Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Asumiskustannusten erot ovat kuntien välillä nousussa, kun omakotitalojen lasku kasvoi viime vuoteen verrattuna keskimäärin 125 euroa. Erityisesti sähköyhtiöiden siirtomaksun korotukset ovat nostaneet asumisen kustannuksia. Asumisesta koitunutta laskua nostaa myös kiinteistövero, vesimaksu ja jätehuolto.

Omakotitaloliiton teettämän tutkimuksen mukaan omakotitaloasumisen kustannukset ovat nousseet. Kalleimman ja huokeimman kunnan asumisen kokonaiskustannuksissa on nyt eroa 1660 euroa, kun taas edellisvuonna eroa oli noin 1500 euroa. Kalleimman kunnan paikkaa pitää Kemiönsaari, jossa asumiskustannukset ovat vuodessa lähes 4900 euroa. Halvimmassa kunnassa, Kempeleellä, selviää noin 3200 eurolla.

Sähköyhtiöiden tekemät siirtomaksujen korotukset ovat merkittävässä asemassa asumiskustannusten nousussa. Tutkimuksessa selvisi, että eroa lämmityskustannuksissa voi olla jopa 800 euroa vuodessa. Lämmityssähkö syö noin puolet asumisen kustannuksista, ja kalleimmillaan lämmöstä joutuu maksamaan Pohjois-Savon alueella 2575 euroa. Huokeimmat lämmityskustannukset löytyivät Seinäjoelta, jossa lämmityskustannukset olivat 1664 euroa.

Yli kuuden prosentin tuotto ei hyväksyttävissä

Kasvaneet sähkönsiirtomaksut ovat ratkaiseva osa omakotitaloasumisen kustannuksia. Kalleimmillaan Kajaanissa ja Kuhmossa sähkönsiirrosta saa vuodessa maksaa 977 euroa, kun taas Rovaniemellä hinta on 391 euroa, missä hinta on pysynyt vuoden ajan samana.

– Monopoliasemassa olevien jakeluverkkoyhtiöiden sallittua tuottoprosenttia tulee alentaa nykyisestä. Nykyinen yli kuuden prosentin tuotto ei yhteiskunnan nykyisten nollakorkojen tilanteessa ole missään nimessä hyväksyttävä. Verkkoyhtiöiden ydintehtävänä on oltava sähkön toimittaminen asiakkaille eikä voiton tuottaminen omistajatahoille tai pääomasijoittajille, sanoo Ari Rehnfors .

ILMOITUS

Myös kiinteistöveron ja vesimaksujen suuruudessa on eroja. Selvityksessä käytetyn esimerkkitalon 120 neliön ja 30 vuotta vanhan puurakenteisen omakotitalon kiinteistövero on Espoossa 808 euroa, kun taas halvimmissa kunnissa Keuruulla ja Kemiönsaaressa vero on 175 euroa. Kalleimmillaan vedestä joutuu maksamaan 1369 euroa vuodessa, kun Kempeleellä vesimaksu oli 523 euroa vuodessa.

– Asumiskustannusten nousu on saatava kuriin. Kolmessa vuodessa asumiskustannukset ovat nousseet rivakkaa tahtia, keskimäärin 11 prosenttia. Yksittäisiä maksujen korotuksia tehdessä tulee ottaa huomioon myös asumiskustannusten nousun kokonaisvaikutus, vaatii liiton puheenjohtaja Ari Rehnfors.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!