Israelin vaalit
Vaalit pidetään 2. maaliskuuta.
Edelliset vaalit olivat 17. syyskuuta, mutta hallitusta ei saatu niiden jälkeen muodostettua. Sitä edelliset olivat 9. huhtikuuta 2019.
Viime vaaleissa pääministeri Benjamin Netanjahun Likud sai 32 paikkaa 120-paikkaiseen knessetiin, oppositiojohtaja Benny Gantzin Sininen ja valkoinen -liittoutuma 33 paikkaa. Loput paikat jakautuivat seitsemälle puolueelle tai ryhmittymälle.
Gideon Levy kirjoittaa säännöllisesti enää Haaretziin, Israelin tärkeimpään niin sanottuun edistykselliseen sanomalehteen. Muut eivät hänen palestiinalaisten elämästä kertovia artikkeleitaan enää julkaise.
– Olen oikeasti kiitollinen, että on edes se kanava. Vielä joitakin vuosia sitten minua pyydettiin jatkuvasti kommentoimaan televisioon ja pitämään luentoja. Nyt on täydellisen hiljaista. Se, mitä kerroit taksikuskista, on todellisuutta.
Kuljettaja oli tunnistettuaan osoitteen varoittanut, etten saisi uskoa sanaakaan. Hän ei nyt juuri muistanut, mitä juuri viime aikoina Gideon Levy on valehdellut, mutta kaikki kuulemma tietävät, että mies on umpihullu.
Taksinkuljettajista suurin osa on tutkitusti oikeistolaisen Likud -puolueen kannattajia, mutta Levy on yksinäinen myös omiensa parissa.
– Ketään ei kiinnosta. Valtava enemmistö israelilaisista ei tiedä, mitä miehitetyillä alueilla tapahtuu – eikä haluakaan tietää. Kun kirjoitan vaikkapa mielivaltaisista pidätyksistä, se sivuutetaan epäolennaisena tai jopa väitetään valheeksi. Tämä siitä huolimatta, että aiheideni vuoksi tarkistan kaikki faktat ja sitten tarkistan uudelleen.
Mutta kyllähän kollegasi tietävät?
– On totta, että suurin osa toimittajista on jonkinlaisia vasemmistolaisia – ainakin israelilaisittain – mutta eivät he pure ruokkivaa kättä. Lukijat eivät halua kuulla. Piste. Nyt meillä on jopa melko korkealla olevia poliitikkoja, jotka eivät tiedä, mikä on Alue C, puhumattakaan siitä mitä siellä tapahtuu.
Alue C on suurin osa Länsirannan alueesta, joka toisin kuin Alueet A ja B on Israelin suorassa hallinnassa. Tällä alueella ovat siirtokunnat. Siellä vallitsee apartheid, mutta sitä israelilaiset eivät usko. Israelilaisilla on vahva usko ja mielikuva maastaan oikeusvaltiona. Sitä se pitkälti onkin, mutta ei Alueella C.
Postsionismista neosionismiin
1980-luvun lopulla israelilaiset historioitsijat alkoivat arkistojen auettua kyseenalaistaa virallista kuvaa vuoden 1948 tapahtumista. He löysivät palestiinalaisten karkotuksesta paljon enemmän suunnitelmallisuutta ja väkivaltaa kuin mitä oli haluttu uskoa. Syntyi postsionismiksi kutsuttu sionismikriittinen ilmiö, joka levisi historiantutkimuksesta elokuvaan, kirjallisuuteen, jopa politiikkaan. Palestiinalaisten kanssa solmittiin Oslon sopimukset.
”Ei voi olla humaani vasemmistolainen ja sionisti yhtä aikaa.”
Mutta sitten Jitzhak Rabin murhattiin ja hänen seuraajansa Shimon Peres hävisi vaalit. Alkoi toinen intifada ja veriset itsemurhaiskut. Postsionismi korvautui neosionismilla, joka kyllä myöntää vuoden 1948 tapahtumat, mutta toteaa että entä sitten, se oli sotaa.
– Puhuisin nykyään vielä neo-neosionismista. Se merkitsee paluuta joihinkin sionistien perusväittämiin, kuten siihen, että palestiinalaiset eivät ole kansa tai että suuri osa heistä on 1900-luvun tulokkaita. Hyvä osoitus ilmapiiristä on se, että Ilan Pappea ei ole yhtä muuta aihetta käsittelevää kirjaa lukuun ottamatta käännetty hepreaksi.
Ilan Pappe on tunnetuin postsionistinen historioitsija. Hän muutti lukuisten kaltaistensa tavoin pois Israelista vuosituhannen vaihteen jälkeen.
Gideon Levy on ilmoittanut, ettei ole sionisti. Reaktio oli yksimielisen tyrmäävä. Hänen mukaansa sionismin torjuminen on älyllistä ja moraalista rehellisyyttä. Mutta sionistinen Israel on sulkenut rivinsä.
– Kun Breaking the Silence tuli, niin silloin ajattelin, että nyt ihmisten täytyy uskoa: sotilaathan kertovat itse, mitä on tapahtunut, mutta ei. Heidät on eristetty, heitä parjataan täysin hävyttömästi, pidetään pettureina tai maksettuina valehtelijoina.
– Oma kuplani on pieni ja pienenee. Jos pidän luennon Israelissa, niin kuulijat ovat ulkomaalaisia. Kun taas puhun ulkomailla, niin kuulijoita on aina vain vähemmän ja hekin ovat yleensä iäkkäitä.
