Suomessakin heräsi keskustelu minimipalkasta, sen tarpeellisuudesta ja vaikutuksista Euroopan komission annettua suosituksen minimipalkan toteuttamisesta.
Suomessa ei ole minimipalkkaa, vaan alakohtaiset sopimuspalkat. Suomessa seistään vanhoissa poteroissa.
Ne, jotka ovat ay-liikkeen ajamien sopimuspalkkojen takana suhtautuvat minimipalkkaan kielteisesti tai varauksellisesti.
Ne, jotka ovat kannattaneet perustuloa, liputtavat edelleen sitä, mutta saattaisivat tukea minimipalkan kokeilua.
Saksassa taloustieteilijöiden enemmistö uhosi, että minimipalkka tuhoaisi koko Saksan mallin. Mutta toisin kävi: työllisyys kasvoi, vaikka minimipalkat kohosivat keskimäärin 5,5 prosenttia vuonna 2015.
Nyt Saksan valtionvarainministeri Olaf Scholz iskee pökköä pesään ja ehdottaa, että minimipalkkaa tulisi kehittää koko EU:n kattavaksi, ja sen taso tulisi nostaa 60 prosenttiin keski-ansioiden tasosta.
Saksasta tulee vuoden 2020 lopulla EU -puheenjohtajamaa, ja on ilmeistä, että se pyrkii edistämään minimipalkkamallin toteutumista EU-maissa. Silloin Sanna Marinin hallitus joutuu koville. Sillä tulisi olla selkeä ja perusteltu toimintalinja.
Scholtzin esitys 60 prosentin minimipalkasta kansallisesta mediaanitulosta tarkoittaisi Suomeen sovellettuna noin 1 500–1 920 euroa kuukaudessa alasta ja ikäryhmästä riippuen.
Tilastokeskuksen tietojen mukaan palkansaajien kuukausittaiset keski-ansiot olivat vuonna 2013 nuoremmissa ikäryhmissä 2 500 euroa ja vanhemmissa ikäryhmissä 3 200 euroa.
Näin ajatellen minimipalkka auttaisi matalapalkka-alojen työntekijöitä, mutta jättäisi ulkopuolelle huomattavan joukon sellaisia työssäkäyviä, jotka eivät tee työtä palkkasuhteessa, vaan esimerkiksi itseään työllistäen ja muunlaisin sopimuksin kuin palkkatyösopimus.
He hyötyisivät paremmin perustulosta kuin minimipalkasta. Oletettavasti perustulo olisi tältä osin tehokkaampi keino edistää työllisyyttä kuin minimipalkka. Se lisäisi työvoiman tarjontaa ja kohottaisi sitä kautta työhön osallistumisen astetta.
Suomen kannalta yksi merkittävä kysymys on edelleen se, miten minimipalkat vaikuttaisivat työnhakijoiden käyttäytymiseen, kun kotitaloudessa molemmat puolisot käyvät ansiotyössä.
Tutkimukset esimerkiksi työpaikan menetyksestä ja sen jälkeisestä työnhausta ja työllistymisestä antavat vahvoja viitteitä siitä, että kahden palkansaajan mallilla on vahva työnhakukäyttäytymistä ja sen tuloksellisuutta ohjaava vaikutus. Mitä ilmeisemmin niin minipalkan kuin perustulonkin vaikutukset työmarkkinakäyttäytymiseen tulisivat eriytymään kotitalouden koon, rakenteen ja työhön osallistumisen mallin mukaan.
Perustulo ei ole palkkatuloa. Sillä on kuitenkin monia yhtymäkohtia minimipalkkaan muun muassa siksi, että sen oletetaan tukevan pienituloisten työntekijöiden ja itsensä työllistäjien työssäkäyntiä.
Perustulo kuitenkin lupaa enemmän, sillä universaalina etuisuutena se antaa autonomiaa työnhakijalle ja vahvistaa pienipalkkaisen tulonsaajan neuvotteluasemaa työn vastaanottamisessa.
Tämä voi olennaisesti vaikuttaa myös työnantajan käyttäytymiseen.
Kirjoittaja on Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan emeritus professori
Koko artikkeli luettavissa täältä