Lehtikuva/Federico Gambarini

Euroopassa on jo toteutettu diilejä, joilla toimeentulo on taattu hiiliteollisuuden alasajon yhteydessä.

Saksassa työpaikkansa menettäville hiiliteollisuuden työntekijöille esitetään takuuta siirtymisestä ammattia vastaavaan työhön, mahdollisesti alemman palkan kompensoimista ja eläkekertymän kompensoimista eläkkeelle jääville hiiliteollisuuden alasajon yhteydessä.

Espanjassa on sovittu korvauksista työpaikkansa menettäville kaivostyöntekijöille, kun maa ilmastolakiesityksen mukaisesti luopuu hiilen energiakäytöstä vuoteen 2025 mennessä. Yli 48-vuotiailla tai yli 25 vuotta palvelleilla kaivostyöntekijöillä on mahdollisuus päästä varhaiseläkkeelle. Nuoremmille työntekijöille taataan 10 000 euron irtisanomiskorvaus sekä 35 päivän palkka jokaista palvelusvuotta kohden.

Nämä ovat esimerkkejä oikeudenmukaisen siirtymän politiikasta, jonka tarkoitus on turvata työntekijöiden oikeudet ja toimeentulo sekä työpaikkojen laatu ja määrä siirryttäessä kohti hiilineutraalia tuotantoa ja kulutusta.

SAK julkaisi tiistaina selvityksen , johon on koottu esimerkkejä sellaisista maista, joissa työntekijöille oikeudenmukaista siirtymää on jo toimeenpantu. Näitä maita ovat Alankomaat, Saksa, Espanja, Ranska, Skotlanti ja Kanada.

SAK haluaa sisällyttää oikeudenmukaisen siirtymän periaatteet myös Suomen uudistettavaan ilmastolakiin.

ILMOITUS

Työllisyys ja koulutus osa ilmastopolitiikkaa

SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan oikeudenmukaisen siirtymän politiikalla varmistetaan, että ilmastonmuutoksen torjunnan kielteiset sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset työntekijöille ja heidän perheilleen jäävät mahdollisimman pieniksi.

– Kun Suomessa toivottavasti pian tehdään konkreettisia päätöksiä kunnianhimoisesta ilmastopolitiikasta, on tärkeää luoda samalla edellytykset uusien säällisten ja kestävien työpaikkojen luomiselle. Työntekijöille on annettava oikeus ja taloudelliset resurssit hankkia työn ohessa sellaisia taitoja, jotka mahdollistavat siirtymisen uuteen työhön.

Työllisyydestä ja koulutuksesta huolehtiminen on SAK:n mielestä olennainen osa ilmastopolitiikkaa. Ilmastonmuutoksen torjunnan vaikutukset työllisyyteen ja osaamistarpeeseen on pystyttävä ennakoimaan, mikä edellyttää työntekijä- ja työnantajajärjestöjen täysipainoista ja tasapuolista osallistumista ilmasto- ja energiapolitiikan valmisteluun, seurantaan ja toimeenpanoon.

– Oikeudenmukainen siirtymä pitää olla osa sekä Suomen kansallista että alueellisia ja alakohtaisia ilmasto- ja energiastrategioita. Näitä valmisteleviin työryhmiin on saatava mukaan edustajat työmarkkinajärjestöistä ja muista tarpeellisista sidosryhmistä Saksan ja Alankomaiden tapaan, Jarkko Eloranta ehdottaa.

EU:lla vihreä kehityksen rahasto

Euroopan komissio julkisti tammikuun puolivälissä esityksen vihreän kehityksen investointiohjelmasta, jolla pyritään ilmastoneutraaliin talouteen. Ohjelmaan sisältyy oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi ja rahasto.

– Rahastosta maksettava tuki edellyttää, että jäsenvaltio tai alue on laatinut oikeudenmukaisen siirtymän suunnitelman, Eloranta muistuttaa.

Työntekijöiden valmiuksia ilmastotoimien mukanaan tuomiin uusiin työtehtäviin voidaan SAK:n mukaan parantaa muun muassa laajentamalla työnantajan koulutusvelvoitteita ja pidentämällä muutosturvan kestoa sekä tukemalla työvoiman liikkuvuutta ja työllisyyttä työvoimapolitiikan keinoin.

– llmastonmuutoshaasteeseen vastaamiseksi kaikilla työntekijöillä pitäisi olla paremmat mahdollisuudet jatkuvaan oppimiseen työpaikoillaan. Joillain aloilla, esimerkiksi energiaintensiivisessä teollisuudessa, ilmastotoimet vaikuttavat työn sisältöön enemmän kuin toisilla. Varsinkin näillä aloilla valtion tai työnantajan pitäisi tukea taloudellisesti työntekijöiden mahdollisuuksia osaamisen päivittämiseen, puheenjohtaja Jarkko Eloranta toteaa.

Eloranta korostaa, että ilmastotoimien myötä häviävien työpaikkojen tilalle voi syntyä uusia työpaikkoja vain, jos elinkeinorakenteen monipuolisuudesta ja kestävyydestä pidetään huolta. SAK esittää yhtenä keinona julkisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen osuuden vuosittaista nostamista niin, että vuoteen 2030 mennessä sen osuus olisi neljä prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta.