Kun politiikka demokratiassa menee pelkäksi häikäilemättömäksi pelleilyksi, suurin vaara on siinä, että ihmiset kyllästyvät demokratiaan. Silloin ajattelun, asiapohjaisen keskustelun ja ideologioiden välisten kompromissien tilalle vaihtuu uskonto. Uskonnossa päätäntävalta (sekä ajattelun valta) luovutetaan korkeammille voimille, joiden tutkimattomia teitä ei kyseenalaisteta, usko pelastukseen riittää.
Tällä hetkellä Italian ja Suomen uutisista välittyvät kuvat maiden poliittisista peleistä muistuttavat pelottavasti toisiaan ja Italialla on sentään pitkät perinteet häikäilemättömyydessä ja pelleilyssä. Nyt heillä on myös Pelastaja. Sisäministeri Salvini hokee, että maa pelastuu, kun siirtolaiset ja verot poistetaan maasta – maassa, joka edes jotenkuten pyörii siirtolaisilla ja niillä vähillä veroilla, jotka Berlusconin jälkeen saatiin palautettua. Sama mitä hokee, uskovaisten joukot ovat sankat. Suomessa vastaavalle vasta rakennetaan pohjaa, suota, jossa virvatulina näkyvät vain skandaalilööpit, yhteisten asioiden hukkuessa sankkaan sumuun. Meillä ei onneksi ole pelastajaa, ei vielä.
Voi olla, että Arkadianmäellä tälläkin hetkellä keskustellaan sivistyneesti, leivotaan kompromisseja, pelataan strategiapelejä kortit näkyvillä ja tehdään töitä yhdessä yhteisten asioiden hyväksi. Voi olla, että mäki kohoaa sumun yläpuolelle, eikä hätä ole sieltä katsottuna tämän näköinen. Tai voi olla, että on, mutta ei tiedetä mitä sille voi tehdä. Mutta mitä tehdä, kun media tekee härkäsestä raatokärpäsen ja raadosta kukkivan puutarhan, eikä ihmisten asiat kiinnosta enää ketään? Eikö riitä, että tekee kiireesti sen minkä ehtii yhteisten asioiden hyväksi, ennen kuin häikäilemättömät ja pelleilijät perivät taas maan? Eihän se riitä, mutta mitä sitten pitäisi tehdä?
Ehkä vastaus piilee itsetunnossa. Mikä saa häikäilemättömät ja pelleilijät ampumaan kovilla sarjatulta, jopa omaa hallituskumppaniaan? Onko vasemmistolaisempi hallitus sittenkin todellinen uhka joillekin tahoille? Kas, onhan se! Eikö sellainen aarre taskussaan jo voi astua esiin rinta rottingilla ja pakottaa ampujat esiin puskista, asioiden äärelle ja äänestäjien eteen, vastaamaan että mikä se asia olikaan minkä tahdoitte ampua alas? Kenties se on hoitajamitoitus, pääomaverotus, työttömän ihmisarvo, pienemmät ryhmäkoot päiväkoteihin, tai ehkä se olikin se postinlajittelijan palkka, jolla voi tulla toimeen? Ei kai sentään, ihan periaatteesta, koko hyvinvointiyhteiskunta?
Tosiaan, mikseivät hallituksen vasemmistolaiset puolueet voisi tehdä välikysymystä oikeistolle? Sellainen röyhkeys voisi saada mediatkin palaamaan takaisin asioiden äärelle.
Maija Rantasalo
Vihtavuori