Jäin työttömäksi suuren laman aikoihin 1990-luvun alussa, jolloin työllistyminen näytti lähes mahdottomalta. Päätin hyödyntää ylimääräisen ”vapaa-ajan” osallistumalla työttömien toimintaan.
Tehtäväkseni tuli muun muassa lainsäädännön seuranta, ja sain siksi luettavakseni alaan liittyviä tutkimuksia, lakialoitteita ja jo valmiita lakeja.
Näiden asiakirjojen perusteella päättäjillä tuntui olevan mielessään vain pakkokeinot työttömyyskortistojen tyhjentämiseksi. Erityisesti ihmettelin pehmeitten keinojen, kuten kuntien työllistämisvelvoitteen, poistamista työvoimatoimistojen keinovalikoimasta. Tuon lain turvin kunnat olivat kyenneet estämään monia nuoria syrjäytymästä työelämästä sekä ohjaamaan ikääntyneitä ihmisiä eläkeputken kautta ansaitulle työeläkkeelle.
Suomen päättäjät uskovat edelleen keppi ja porkkana -menetelmään.
Sadussa aasinkuljettaja sai itsepäisen kuormajuhtansa liikkeelle sitomalla porkkanan kepin päähän aasin eteen. Ja aina kun aasi lähti liikkeelle tavoittaakseen sen, siirtyi myös porkkana kepin nokassa vastaavasti kauemmas. Näin kuorma saatiin perille. Satu on satua. Kyllä aasikin pian huomaisi porkkanan olevan tavoittamattomissa.
Suomen päättäjät uskovat edelleen keppi ja porkkana -menetelmän toimivan työttömien työllistämiseksi. Keppinä on työttömyysajan elinkustannuksiin tarkoitetun päivärahan lakkauttaminen eli ”niskoittelevan” työttömän elinehtojen heikentäminen. Työllistyminen asiallisin ehdoin on usein yhtä vaikeasti tavoitettavissa kuin aasilla porkkana.
Tätä menetelmää on käytetty jo yli kolmekymmentä vuotta. Jos se tehoaisi, niin työttömiä ei enää olisi. Ja Suomessa olisi kymmeniä tuhansia EU:n ulkopuolelta tulleita työnhakijoita odottamassa työllistymistä suomalaisilla työehdoilla.
Kokemukseni mukaan paras keino työllistää työtön on tarjota juuri hänelle soveltuva työpaikka. Usein se merkitsee erilaisia lisätoimia kuten kouluttautumista. Tulevaisuutta rakennamme yhteistyöllä, emme pakottamalla.
Markku J Kekäläinen
Espoo