Kai Hirvasnoro

Siirtomaksut ylittävät monilla varsinaisen sähkön hinnan.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kertoo saaneensa useita viestejä, joissa kirotaan vuodenvaihteen jälkeen nousseita sähkönsiirtohintoja. Monilla siirtomaksut ovat korkeampia kuin itse sähkönkulutuksesta kertyvät maksut.

Arhinmäki vaatii, että hallituksen on rajoitettava voittojen tavoittelua lailla. Sähköverkkoja on enää vaikea palauttaa julkiseen omistukseen.

Talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa Arhinmäki vastusti ainoana edustajana Caruna-kauppoja vuonna 2013.

”Olin valitettavan oikeassa jättämässäni eriävässä mielipiteessä: alueellisen monopolin myyminen kansainvälisille pääomasijoittajille johtaa hintojen kasvuun”, hän toteaa blogissaan.

Koko Caruna-kaupan historia on luettavissa täällä.

Arhinmäen mukaan nyt pitää miettiä, mitä on tehtävissä. Koska kysymys on alueellisesta monopolista, ilman rajoituksia se on ”lupa painaa rahaa”. Ongelma koskee muitakin verkkoyhtiöitä kuin Carunaa. Hän esittää, että mallia otetaan Ruotsista, jossa sähköverkoista saatava tuottotaso on rajattu huomattavasti alhaisemmaksi kuin Suomessa. Sanna Marinin hallituksen on tuottava eduskunnalle esitys, jossa sähköverkoista saatavaa tuottoa rajoitetaan lailla huomattavasti.

”Hallituksella on mahdollisuus puhaltaa korotusrumba poikki, tai ainakin jäädyttää sähkönsiirron hintojen nousuvauhtia”, Arhinmäki toteaa.