Lehtikuva/Markku Ulander

Velkaantumista ei saada kuriin ja kestävyysvaje vaivaa. Tämä on kestomantra suomalaisessa politiikassa. Rinteen / Marinin hallituksiin asti vastaukseksi on tarjottu vain leikkauksia.

Valtio tarvitsee rahaa kansalaisten hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja jopa kasvattamiseksi. Ihmeellisen vaikealta tuntuu hyväksyä ajatus, että leikkaukset eivät ole ainoa vaihtoehto. Lisärahoitusta saisi veropohjaa tiivistämällä ja verovälttelyä tukkimalla. Erityisen toimeton tässä on ylin kirstunvartija valtiovarainministeriö. Nykyisessä hallituksessa sitä säestää keskusta.

Keskustan vaatimuksesta hallitus jättää käyttämättä mahdollisuuden 400 miljoonan euron lisätulojen hankkimiseen. Sen verran valtio menettää tuloja listaamattomien yhtiöiden perusteettoman osinkoveroedun takia. Oli peräti keskustan kynnyskysymys, että siihen ei puututa.

Viikko sitten keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni ilmoitti, että luonnollisia henkilöitä koskevaa arvonnousuveroa, niin sanottua maastapoistumisveroa, ei viedä eteenpäin. Siitä on tehty selvitys ja Kulmunin mukaan se riittää täyttämään hallitusohjelman kirjauksen.

Kulmunin ja VM:n penseys on käsittämätöntä, koska arvonnousuverolla estettäisiin varakkaiden yksityishenkilöiden verovälttelyä ja varmistettaisiin, että myyntivoittoja, lahjoja ja perintöjä verotetaan siellä, missä ne ovat kertyneet.

ILMOITUS

Sana maastapoistumisvero kuulostaa Pohjois-Korealta, mutta ei ole sitä. Kansanedustaja Jussi Saramo on osuvasti todennut, että sen säätämättä jättäminen olisi pikemminkin ukrainalainen ratkaisu, koska vastaava vero on yleinen länsimaissa.

VM:n mielestä veroa ei tule säätää muun muassa siksi, että se kohdistuisi ”harvalukuiseen varakkaaseen joukkoon” ja saattaisi vaikuttaa haitallisesti kilpailukykyyn. Veron tuottovaikutus olisi ministeriön mukaan 0–50 miljoonaa euroa.

Kunpa Suomeen saataisiin joskus valtiovarainministeriksi itsenäinen ja osaava poliitikko. VM:n virkamiesten etäispäätteitä on nähty tarpeeksi. Kulmunin kanta on haastettava hallituspuolueissa.

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 30 €/3 kk + sähköinen digilehti 3 kuukaudeksi 4,90 €.