Lehtikuva/Lauri Heino

Viimeksi kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana ainoa selvästi järjestäytynyt ja koordinoidusti toiminut yhteiskuntaluokka on porvaristo ja nyt se näkyy tässä työmarkkinatilanteessa, sanoo professori Harri Melin.

Metsäteollisuus pysähtyi maanantaiaamuna Paperiliiton ja Teollisuusliiton lakkoihin. Niiden perään on tulossa Metsäteollisuuden julistama työsulku. Kemianteollisuuden lakko odottaa helmikuussa.

Kiistaa on kiky-tunneista, mutta paljosta muustakin.

– Meille on esitetty neuvottelupöydässä muun muassa palvelusvuosikorvauksen poistamista, sairausajan palkan leikkausta ja työajan lyhennyskorvauksen puolittamista. Niin ikään leikkauksia olisi tulossa myös arkipyhäkorvauksiin. Edelleen neuvotteluja käyvien renkien listalla ovat olleet myös talkootyötuntien teettäminen ja jäsenmaksuperinnän lopettaminen, Teollisuusliiton puutuotesektorin johtaja Jyrki Alapartanen luetteli lakon alla.

Työnantaja on paikallisella tasolla aina vahvempi, mikä on hankalaa ammattiliitoille.

Professori Harri Melinin mukaan kiihkeänä alkaneessa lakkotalvessa käydään samaan aikaan hyvin perinteistä palkkataistelua ja poliittista taistelua siitä, kuka työmarkkinoilla määrää.

– Viimeksi kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana ainoa selvästi järjestäytynyt ja koordinoidusti toiminut yhteiskuntaluokka on porvaristo ja nyt se näkyy tässä työmarkkinatilanteessa. Tosin siellä ovat nuoret palkatut rengit heidän asiapoikinaan, mutta se on toinen juttu.

ILMOITUS

Melin on sosiologian professori Tampereen yliopistossa. Hän on erikoistunut yhteiskunnallisen muutoksen tutkimuksessa erityisesti työelämän muutokseen. Lisäksi Melinin alaa on luokkasuhteitten muutos. Meneillään olevissa työtaisteluissa on myös ”luokkataistelun” elementti, mutta ei niin kuin se aiemmin ymmärrettiin.

Kuka määrää ehdot 2020-luvulla

Melin jatkaa, että Suomessa kaikki talouspoliittisen valtavirran edustajat ovat ”Chicagon poikia ja tyttäriä”.

Hän viittaa Chicagon yliopiston taloustieteen tutkijoihin, joiden ajattelusta tuli valtavirtaa 1970-luvulta lähtien. Heidän edustamaansa liberalistiseen tarjontatalouteen pohjautuva näkemys lähtee siitä, että työvoiman tarjonnan lisääminen ratkaisee ongelmat ja talouden kuntoon saaminen edellyttää työmarkkinoiden joustavuuden lisäämistä kaikin mahdollisin keinoin.

– Tähän yhtälöön kuuluu olettamus, että ammattijärjestöt ovat ainakin lähestulkoon tarpeettomia. Ne ovat kartelli, josta pitäisi päästä eroon.

Työmarkkinakonfliktin taustalla on siis myös talousteoriaa.

– Kyllä tässä mitataan myös sitä, kenellä on määrittelyvalta ja millä ehdoilla 2020-luvun Suomea rakennetaan, Melin sanoo.

Aiempaa ideologisemmat työnantajat

KU:n aikaisemmin haastattelemat ay-johtajatkin ovat puhuneet työnantajapuolen edustajien sukupolven vaihtumisen vaikuttaneen koviin asenteisiin. SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen sanoi marraskuussa työnantajapuolen työmarkkinapolitiikan muuttuneen enemmän ideologiseksi.

Työnantajaliittojen uusilta vetureilta puuttuu Kuntosen mukaan työmarkkinaosaamista. Toisaalta he ajavat ideologisia tavoitteita, jotka eivät lähde suoraan minkään alan työmarkkinaeduista, vaan pyrkimyksestä muuttaa koko järjestelmää. Lisäksi he haluavat heikentää ammattiyhdistysliikettä voimakkaasti ja nopeasti.

Myös Melin sanoo, että tupo-kauden vuorineuvosten ja karaistuneiden työmarkkinatoimijoiden sijaan avainpaikoilla on nuorempi ja koulutetumpi sukupolvi.