Palestiinalaisten tilanne on huonompi kuin koskaan. Joskus ajattelen, että heidän kohtalonsa on kuin Amerikan intiaanien, katoaminen historian hämärään. Aivan varmasti vaikuttaa siltä, että nykyinen tilanne ei parane sataan vuoteen. Tragiikkaa pahentaa se, että palestiinalaiset eivät aina oikein ymmärrä, että kaikkea ei voi saada, vaikka olisikin oikeassa.
Vaalit eivät muuta mitään
Israelilaisia politiikkoja Gideon Levy pitää ”matalatasoisina”. Benjamin Netanjahu on kyllä ”taitava ja terävä” mutta moraaliton. Netanjahun saamat korruptiosyytteet johtavat Levyn mukaan siihen, että hän ei voi jatkaa pääministerinä.
– Mutta mikä Benny Gantz oikein on? Vain uusi kiiltokuva. Israelin politiikka ei tule muuttumaan yhtään mihinkään. Ei näy uutta Rabinia, ei edes Ariel Sharonia, joka kyllä luopui Gazasta, mutta tekikö hän sen vain voidakseen pitää Länsirannan? Silloin en sitä uskonut, mutta nyt…
– Israelin vasemmisto on täysin halvaantunut. Ehdottomasta enemmistöstä kymmeneen prosenttiin. Se on oikeastaan luonnollista, sillä ei voi olla humaani vasemmistolainen ja sionisti yhtä aikaa, sanoo Levy.
– Sanon humaani, sillä Euroopassa usein unohdetaan, että siirtokuntarakentaminen aloitettiin työväenpuolueen hallituskaudella. Ja jos katsoo nyt suunniteltuja alueliitoksia, niin ne noudattavat oudon tarkasti niitä karttoja, joita pääesikunnassa laadittiin heti vuoden 1967 sodan jälkeen.
Monen mielestä – myös Levyn – suurin syy vasemmiston heikkouteen on sen täydellinen kyvyttömyys puhutella muualta kuin Euroopasta tulleita juutalaisia tai edes heidän jälkeläisiään. Heitä on jo enemmistö, varsinkin, jos luvuista lasketaan pois entisestä Neuvostoliitosta muuttaneet – jotka eivät myöskään mistään sosialismiin viittaavastakaan innostu.
– On vaikea yliarvioida Israelin jakautuneisuutta. Ashkenazit (eurooppalaistaustaiset) ovat selvästi yliedustettuja kaikissa johtotehtävissä – mukaan lukien Likud-puolueen johto. Kysyit Neuvostoliitosta tulleista. On totta, että he ovat monella tasolla menestystarina. Mutta toisaalta he ovat ”valkoisia”, joten tässä todellisuudessa sen ymmärtää. Minulle oli kyllä yllätys miten oikeistolaisia he ovat.
– Mutta on muistettava, että hallitseva tunne Israelissa on ylpeys maan saavutuksista, eikä siihen oikein sovi itsesyytökset palestiinalaisten, kodittomien tai vaikka beduiinien kohtelusta, joita muutamat vasemmistolaiset jaksavat yrittää tuoda esille.
Uskonnollisuuden merkitys
– Olen muuten myös sitä mieltä, että ulkomailla aliarvioidaan israelilaisten uskonnollisuus, toteaa Levy.
Kuinka korkealle israelilaiset sen politiikassa arvostavat? Uskonnollisten puolueiden menestys – ja niitäkin on erilaisia – on käytännön tasolla vaalien kiinnostavin kysymys. Gantzin enemmistö ei saa perustua arabien tukeen (hyvä esimerkki israelilaisesta nykytodellisuudesta).
– Yksi esimerkki jonkinlaisesta uskonnollisuudesta on oma käytökseni. Olen ateisti, mutta niin vain vein toivomuslapun Itkumuurin kivien väliin vuonna 1967.
Valtava enemmistö israelilaisista ei tiedä, mitä miehitetyillä alueilla tapahtuu.
Gideonin oma perhehistoria kertoo syistä, jotka saavat israelilaiset loppujen lopuksi tuntemaan ylpeyttä. Hänen isänsä pakeni Böömistä vuonna 1939, ja matka Palestiinaan kesti puoli vuotta. Hän oli lakitieteen tohtori ja myi tultuaan vuosikausia kakkuja ovelta ovelle. Gideon häpesi, kun kotona puhuttiin saksaa. Mutta olot paranivat.
– Kysyit, koska olen ollut ylpeä israelilaisuudestani. Nuorena kiersimme bussin kyydissä Eurooppaa ja Amerikkaa, siis vuonna 1969. Meille taputettiin. Kaikki lauloivat laulua Shir Shalom (rauhanlaulu), se oli Rabinillakin taskussa, kun hänet murhattiin. Tuskainen matka siihen, mitä nyt ajattelen. Tietämättömyys, aggressiivisuus, brutaalius.
Israelin vaalit
Vaalit pidetään 2. maaliskuuta.
Edelliset vaalit olivat 17. syyskuuta, mutta hallitusta ei saatu niiden jälkeen muodostettua. Sitä edelliset olivat 9. huhtikuuta 2019.
Viime vaaleissa pääministeri Benjamin Netanjahun Likud sai 32 paikkaa 120-paikkaiseen knessetiin, oppositiojohtaja Benny Gantzin Sininen ja valkoinen -liittoutuma 33 paikkaa. Loput paikat jakautuivat seitsemälle puolueelle tai ryhmittymälle.