Kansan Uutisten taloudelliset vaikeudet jatkuvat.

Vasemmistoliittoa lähellä oleva Kansan Uutiset sanoo irti kolme toimituksen jäsentään. Irtisanomisiin joudutaan, koska tilaus- ja ilmoitustuotot eivät vastaa kustannusrakennetta.

– Kansan Uutisten ongelma on, että tilaajakunnan ikääntyessä tilausten määrä jatkaa laskuaan eikä vastaavasti saada uusia tilaajia, sanoo päätoimittaja-toimitusjohtaja Sirpa Puhakka.

Hän painottaa, että lehden tilaajat ovat lehden taloudellinen voimavara. Tilaustuotot muodostavat Kansan Uutisten suurimman tulonlähteen 670 000 eurolla.

Toiseksi eniten tulovirtaa tulee puolueen myöntämästä vuosittaisesta yli 388 000 euron tuesta. Ilmoitustuotot ovat kolmanneksi suurin tulolähde.

– Kansan Uutisia on tehty kustannustehokkaasti. Viime syksynä käydyissä yt-neuvotteluissa yhteistyössä henkilöstön kanssa karsimme rakenteellisia menoja noin sadan tuhannen euron verran, mutta tämä ei valitettavasti riittänyt, sanoo Puhakka.

ILMOITUS

Yhtiössä käytiin yt-neuvottelut vuoden 2019 syyskuussa, jolloin irtisanottiin yksi työntekijä myynnistä. Kansan Uutisissa on tällä hetkellä 12 työntekijää, joista 10 kuuluu toimituskuntaan.

Kansan Uutiset jatkaa viikoittain

KU on ainoa poliittinen lehti, joka ilmestyy painettuna viikoittain. Lisäksi KU:lla on digi- ja näköislehdet verkossa. Tehdyllä ratkaisulla pyritään vakauttamaan lehden taloutta.

– Tässä vaiheessa ei ole suunniteltu painetun lehden ilmestymiskertojan vähentämistä. Pyrimme kaikin keinoin lisäämään tilaajakuntaamme, ja sitä kautta tuloja, turvataksemme jatkossakin lehden ilmestymisen. Olisi sääli, jos Kansan Uutiset joutuisi vähentämään ilmestymiskertoja, sanoo Puhakka.

Hän painottaa, että poliittiselle medialle on tarvetta nykyhetkessä.

– Media on muun muassa keskittymisen kautta myös yksipuolistunut. Vasemmistolaista puoluemediaa tarvitaan entistä kipeämmin vaihtoehtoisten näkemysten kanavana, sanoo Puhakka.