– Tätä tarkoitan, kun sanon, että he kaikki ovat Chicagon poikia ja tyttöjä. Heidät on koulutettu sellaiseen talouspoliittiseen ymmärrykseen, jossa on ikään kuin yksi totuus, vähän luonnontieteellinen ymmärrys siitä, millä ehdoilla talous toimii. He lähtevät hyvin kapeasta homo economicus -ajattelusta ja toimiva ihminen ei ole sellainen.

Onnistunutta lobbausta

Melinin mukaan työnantajat ovat myös pystyneet lobbaamaan valtiovaltaan päin onnistuneesti omia kantojaan. Kiky ei ollut vain 24 tunnin työajan lisäys, vaan sosiaaliturvamaksujen maksuosuuksia siirrettiin työnantajilta palkansaajille.

– Sehän on helkkarinmoinen tulonsiirto työltä pääomalle puhumattakaan veropolitiikasta, jota Suomessa on harjoitettu 1990-luvulta lähtien.

STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà laski jo elokuussa , että kiky-sopimuksen muutoksilla työntekijöiden maksurasitusta lisättiin ja yritysten kevennettiin noin kuudella miljardilla eurolla neljän vuoden aikana. 60 suurimman pörssiyrityksen osingot nousivat samaa tahtia kuin niiden sosiaaliturvamaksuja kevennettiin.

Työnantajien tiukka koordinaatio yllätti

Melin kertoo ennustaneensa syksyllä väärin olettaessaan maltin voittavan ja lakkojen olevan korkeintaan paikallisia.

– Perustin olettamukseni sille, että kikyn jälkeen työnantajat haluavat harjoittaa pitkäjänteistä sopimuspolitiikkaa, jossa turvataan työrauha ja avataan näkymä muutamaksi vuodeksi eteenpäin.

– Veikkasin täysin väärin. Minut on yllättänyt työnantajaliittojen aika koordinoitu, tiukka linja, jossa avainasemassa on kilpailukyvyn turvaaminen ja vahvistaminen, ja heidän ainoa ohjelmallinen sitoumuksensa näyttää olevan, jos ei nyt palkkatason laskeminen, niin palkankorotusten pitäminen niin pieninä kuin mahdollista.

Melin muistuttaa, että kolme edellistä sopimuskierrosta tehtiin ”valtavan maltillisilla” palkkaratkaisuilla ja Suomen kansantalous on kasvanut viimeksi kuluneet 3–4 vuotta.

– Palkansaajaväestön keskuudessa on minusta ihan oikeutettu ajatus siitä, että nyt olisi palkankorotusten vuoro.

EK ei sovi, mutta vahtii

Palkkaneuvotteluissa on vielä yksi erikoinen piirre. Ensin EK kielsi itseltään sopimusoikeuden ja se oli tupo-kauden loppu ainakin toistaiseksi. Nyt ammattiliitot vaativat työnantajaliittoja ottamaan EK:n ilmoituksen tosissaan ja painottavat, että liittokierros on liittokierros. Työnantajaliittojen vahvan koordinaation taustalla nähdään olevan kierrosta haukkana vahtiva EK.

Melininkin mielestä asetelma on erikoinen.

– Tämä kaikki on politiikkaa. On selvä poliittinen signaali, että mennään liittokohtaisiin ratkaisuihin ja lisätään paikallisen sopimisen määrää. Työnantaja on paikallisella tasolla aina vahvempi, mikä on hankalaa ammattiliitoille. Työpaikat vielä sirpaloituvat, eikä luottamusmiesjärjestelmä ole niin ammattimainen ja vahva. Ammattiliittojen osaaminen on keskustoimistoissa eikä työpaikoilla. Kysymys on rahasta ja vallasta.

Työnantajat haluavat liittokohtaisten ratkaisujen lisäksi enemmän yksilöllistä sopimista.

– Minä en usko, että työnantajienkaan intressissä on, että vaikkapa Stora Ensossa työnantaja kävisi neuvottelut kaikkien 26 000 työntekijän kanssa. Heillekin on helpompaa, että he ovat ulkoistaneet sopimustoiminnan työnantajaliitolle ja että vastapuolella palkansaajaliitto käy neuvottelut. En usko, että järjettömän pitkälle viety hajauttaminen on työnantajienkaan intressissä, Melin sanoo.