Helene on Marian paratiisin tavoin suomenkielinen elokuva suomenruotsalaisesta naispuolisesta alansa legendasta, joka hädin tuskin osasi suomea.
Yli kielimuurin loikkaava tarina on Antti J. Jokisen tähän mennessä onnistunein ja sympaattisin ohjaustyö.
Lähtökohtana on Helene Schjerfbeckin (1862–1946) ikoninen asema maamme kuvataiteen historiassa. Faktan ja fiktion akseli kantaa Rakel Liehun romaanin pohjalta ja osuvien rajausten puitteissa jäntevästi.
Taiteilijakuvauksena Helene kelpaa liittää Heikki Kujanpään ohjaaman Putoavien enkelien (2008) tasokkaaseen seuraan.
Helene huomioi sekä Schjerfbeckin osan miesvaltaisessa taidemaailmassa että hänen taiteensa keskeiset ominaispiirteet. Luomisprosessia valottavat näppärästi kohtaukset ”taiteilija työnsä ääressä”.
Arkiset, pätevää ajankuvaa huokuvat puitteet luovat elokuvaan miellyttävän tunneilmaston, vaikka nimihenkilön omia tunteita koetellaankin.
Keskiössä on Schjerfbeckin ja häntä nuoremman miehen suhde. Romanttinen polte kuvataan hyvin, Jokisen ohjauksessa on hillittyä pelkistyneisyyttä ja nautittavaa kestoa – hiljaisuus puhuu paikoin varsin vaikuttavasti.
Rauno Ronkaisen kuvaus on jälleen kerran hienoa: jo aiheen kannalta on selvää, että ”valossa löytyy”. Visuaalisesti Helene huokuu vankkaa kotimaista tyylitietoisuutta aistikkaan epookin merkeissä.
Pääosan Laura Birnin erinomaisessa roolityössä on ilmeikkyyttä, syvältä nousevaa hienovaraista värähtelyä ja mallikkaan täsmällistä replikointia.
Helene on parhaimmillaan kuvatessaan yhdessä asuvien äidin ja tyttären problemaattista suhdetta. Tällä saralla Birnin taisteluparina on yhtä lailla voimallista läsnäoloa huokuva Pirkko Saisio.
Kun mukaan otetaan vielä Krista Kosonen, niin on selvää, että Helene on vahvasti naisten juttu.
Helene (Suomi 2020). Ohjaus Antti J. Jokinen. Käsikirjoitus Marko Leino ja Antti J. Jokinen. Perustuu Rakel Liehun romaaniin. Pääosissa Laura Birn, Johannes Holopainen, Krista Kosonen, Pirkko Saisio, Eero Aho. Ensi-ilta on 17. tammikuuta.