Lehtikuva/Win Mcnamee

Biden johtaa yhä useimmissa valtakunnallisissa gallupeissa, mutta Sanders on kuronut eroa kiinni.

Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva vasemmistolainen Bernie Sanders on nyt johdossa sekä Iowassa että New Hampshiressa, joissa ensimmäiset esivaalit järjestetään.

Iowassa käänne Sandersin eduksi on tapahtunut tammikuun 20. päivästä lähtien tehdyissä gallupeissa. Siihen saakka keulilla oli useimmiten demokraattien puoluejohdon suosikki, ”maltillinen” Joe Biden.

Neljästä uusimmasta gallupista Biden on johdossa vain yhdessä. Suurin johto Sandersilla on sunnuntaina julkaistussa Emerson Collegen gallupissa, jonka mukaan hänen kannatuksensa on 30 prosenttia ja Bidenin 21 prosenttia.

Esivaaliruljanssi alkaa ensi viikolla.

Myös RealClear Politicsin, FiveThirtyEightin ja 270 to Winin tekemissä yhteenvetogallupeissa hieman pitemmältä ajalta Sanders on noussut Bidenin ohi.

Bidenin jälkeen kolmannella tilalla ovat gallupista riippuen Pete Buttigieg, Elizabeth Warren ja Amy Klobuchar.

ILMOITUS

Iowan demokraattien esivaalit – tässä osavaltiossa tarkkaan ottaen vaalikokoukset – pidetään ensi maanantaina, 3. helmikuuta.

New Hampshiressa isompi johto

New Hampshiren esivaalit ovat tiistaina 11. helmikuuta. Myös siellä Sanders on mennyt Bidenin ohi, mutta käänne tapahtui jo viikkoa aikaisemmin kuin Iowassa

New Hampshiressa Sandersin ero Bideniin on tammikuun jälkipuoliskolla ollut selvempi kuin Iowassa, yhteenvetogallupien mukaan viidestä kahdeksaan prosenttiyksikköä.

Kolmantena ovat lähellä toisiaan Buttigieg ja Warren, Klobuchar on heistä selvemmin perässä.

Sanders kirii koko maassa

Useimmissa valtakunnallisissa gallupeissa sekä tammikuun yhteenvetogallupeissa Biden on yhä Sandersia edellä. Poikkeuksen tekee viime viikon keskiviikkona julkaistu CNN:n gallup, jossa Sanders johtaa Bidenia kolmella prosenttiyksiköllä.

Joulukuusta lähtien Sanders on kuronut tasaisesti eroa kiinni. Eniten on pudonnut Warren, jonka alamäki alkoi marraskuussa.

Vaikka Iowa ja New Hampshire ovat molemmat väkiluvultaan pieniä osavaltioita, on niiden merkitys esivaaliruljanssin aloittajina suuri. Menestyjät saavat vauhtia kampanjaansa ja luultavasti jotkut heikommin pärjäävät heittävät pyyhkeen kehään.

Niin sanottu supertiistai on maaliskuun 3. päivänä, jolloin demokraattien esivaalit järjestetään 14 osavaltiossa ja Amerikan Samoalla.

”Puoluejohto hermostunut”

Demokraattien puoluejohto ja sitä tukeva liberaali media on pitkään liputtanut Bidenin puolesta. Gallupien mukaan kuitenkin myös Sanders pystyisi voittamaan Donald Trumpin, toisin kuin puoluejohto on väittänyt.

Myös keväällä 2016 gallupit näyttivät, että Sanders voisi saada jopa suuremman eron Trumpiin kuin Hillary Clinton.

Tärkeänä suunnannäyttäjänä pidetty The New York Times ilmeisesti on menettänyt uskonsa Bideniin. Se ilmoitti viime viikolla kannattavansa poikkeuksellisesti kahta ehdokasta, Klobucharia ja Warrenia.

Hillary Clinton kantoi viime viikolla kortensa kekoon Sandersia vastaan väittämällä, että ”kukaan ei pidä Sandersista”.

Sanders kampanjoi sunnuntaina Iowan Sioux Cityssä. Hän sanoi, että ”yht’äkkiä demokraattien eliitti on tullut hyvin hermostuneeksi”.

”Olemme saaneet Wall Streetin levottomaksi. Olemme saaneet vakuutusyhtiöt levottomiksi. Olemme saaneet lääkeyhtiöt levottomiksi. Olemme saaeet fossiilisten polttoaineiden teollisuuden levottomaksi. Olemme saaneet sotateollisen kompleksin levottomaksi. Olemme saaneet vankilateollisuuden kompleksin levottomaksi. Olemme saaneet miljardöörit tulemaan televisioon itkemään, että he aikovat ryhtyä maksamaan reilun osuutensa veroista”, sanoi Sanders.

Ocasio-Cortez mukana

Sandersin mukana Sioux Cityn kampanjatilaisuudessa oli demokraattien vasemmistosiiven nuori supertähti Alexandria Ocasio-Cortez, joka ilmoitti jo lokakuussa kannattavansa Sandersin valintaa ehdokkaaksi.

Puhuessaan lauantaina Iowan Amesissa Ocasio-Cortez korosti äänestämisen merkitystä vaalivuonna, joka hänen mukaansa on yksi lähihistorian ratkaisevimmista.

Ocasio-Cortez täytti lokakuussa 30 vuotta. Hän ei siis edes periaatteessa olisi voinut tavoitella presidenttiehdokkuutta itse, koska presidentin täytyy virkaanastumispäivänään olla vähintään 35-vuotias.

Vuoden 2024 vaaleihin Ocasio-Cortezilla on mahdollisuus lähteä mukaan.