Lehtikuva/Jaakko Avikainen

Lakkosuma tulossa tammikuun viimeisellä viikolla, jos työehtoneuvottelut eivät edisty.

Viikonvaihteen aikana tehtiin useammassa ammattiliitossa päätöksiä tammikuun loppuun sijoittuvista työtaisteluista.

Teollisuusliitto ilmoittaa, että sen useilla aloilla käynnissä olevat neuvottelut ovat kariutuneet työaika- ja palkkakysymyksiin, minkä vuoksi liitto aikoo aloittaa maanantaina 27. tammikuuta laajat kaksi viikkoa kestävät lakot ja tukilakot sadoilla työpaikoillaan.

Lisäksi Teollisuusliitto aloittaa keskiyöllä mittavan ylityökiellon.

Työtaistelutoimien syynä on Teollisuusliiton mukaan työnantajien kyvyttömyys ja haluttomuus päästä sopimukseen neuvottelujen keskeisistä kiistakysymyksistä, talkootyön lopettamisesta ja ostovoiman turvaavista palkankorotuksista.

Työnseisaus koskee satoja työpaikkoja kumiteollisuuden, öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuuden, kemian perusteollisuuden, lasikeraamisen teollisuuden, muovituoteteollisuuden ja kemian tuoteteollisuuden, mekaanisen metsäteollisuuden ja malmikaivosten sopimusaloilla.

ILMOITUS

Lakon piirissä on noin 14 000 työntekijää.

Samaan aikaan työnseisausten kanssa käynnistyvä tukilakko puolestaan koskee lakon piirissä olevien yritysten huolto- ja kunnossapitotyötä.

Myös tukilakko koskee 27.1. kello 00.00 ja 9.2. kello 23.59 välisenä aikana alkavia työvuoroja.

Ylityökielto koskee kumiteollisuuden, öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuuden, kemian perusteollisuuden, lasikeraamisen teollisuuden, muovituoteteollisuuden ja kemiantuoteteollisuuden, mekaanisen metsäteollisuuden ja malmikaivosten sopimusaloja. Ylityökiellon piirissä on noin 35 000 työntekijää.

Paperiliiton lakko koskee noin 9 000 paperiliittolaista

Paperiliitto katkaisi viikonvaihteessa neuvottelut paperiteollisuuden työehtosopimuksesta Metsäteollisuuden kanssa ja jätti työtaisteluvaroituksen 67 Metsäteollisuuden jäsenyritykseen. Toteutuessaan lakot koskevat noin 9000 paperiliittolaista.

Lakko alkaisi sellu- ja massatehtaissa 26. tammikuuta klo 14, paperi- ja kartonkikoneilla 26. tammikuuta. klo 23 ja muissa töissä 27.tammikuuta klo 5. Koneiden ja prosessien alasajot tehdään niin, että tuotannollinen toiminta lakkaisi maanantaina 27.1. työvuoron päättyessä kello 6.00 tai klo 7.00. Lakko päättyy 10.2. aamuvuoron tai päivätyöajan alkaessa, ellei sitä ennen saavuteta neuvottelutulosta uudesta työehtosopimuksesta.

Paperiliitto ja Metsäteollisuus ovat tavanneet 34 kertaa saamatta aikaan sopimusta.

Pro ilmoitti paperiteollisuuden toimihenkilöiden lakosta

Myös paperiteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimusneuvottelut ovat katkenneet ja ammattiliitto Pro aloittaa kahden viikon työnseisauksen 27. tammikuuta erikseen nimetyissä yrityksissä paperiteollisuuden toimihenkilösopimuksen soveltamisalalla.

Pro neuvotteli Metsäteollisuuden kanssa viimeksi tuloksetta perjantaina 3. tammikuuta.

Pro tavoittelee jäsenilleen ostovoimaa parantavaa palkkaratkaisua ja kiky-sopimuksen mukaisen 24 tunnin työajan pidennyksen poistoa ilman kustannusvaikutuksia.

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen korostaa, että Pro on valmis jatkamaan hyvin nopealla aikataululla ratkaisun etsimistä neuvottelemalla, mikäli myös työnantajaliitolla on todellista tahtoa edistää sopimuksen syntyä.

Paperiteollisuuden toimihenkilösopimuksen sopimukseton tila alkoi 1.12.2019.

Pron työnseisaus myös teknologiateollisuuden sopimusalalla

Ammattiliitto Pro aloittaa kahden viikon työnseisauksen tammikuun viimeisellä viikolla myös tietyissä yrityksissä teknologiateollisuuden sopimusalalla. Alaa koskeva ylityö- ja vuorovaihtokielto alkoi 10. tammikuuta klo 16.00.

– Teknologiateollisuuden haluttomuus poistaa ilmainen työ toimihenkilöiden sopimuksesta ei jätä meille muuta mahdollisuutta kuin ilmoittaa uudesta työnseisauksesta ja ylityö- sekä vuorovaihtokiellosta, Pron Malinen sanoo.

Hän harmittelee sitä, että työnantaja haluaa eriyttää alan sopimukset ja säilyttää talkootyötunnit toimihenkilöillä, vaikka ne poistuvat työntekijöiltä.

– Esimiehet ja asiantuntijat tekisivät töitä, vaikka työntekijät eivät olisi paikalla – ei ole toimiva eikä järkevä ratkaisu. Lisäksi Teknologiateollisuus haluaa, että toimihenkilöille ei makseta lainkaan yleiskorotusta, vaan työnantaja päättää kenelle korotus maksetaan ja minkä suuruisena, Malinen toteaa.

Metsäteollisuus tuomitsee lakot

Metsäteollisuus ry tuomitsee ammattiliittojen työtaistelutoimet vastuuttomina.

”Paperiliitto, Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro tavoittelevat työajan lyhentämistä, vaikka työaika jää metsäteollisuudessa muuhun vientiteollisuuteen sekä kilpailijamaihin verrattuna poikkeuksellisen lyhyeksi ja silti palkkataso nousee korkeammaksi”, todetaan järjestön tiedotteessa.

Liitot uhkaavat työnantajajärjestön mukaan halvaannuttaa ylityökielloilla ja lakoilla koko metsäteollisuuden tuotannon tammikuun lopulla.

–Ammattiliitoilta on nyt kadonnut kokonaan suhteellisuudentaju. Ne ovat valmiita uhraamaan vientitulot, heikentämään suomalaisen tuotannon kilpailukykyä ja sahaavat myös omien jäsentensä oksaa, Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén sanoo.