Lehtikuva/Timo Jaakonaho

Työnantaja pitää kiinni toimihenkilöiden kiky-tunneista. Työntekijöiltä ne jo poistuivat.

– Työnantaja hylkää jääräpäisesti kaikki ehdotukset niin sanottujen kiky-tuntien poistamisesta sekä kohtuullisesta palkankorotustasosta, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo tulehtuneesta neuvottelutilanteesta, joka johti keskiviikkona useisiin ulosmarsseihin alan työpaikoilta.

Pron verkkosivujen mukaan Stora Enson Oulun tehtaan toimihenkilöt jättivät saapumatta aamuvuoroon kello 6–7. Nokian Essity Finlandin paperiteollisuuden prolaiset toimihenkilöt marssivat ulos työpaikaltaan jo eilen illalla. Muitakin ulosmarsseja oli tiedossa.

– Nyt meni kuppi nurin. Haluamme neuvottelupöydässä yhdenvertaista kohtelua muiden kanssa, toimihenkilöt perustelevat.

Neuvotteluja paperiteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksesta valtakunnansovittelijan toimistolla on käyty maanantai-illasta lähtien. Pron mukaan sen lukuisista vastaantuloista ja rakentavista kompromissiesityksistä huolimatta neuvottelut junnaavat paikoillaan ja osapuolten näkemykset mahdollisesta sopimusratkaisusta ovat huomattavasti kauempana toisistaan kuin aiemmin.

– Eniten käydyissä neuvotteluissa hiertää kiky-tunteja koskeva ratkaisu, koska työnantajapuoli haluaa niiden poistamisesta täyden ja jopa ylimitoitetun kompensaation, joka toteutettaisiin toimihenkilöiden palkanosia poistamalla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että paperiteollisuuden toimihenkilöt joutuisivat ostamaan kiky-tunnit pois merkittävillä työajan pidennyksellä ja kokonaispalkkojen heikennyksillä, Malinen kuvaa neuvottelutilannetta.

ILMOITUS

Malinen syyttää työnantajapuolta ylimielisyydestä ja toimihenkilöiden vähättelystä.

Pro jätti keskiviikkona ilmoituksen määräaikaisesta ylityökiellosta, joka koskee kaikkia paperiteollisuuden työehtosopimuksen mukaisia tehtäviä koko sopimusalalla. Ylityökielto astuu voimaan tänään klo 22.00 ja on voimassa 20.2.2020 klo 6.00 saakka.

Metsäteollisuus ry syyttää Pron ohjanneen jäseniään laittomiin lakkoihin.

– Ammattiliitto Pro halveksuu työtaisteluja koskevaa lainsäädäntöä sekä myös työriidan sovitteluprosessia. Ammattiliitto Pron toiminta on täysin tuomittavaa, Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén sanoo.

Pro on ilmoittanut aloittavansa lakon metsäteollisuudessa torstaina 13. helmikuuta. Metsäteollisuus ry:n työsulku on käynnissä 12:lla paperi-, kartonki- ja selluteollisuuden tehtaalla. Pron jäseniin kohdistuva työsulku päättyy 16. helmikuuta.