Viimeisen seitsemän vuosikymmenen aikana väestön sijoittuminen planeetallamme on muuttunut merkittävästi.
Vuonna 1950 maailman väestöstä 32 prosenttia eli kehittyneissä maissa. Vuoteen 2050 mennessä osuuden odotetaan kutistuvan 13 prosenttiin.
Vuonna 1950 eurooppalaiset muodostivat 22 prosenttia maailman väestöstä, mutta nykyään 10 ja vuosisadan puolivälissä luultavasti vain 7 prosenttia.
Kaupungistuminen rasittaa sosiaalipalveluja, infrastruktuuria ja ympäristöä.
Seitsemässäkymmenessä vuodessa afrikkalaisten osuus maapallon väestöstä on noussut yhdeksästä prosentista seitsemääntoista.
Kasvun kymmenen kärki
Väestönkasvun eritahtisuus on johtanut muutoksiin maiden väestön kokojärjestyksessä. Kymmenen suurimman joukossa oli vuonna 1950 kuusi kehittynyttä maata: Yhdysvallat, Venäjä, Japani, Saksa, Britannia ja Italia. Nyt näistä listalla ovat enää Yhdysvallat ja Venäjä, ja vuonna 2050 vain Yhdysvallat.
Vähemmän kehittyneistä maista suurimpia ovat olleet Kiina ja Intia, joiden väestömäärien lähellekään muut eivät ole yltäneet. Vuonna 1950 niiden lisäksi kymmenen suurimman listalla oli vain kaksi vähemmän kehittynyttä maata: Indonesia ja Brasilia. Nyt suurimpien listalta löytyvät myös Pakistan, Nigeria, Bangladesh ja Meksiko.
Vuosisadan puolivälissä väestömäärien kymmenen kärjessä -listan odotetaan näyttävän seuraavanlaiselta: Intia (1,639 miljardia), Kiina (1,402 miljardia), Nigeria (401 miljoonaa), Yhdysvallat (379 miljoonaa), Pakistan (338 miljoonaa), Indonesia (331 miljoonaa), Brasilia (229 miljoonaa), Etiopia (205 miljoonaa), Kongon demokraattinen tasavalta (194 miljoonaa) ja Bangladesh (193 miljoonaa).
Suuri muutto kaupunkeihin
Toinen merkittävä muutos on väestön siirtyminen maaseudulta kaupunkeihin. Vuonna 1950 kaupunkialueilla eli 30 prosenttia ihmisistä, nykyään prosenttiluku on jo 56 ja vuoteen 2050 mennessä sen odotetaan nousevan liki 70 prosenttiin.
Voimakkainta kaupungistumiskehitys on ollut vähemmän kehittyneissä maissa, joissa kaupunkilaisten osuus on vuodesta 1950 tähän päivään noussut 18 prosentista 52 prosenttiin. Vuonna 2050 kehittyvien maiden kaupunkikeskuksissa uskotaan elävän jo kaksi kolmasosaa väestöstä eli noin 5,8 miljardia asukasta.
Itse kaupunkien väkimäärät ovat vastaavasti kasvaneet. Vuonna 1950 maailmassa oli yksi megakaupunki, New York, jonka asukasmäärä ylitti 10 miljoonaa. Nykyään megakaupunkeja on 33 ja kymmenessä vuodessa niitä uskotaan tulevan vielä kymmenen lisää.
Rajat ylittäviä vaikutuksia
Yleisesti tunnustetaan, että kaupungistuminen tarjoaa laajan valikoiman sosiaalisia, taloudellisia ja kulttuurisia etuja, mahdollisuuksia ja vapauksia. Työpaikkojen ja urakehityksen lisäksi kaupunkilaisilla on käsiensä ulottuvilla koulutus, terveydenhoito, sosiaalipalvelut, kulttuurilaitokset, viihde ja valtion virastot.
Toisaalta tiedetään, että kaupungistuminen rasittaa sosiaalipalveluja, infrastruktuuria ja ympäristöä tavoilla, jotka voivat tehdä kaupunkielämästä hankalaa varsinkin pienituloisille. Tämä on erityisen ilmeistä vähemmän kehittyneiden alueiden kaupungeissa.
Jos kaupunkiasukkaiden perustarpeita ja toiveita ei riittävästi tyydytetä, sillä on etenkin vähemmän kehittyneissä maissa vakavia seurauksia. Niihin lukeutuvat yhteiskunnalliset levottomuudet, poliittinen epävakaus, väkivalta ja aseellinen konflikti.
Seurauksilla on valtioiden rajat ylittäviä vaikutuksia niin naapureille kuin kaukaisemmillekin, kehittyneempien alueiden maille. Todennäköisiä vaikutuksia ovat maansisäisten pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden määrien lisääntyminen sekä niin laillisin kuin laittominkin keinoin rikkaisiin maihin pyrkivien siirtolaisten joukon kasvu, mutta myös vaatimukset lisätä kehitysapua ja humanitaarisia palveluja.
Joseph Chamie on väestötiedekonsultti ja entinen YK:n väestöjaoston johtaja