Lehtikuva/Emmi Korhonen

Toisessa työaikakokeilussa mainostoimisto siirtyi nelipäiväiseen työviikkoon.

Viimeksi 1990-luvun lopulla Suomessa toteutettiin laajasti erilaisia työaikakokeiluja. Tulokset työajan lyhentämisestä olivat hyviä, mutta silti niistä luovuttiin. Silloin kokeiluja koordinoi työ- ja elinkeinoministeriö.

Nyt ollaan liikkeellä yrityslähtöisesti.

Modernia markkinointiviestintää tekevä Vapa ilmoitti maanantaina aloittavansa ensimmäisenä suomalaisena asiantuntijayrityksenä kuuden tunnin työpäivän kokeilun kaikkien työntekijöidensä kanssa huhtikuussa. Kokeilu kestää yhden kvartaalin ajan. Työntekijöiden päivittäinen työaika on kuusi tuntia palkan ja muiden etujen säilyessä samana. Tavoitteena on säilyttää sama tuottavuusaste kuin 7,5 tunnin työpäivän aikana.

Helsingin Sanomat kertoi viime viikolla mainostoimisto Wörksin lyhentävän työaikaa toisella tavalla. Kaikki sen työntekijät siirtyvät nelipäiväiseen työviikkoon täydellä palkalla kahden kuukauden ajaksi.

Vapa aikoo kuuden tunnin kokeilullaan olla koko Suomen työelämän koelaboratorio uusissa työhyvinvointia ja työn tehokkuutta lisäävissä toimintatavoissa. Yhtiössä uskotaan, että asiantuntijatyön tehokkuutta voidaan nostaa reippaasti työn laadun kärsimättä, kun kokonaistyöaika lyhenee. Tämä edellyttää hyviä yhteisiä työskentelytapoja sekä kykyä ohjata omaa työtään.

– Aktiivista työajan seurantaa tehneenä meillä on vahva näkemys siitä, että jokaisen työpäivä voi aidosti lyhentyä 1,5 tuntia, jos käytössä on parempia toimintatapoja, toteaa Vapan toimitusjohtaja Noora Wuolanne.

ILMOITUS

Saa tehdä mitä haluaa

Vapa on tutkinut kahden vuoden ajan kuuden tunnin työkokeilun kannalta merkittäviä uuden työelämän toimintamalleja. Lisäksi Vapan asiantuntijat kirjoittivat viime vuonna Tiimiäly-teoksen tulevaisuuden työelämätaidoista. Yritys tarjoaa nykyään myös asiakkailleen työelämävalmennuksia, joissa opetellaan samaisia moderneja työelämäkäytäntöjä.

Kokeilun ensisijaisena pyrkimyksenä on tehostaa päivittäisen työn käytäntöjä siten, että liiketoiminnan tavoitteet saavutetaan, vaikka työn tekemiseen kuluu vähemmän aikaa. Vapautunut aika ohjataan työntekijöiden palautumiseen, inspiroitumiseen ja yleiseen hyvinvointiin. Vapa ei tule määrittelemään miten vapautunut työaika käytetään – työntekijät saavat tunnistaa ja määritellä itse, mitkä tekijät lisäävät heidän vireyttään ja hyvinvointiaan.

– Emme halunneet määrittää, mihin vapautunut aika tulisi käyttää, sillä ihmisillä on erilaisia elämänvaiheita ja tarpeita. Yksi tarvitsee lisää unta, toinen aikaa kirjojen parissa ja kolmas liikuntaa, Wuolanne kommentoi.

Toimitusjohtajan mukaan siirtyminen kuuden tunnin työpäivään edellyttää, että arki toimii nykyisellään hyvin ja yhtiön toimintaprosessit ovat huipputasolla.

– Olemme kehittäneet työnteko- ja asiakastyöprosessimme jatkuvan ja pitkäjänteisen tekemisen varaan sekä kouluttaneet henkilöstöämme tulevaisuuden työelämätaitoihin viimeisen kahden vuoden aikana. Kuuden tunnin työkokeilua ei voitaisi tehdä, jos tekeminen ei olisi ennustettavaa ja prosessit sujuvia.

Marin visioi viime kesänä

Työajan lyhentämisestä keskusteltiin Suomessa viimeksi viime kesänä. SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin visioi demarien puoluejuhlan paneelikeskustelussa yhdeksi tulevaisuudenutopiaksi neljän päivän työviikon ja kuuden tunnin työpäivän.

– Onko se kahdeksan tuntia se lopullinen totuus. Minun mielestäni ihmiset ansaitsevat enemmän aikaa perheittensä, läheistensä, harrastusten ja sivistyksen parissa. Tämä voisi olla se seuraava askel meille työelämässä, hän sanoi.

Suomen nykyisessä keskusteluilmapiirissä kaikenlainen myönteinen poliittinen visiointi johtaa täystyrmäykseen ja pilkkaan. Niin kävi Marinillekin.

Kansainvälisessä keskustelussa ollaan avoimempia uudenlaisille ideoille. Muun muassa teknologiajätti Microsoft raportoi vuoden lopussa omasta nelipäiväisen viikon kokeilusta Japanissa ja sen tuottamasta merkittävästä tuottavuusloikasta. Yhtiön mukaan myynti kasvoi kokeilun aikana lähes 40 prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan edellisenä vuonna.

Vapa raportoi kokeilunsa eri vaiheista hankkeelle perustetussa blogissa, joka löytyy osoitteesta www.6htyopaiva.fi .