, että kaikki jäsenmaat tukevat Kreikkaa. Perussuomalaiset perää, mitä se Suomen mielestä tarkoittaa.

Sisäministeri Maria Ohisalo on sanonut Suomen tukevan Kreikkaa noudattamaan kansainvälisiä velvoitteita. Valtionvarainministeri Katri Kulmuni totesi eduskunnan kyselytunnilla EU:n seisovan yhtenäisenä Kreikan tukena ja että EU:n ulkorajojen täytyy pitää. Ohisalo täsmensi myöhemmin, että Kreikan tulisi ottaa vastaan turvapaikkahakemuksia ja että Kreikka rikkoo kansainvälisiä velvoitteitaan estäessään ihmisten pääsyn Turkista Kreikkaan.

Perussuomalaiset vaatii Suomea ajamaan sisärajatarkastusten tilapäistä palauttamista koko EU-alueelle, pikakäsittelyssä hylkääviä päätöksiä turvapaikkahakemuksiin niiltä, jotka saapuvat toisesta jäsenmaasta ja Suomeen Ruotsin puolelta mahdollisesti tulevien turvapaikanhakijoiden pysäyttämistä rajalla.

”Henkilöt, joita ei syystä tai toisesta voida käännyttää tai palauttaa muualle, on sijoitettava niin, että heillä ei ole pääsyä muuhun yhteiskuntaan”, kuuluu yksi vaatimus.

ILMOITUS

”Iso tilanne samankaltaisena”

Kokoomus ei lähtenyt mukaan perussuomalaisten välikysymykseen, vaan esittää oman epäluottamuslauseensa.

Politiikan toimittajien aamulla järjestämässä tilaisuudessa puheenjohtajien Jussi Halla-ahon (ps.) ja Petteri Orpon (kok.) kannat eivät kuitenkaan kaikissa asioissa olleet kovin kaukana toisistaan. Suurin ero koski EU:n roolia turvapaikkakysymyksessä ja sisärajatarkastusten palauttamista. Orpon mukaan se olisi kohtalokasta Suomen työllisyydelle.

Halla-ahon mukaan humanitaarinen maahanmuutto on elintasosiirtolaisuutta ja se on lopetettava kokonaan. Myös kansainvälisestä pakolaisuutta koskevasta sopimusjärjestelmästä on keskusteltava: vastaako se enää tämän päivän realiteetteja.

– Siirtolaispaine Lähi-idästä ja Afrikasta ei tule vähenemään vaan pahenemaan tulevina vuosikymmeninä. Sitä ei voida käsitellä työkaluilla, jotka on luotu toisen maailmansodan jälkeen aivan toisenlaiseen tilanteeseen.

Orpo sanoi näkevänsä ”ison tilanteen” hyvin pitkälle samanlaisena.

– Maailma on muuttunut paljon ja muuttoliike, pakolaisuus on tosiasia ja tulee haastamaan erityisen paljon Euroopan unionia. Lainsäädäntö ei ole varautunut riittävällä tavalla.

Kokoomus haluaa minimoida nykyisen kaltaisen rajalle hakeutumiseen perustuvan turvapaikanhaun ja ohjaamaan avun eniten tarvitseville. Tämä tapahtuisi kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta ja puuttumalla pakolaisuuden juurisyihin.

– Lähtökohdat ovat samanlaisia, mutta meillä painottuu myös se, että apua täytyy antaa heikoimmassa asemassa oleville, Orpo vertaili kokoomuksen ja perussuomalaisten näkemyksiä.

Kaikki elintasopakolaisia?

Halla-aho piti hyvänä, että kokoomus on päivittänyt ajatteluaan vuodesta 2015.

– Silloinen sisäministeri Orpo oli sitä mieltä, että ketään ei voi estää tulemasta ja että tulijoiden motiivien kyseenalaistaminen on rasismia, hän letkautti.

Orpo vastasi kyseen olleen siitä, että ei voi yleistää kaikkien vuonna 2015 liikkeellä olleiden olevan elintasopakolaisia tai onnenonkijoita.

Halla-ahon mukaan ongelmaa ei voida ratkaista organisoimalla se uudelleen, vaan tulijavirta on saatava pienenemään ja sisärajavalvonta on otettava käyttöön.

– Voidaan ryhtyä kikkailemaan. Voidaan todeta, että me otamme vastaan kymmenen turvapaikkahakemusta vuorokaudessa, koska ei ole resursseja enempään, pannaan ihmiset jonoon. Kyllä he siitä lähtevät sinne, mistä ovat tulleetkin.

Orpon mukaan aika on muuttunut ja Euroopan rajamailla pitää olla oikeus sekä omista lähtökohdistaan että koko EU:n suojelemiseksi rajoittaa tarvittaessa rajaliikennettä. Samaan aikaan kokoomukselle on kaikki kaikessa suojella EU:n sisäistä liikkuvuutta, eikä sitä tarvitse rajoittaa, jos ulkoraja on kunnossa.

– Suomessa ei ole tällä hetkellä mitään turvapaikkakriisiä. Se johtuu Euroopasta, missä nämä ratkaisut pitää hakea. Tämä on varmaan yksi meidän välisemme ero, että kokoomus näkee EU:n ratkaisuna, ei osana ongelmaa. Tietenkin se sopii perussuomalaisten strategiaan, että pidetään tätä keskustelua yllä.