Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Ammattiliitto pitää Metsäteollisuus ry:n ajattelua vahvasti ideologisena.

Paperiliitto pitää entistä todennäköisempänä, että paperiteollisuuden toimipaikkoja koskeva kaksiviikkoinen työnseisaus alkaa maanantaina 27. tammikuuta. Kiistan sovittelu jatkuu torstaina valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan johdolla.

Paperiliitto tiedotti iltapäivällä, että neuvottelut työehtosopimuksesta ovat olleet jumissa koko kierroksen ajan ja myös sen jälkeen, kun teknologiateollisuus teki oman sopimusratkaisunsa. Etenemistä ei ole tapahtunut kymmenistä tapaamisista huolimatta.

Eniten neuvotteluita vaikeuttavat Metsäteollisuus ry:n esitys toimintojen ulkoistamisen laajentamisesta ja Paperiliiton esitys kiky-sopimuksen mukaisen 24 tunnin lisätyöajan poistosta.

Työnantajan mukaan kiky-tuntien tuoma hyöty koko metsäteollisuudessa on 10 miljoonaa euroa vuodessa. Kun summa jaetaan toimipaikkakohtaiseksi, on työnantajan saama kustannushyöty kiky-tunneista päivää kohti noin 450 euroa.

Toisaalta työnantajien arvion mukaan kahden viikon lakon hinnaksi tulee lähes miljardi euroa. Tämä kertoo Paperiliiton neuvottelijoiden mielestä Metsäteollisuuden vahvasta ideologisesta ajattelusta, jonka takia Metsäteollisuus on sovittelussa myös kahden muun ammattiliiton, Ammattiliitto Pron ja Teollisuusliiton, kanssa.