Anni-Helena Leppälä

Pohjois-Savon Nice Klubi kokoontuu kerran kuussa.

Kuopiolaisten vasemmistonaisten ryhmä tekee radikaaleja ristipistoja ja keskustelee tapaamisissaan ajankohtaisista asioista. Syyskuusta lähtien kokoontunut ryhmä kokee, että samanhenkisten ihmisten seura voimaannuttaa ja tuo helpotusta maailmantuskaan.

– Ihmisillä on varmaan erilaisia motiiveja osallistua toimintaan. Itse ajattelen, että on tärkeää saada Kuopioon vasemmistohenkistä naistoimintaa. Tämä on rentoa yhdessä olemista mukavan tekemisen äärellä, kertoo Maija Hartikainen.

Ryhmän tapaamisista vastaa Hartikaisen kanssa Kuopion Vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja Laura Meriluoto.

Haluan kokea jonkun valaistumisen ja tajuta asioita.

– Samanhenkisten naisten kanssa on mukavaa olla yhdessä. Aktiivisesti kunnallispolitiikassa mukana olevana toivon, että tätä kautta saisi myös uusia vasemmistolaisia mukaan toimintaan. – Mielestäni on tärkeää luoda uudenlaisia tapoja toimia, jotta uudet ihmiset löytäisivät mukaan, Meriluoto sanoo.

Yhteinen aatemaailma on ryhmään osallistuville tärkeä.

ILMOITUS

– On kiva tehdä jotain samanhenkisten ihmisten kanssa. Niitäkin porukoita on, joissa ajatukset eivät ihan kohtaa. Se on välillä vähän rasittavaa, vaikka toisaalta hyvä niitäkin on olla, sanoo Hanna Tuomainen.

Mörri Sutinen on samoilla linjoilla.

– Kaveripiirini on muuten niin erihenkistä, niin tämä on ihanaa vaihtelua.

Ristipistoryhmä kokoontuu Nice Klubin kautta. Kyseessä on Pohjois-Savon vasemmistonaisten Kuopion epävirallinen toimintaryhmä.

– Emme ole halunneet leimata Nice Klubia minkään puolueen jäsenille tarkoitetuksi, mutta semmoinen vasemmistohenkinen porukka on yritetty saada kasaan, Meriluoto kertoo.

Tärkeää naistoimintaa

Meriluodon mukaan ryhmän kokoontumisen takana on yleinen tarve sille, että Kuopion naisryhmä tekisi jotain yhdessä.

Syyskuisessa keskustelutilaisuudessa radikaalit ristipistot saivat eniten kannatusta, joten se oli luonteva aloitus toiminnalle.

Koko ryhmä kokee tärkeäksi sen, että on olemassa juuri naisille suunnattua toimintaa.

– Tämä on ikään kuin turvallinen tila, jossa voi sanoa ja puhua rauhassa, Meriluoto toteaa.

– Kokemus on sellainen, että jos on miehiä mukana, niin he helposti vievät tilan. Etenkin politiikkakuvioissa naisten on vähän vaikeampi päästä ääneen. Halusin järjestää tilanteita, joissa naisilla on mahdollisuus olla mukana. Minua on motivoinut myös se, että naisia on vaikea saada mukaan vasemmistotoimintaan, hän jatkaa.

Anni-Helena Leppälä

Tapaamisissa ei painosteta ketään osallistumaan, mutta niiden kautta voi olla mahdollista löytää esimerkiksi tuleviin kuntavaaleihin ihmisiä niin ehdolle kuin tukijoukkoihinkin.

Laajasti keskustelua

Tapaamisissa on puhuttu kepeistä aiheista kuten koirista, kissoista ja pupuista, mutta myös vakavammista, kuten päihdehuollosta ja Kuopion kouluhyökkäyksestä sekä siitä miten asioita voitaisiin ennaltaehkäistä.

– Tapaamisissa on ollut hyviä juttuja. Haluan kokea jonkun valaistumisen ja tajuta asioita. Kun olen tällaisten fiksujen ihmisten seurassa, niin saan informaatiota siitä, mitä maailmalla tapahtuu, Sutinen sanoo.

Yhdessä keskusteleminen myös keventää oloa.

– Pieni ihminen on tuskissaan tästä maailman menosta, aikaisemman hallituksen toimista ja vihapuheesta. Tätä toimintaa ajattelee ihan aidosti sellaisena johon voi kanavoida pahan olon. Tapaamisten jälkeen on hetkellisesti helpottunut ja kepeämpi olo, Hartikainen kuvailee.

Nice Klubin tapaamisissa on hyvä ilmapiiri ja luottamus siihen, että osanottajat hyväksyvät toisensa sellaisina kuin he ovat. Klubin puitteissa aiotaan tulevaisuudessa järjestää enemmänkin toimintaa, johon kaikki vasemmistohenkiset naiset ovat tervetulleita osallistumaan.

– Olen varautunut siihen, että ensi vuonna järjestetään ainakin muutama saunailta, Hartikainen lupaa.

Nice Klubin seuraava tapaaminen on 24. tammikuuta kello 16.15 Minnantuvalla.


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 30 €/3 kk + sähköinen digilehti 3 kuukaudeksi 4,90 €.