Liisa Valonen

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola patistaa hallitusta pitämään kiinni ohjelmansa mukaisesta tasa-arvon edistämisestä.

Kolmikantaisen samapalkkaisuusohjelman neuvottelut keskeytyivät torstaina, sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti iltapäivällä. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt eivät saavuttaneet yksimielisyyttä siitä, minkälaisilla toimenpiteillä sukupuolten välistä palkkaeroa saadaan kavennettua.

Tasa-arvoasioista vastaava ministeri Thomas Blomqvist kuitenkin lupaa, että työ palkkatasa-arvon eteen jatkuu:

– Sisällöstä ja toimenpiteistä ei neuvotteluissa päästy yksimielisyyteen. Hallituksen tavoitteiden mukaista työtä naisten ja miesten palkkaeron kaventamiseksi ja tasa-arvolain samapalkkaisuusperiaatteen toteuttamiseksi jatketaan joka tapauksessa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ja ay-liike syyttivät käänteestä työnantajia.

”Viime vuosien elinkeinoelämälle tehtyjen miljardien tulonsiirtojen jälkeen ei työn vaativuuden arviointi, palkka-avoimuuden lisääminen, työelämän segregaation purkaminen sekä työ- ja virkaehtosopimusten sukupuolivaikutusten arviointi sitten kiinnostakaan”, hän twiittasi.

ILMOITUS

Vasemmistonaisten puheenjohtaja Veronika Honkasalo piti surullisena, että neuvottelut keskeytyivät työnantajapuolen torppaukseen.

”Tämä on häpeällistä”

STTK:n puheenjohtalle Antti Palolalle syntyi vaikutelma, että työnantajapuolta ei aidosti kiinnosta palkkatasa-arvon edistäminen.

STTK:n mukaan samasta ja samanarvoisesta työstä on maksettava sama palkka, mutta palkkaero on kuitenkin yhä noin 16 prosenttia. Pelkällä segregaation purkua edistävillä toimilla ja odottamalla, että aika korjaa tilanteen, asia ei korjaannu.

– Me haluamme konkreettisia toimenpiteitä. Niitä ovat palkka-avoimuuden lisääminen, palkkatietämyksen parantaminen, palkkakartoituksen parempi käyttöönotto, samanarvoisen työn kriteerien arviointi ja selkeä numeraalinen tavoite samapalkkaisuusohjelmaan, Palola listaa Kansan Uutisille.

– Samapalkkaisuus on meille tosi tärkeää ja se on hallitusohjelmassa kirjattu. Kyllä me olemme edellyttäneet, että tässä asiassa ryhdytään konkreettisiin toimenpiteisiin.

Työryhmän työn keskeytymistä Palola pitää vakavana asiana. Asiassa on hänen mukaansa vitkuteltu jo liikaakin.

– Palkkatasa-arvon edistämisessä ei ole edistytty viimeisten vuosien eikä vuosikymmenten aikana juurikaan. Tämä on häpeällistä.

STTK:n mukaan maan hallituksella on nyt näytön paikka, pitääkö se kiinni hallitusohjelman mukaisesta tasa-arvon edistämisestä. Kolmikantainen työ keskeytyi, mutta Palolan mukaan siitä ei voi lähteä, että asia jää toteuttamatta, jos yhteistä näkemystä ei synny.

– Viime hallituskaudellakin kolmikanta toimi niin, ettei kaikesta oltu yksimielisiä ja silti asioita vietiin eteenpäin.