Antti Yrjönen

”Tällä hetkellä rauhanprosessi ei etene.”

Kansanedustaja Pia Lohikoski on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen Länsi-Saharan tilanteesta. Hän kritisoi EU:n ja Marokon välisiä kauppasopimuksia kansainvälisen oikeuden näkökulmasta, koska ne rikkovat Länsi-Saharan itsemääräämisoikeutta. Lohikosken mukaan Suomen tulisi rauhanneuvotteluiden edistämiseksi harkita Länsi-Saharan itsenäisyyden tunnustamista.

Lohikoski kysyy, onko EU:n ja Marokon vuoden 2019 kalastuskumppanuussopimus Euroopan unionin tuomioistuimen päätösten ja kansainvälisen oikeuden mukainen. Lisäksi hän kysyy, miten hallitus suhtautuu Länsi-Saharan itsenäisyyden tunnustamiseen.

Marokko on miehittänyt Länsi-Saharaa vuodesta 1975. Samana vuonna YK:n kansainvälinen tuomioistuin totesi, ettei Marokolla ole oikeutta Länsi-Saharan alueeseen ja että alueen väestöllä on itsemääräämisoikeus, eli oikeus vapaasti päättää omasta poliittisesta statuksestaan ja tulevaisuudestaan.

Vuonna 1991 solmitun Marokon ja Länsi-Saharan itsenäisyysliikkeen Polisarion välisen rauhansopimuksen ehtona oli kansanäänestyksen järjestäminen, jossa Länsi-Saharan väestö saisi päättää omasta tulevaisuudestaan. Marokko on kuitenkin estänyt kansanäänestyksen ja Länsi-Saharan alkuperäisväestön sahrawien itsemääräämisoikeuden toteutumisen.

Kymmenet YK:n jäsenvaltiot ja Afrikan unioni ovat nykyään tunnustaneet Länsi-Saharan eli Saharan demokraattisen arabitasavallan. Ruotsin parlamentti suositteli hallitukselle Länsi-Saharan tunnustamista vuonna 2012.

– Länsi-Saharan tunnustaminen lähettäisi selkeän viestin, jonka mukaan Marokon Länsi-Saharan miehitystä ei hyväksytä. Se edistäisi myös osaltaan Länsi-Saharan itsemääräämisoikeuden toteutumista, Lohikoski sanoo.

Hänen mukaansa Länsi-Saharan konfliktiin on löydettävä kiireellisesti rauhanomainen ja oikeudenmukainen ratkaisu. Tällä hetkellä rauhanprosessi ei etene.