Lehtikuva/Jussi Nukari

Sosiaaliturvan uudistushankkeen käynnistymisestä kerrottiin perjantaina. KU kysyi kuusi kysymystä sosiaaliturvan uudistushankkeesta sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekoselta (vas.).

Miksi sosiaaliturvan uudistus tarvitaan?

Meidän sosiaaliturvajärjestelmämme on varsin monimutkainen ja myöskin vaikeaselkoinen. Olen huolissani, että on paljon ihmisiä, jotka eivät osaa hakea etuuksia tai eivät tiedä, mitkä etuudet heille kuuluvat.

Sen takia tämä uudistus tarvitsee yksinkertaistamista ja selkeyttämistä. Lähtien kaavakkeesta, jolla etuuksia haetaan. Nekin ovat usein aika monimutkaisia ja vaikeita täyttää. Niistä tulee paljon palautetta.

Itse näen, että meidän pitäisi enemmän tehdä voimaannuttavaa kuin lannistavaa sosiaaliturvajärjestelmää. Ihmisille pitäisi tehdä lupaus, että yhteiskunta kantaa sosiaaliturvan näkökulmasta.

Miten uudistuksen valmistelu tulee etenemään, milloin on valmista?

Parlamentaarinen komiteatyöskentely alkaa maaliskuussa. Kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutettuja komiteaan, mitä pidän äärimmäisen tärkeänä, jotta saadaan jotain aikaiseksi eikä aloitettu työ valu hukkaan.

ILMOITUS

Tälle työlle on varattu kaksi hallituskautta (toim.huom.vuoteen 2027). Mutta aina kun parlamentaarisesta komiteasta löytyy uudistuksia ja parannuksia, joita voidaan viedä toimeen, näin myös tehdään. Tarkoitus ei ole siis rakentaa kahdeksaa vuotta isoa ja mahtavaa, ja rysäyttää sitten se kerralla voimaan, vaan pikkuhiljaa uudistaa järjestelmää.

Parlamentaarisilla komiteoilla on hieman huono maine. Miten taataan, että tämä uudistus ei kaadu näkökulmaeroihin?

Pidän hyvänä sitä, että tätä lähdetään tekemään parlamentaarisesti. En näe, että näin valtavaa uudistusta olisi ollut mahdollista tehdä hallitustyöskentelynä. Hallitukset ja eduskunnat vaihtuvat. Jos haluamme jotain isoa aikaiseksi, siihen pitää olla sitoutettuna kaikki eduskuntapuolueet.

Tietysti haasteita tulee olemaan, mutta toivon, että pääsemme yhteisymmärrykseen. Komiteassa luodaan iso tilannekuva nykyisestä sosiaaliturvajärjestelmästä, ja lähdetään sen jälkeen uudistamaan sitä. Uskon, että eduskuntapuolueet löytävät ratkaisun yhteisiin ongelmiin.

Kaikilla on kuitenkin halu uudistaa järjestelmää.

Mitä konkreettista ihmiset voivat odottaa tällä vaalikaudella?

Komitea aloittaa nyt työnsä. Omana toiveenani on, että komiteasta löytyisi hyviä malleja ja ratkaisuja työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamiseksi.

Työelämä on muuttunut sirpaleisemmaksi. Pidän tärkeänä, että etuudet olisivat paremmin yhteensovitettavissa palkkatulon kanssa, jotta työn vastaanottaminen olisi aina kannattavaa.

Miten sosiaaliturvan uudistusta vetävän komitean puheenjohtaja valittiin?

Olen itse kutsunut tutkimusprofessori Pasi Moision tähän tehtävään. Hänellä on erittäin vahva asiantuntemus, osaaminen ja tietopohja nimenomaan sosiaaliturvakysymykseen.

Uskon, että Pasi Moisio nauttii parlamentaarista luottamusta, ja hän pystyy vetämään tämän tietopohjaisesti. Minusta on äärimmäisen tärkeätä, että hän on sitoutunut tähän työhön kahdelle hallituskaudelle.

On hyvä, ettei puheenjohtaja ole poliittinen henkilö tai minä ministerinä, koska vaihtuvuutta saattaa olla seuraavien vaalien jälkeen.

Vasemmistoliitto on linjannut tavoitteeksi perustulon. Näkyykö sellainen tunnelin päässä?

Perustulo on tietysti vasemmistoliiton tavoite. Jokaisella puolueella on vähän erilaisia näkökulmia siitä, minkälainen sosiaaliturvajärjestelmän tulisi olla.

Näitä pitää nyt sovittaa yhteen kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa. Mutta totta kai vasemmistoliiton tavoite on perustulomalli.

Bonuskysymys: Millainen olisi Aino-Kaisa Pekosen mieluisin sosiaaliturvamalli?

Minun toiveeni on, että meidän perusturvajärjestelmämme on yksinkertainen. Se huomioi ihmisen ja on ihmislähtöinen.