SA kuva

Pekka Jaatinen kuvaa sotaa kummankin osapuolen kärsimysnäytelmänä.

Aiemmin viisiosaisen romaanisarjan Lapin sodasta kirjoittanut Pekka Jaatinen on uudessa romaanissaan Suomussalmi talvisodan torjuntavoiton alkulähteillä. Vahvasti dokumentaarinen romaani kertoo Suomussalmen taisteluista joulu–tammikuussa 1939–1940 ruohonjuuritasolta ja kummakin osapuolen silmin.

Neuvostoliitolla oli Suomussalmen taistelussa 45 000–55 000 sotilasta Suomen 11 000 vastaan. Neuvostoliiton tavoitteena oli edetä Suomussalmelta Ouluun ja katkaista Suomi kahtia. Romaanin mukaan sotilailla oli paraatipuvut repuissaan ja mukana kuljetettiin myös esiintymislavaa, jolta Suomen ”vapauttamista” juhlistettaisiin Oulussa. Tammikuun alussa raskaat taistelut kuitenkin päättyivät neuvostojoukkojen pakoon.

Sotilaallisella voitolla oli yhteys myös samaan aikaan Raatteen tiellä käytyihin mottitaisteluihin, joissa Neuvostoliiton 44. divisioona tuhottiin 1.–7. tammikuuta.

Nämä uudemmat sotaromaanit ovat sodan kokemattomille sukupolville tärkeitä muistutuksia siitä, että ei sitä koskaan pidäkään kokea.

Taistelut olivat valtava menestys suomalaisille, mutta nykyaikaisista sotakirjoista puuttuu sankarihehkutus. Sota esitetään järkyttävänä kummankin osapuolen onnettomuutena ja mittaamattomana kärsimysnäytelmänä.

Pekka Jaatinen tekee tämän tavattoman taitavasti nostamalla toiseksi kertojaksi Neuvostoliittoon vuonna 1918 loikanneen Julius Hytin, joka palaa synnyinmaahansa puna-armeijan oppaana ja tulkkina. Hytin mieli on jo valmiiksi riekaleina. Hän on nähnyt Sandarmohissa suomalaisten joukkoteloitukset, mutta selvinnyt itse hengissä. Sotatietään hän kulkee elävänä ruumiina, joka toistaa kuin levyltä neuvostopropagandaa vaikka tietää itse paremmin. Vähitellen todellisuuden taju katoaa lopullisesti – ehkä Hytin omaksi onneksi.

ILMOITUS

Romaanin toisia näkijöitä ovat Suomen armeijan liikkuvan sotapoliisiosaston sotapoliisit. Heidän tehtävänään on aluksi vahvistaa puolustusta marras–joulukuun vaihteessa puna-armeijan hyökkäystä vastaan ja sitten evakuoida sekä polttaa Suomussalmen kirkonkylä.

Sotapoliisien loppunäytös koetaan Raatteen tien taistelujen jo tauottua. He viimeistelevät työn pesäpallomailoilla mieltä vääntävässä kohtauksessa.

Pekka Jaatisen kerronta ei ole yhtä naturalistisen raakaa kuin uudemman tulokkaan Kristian Kososen, mutta samanlaista voimaa siinä on. Sota on pelkkää kurjuutta, pelkoa, kaverien äkkikuolemia ja hiljaisia rukouksia omasta selviytymisestä. Nämä uudemmat sotaromaanit ovat sodan kokemattomille sukupolville tärkeitä muistutuksia siitä, että ei sitä koskaan pidäkään kokea.

Suomussalmi on sellainen tunteisiin menevä murhenäytelmän kuvaus, että sitä lukiessa vedet tuppaavat tulemaan silmiin.

Todistusvoimaa lisää se, että henkilökaartissa on omilla nimillään Suomussalmen taistelijoita rintaman kummaltakin puolelta. Suomalaisista tärkein on Kansallisteatterista ja monista elokuvista tuttu näyttelijä Eino Kaipainen, joka johti vänrikkinä sotapoliiseja.

Puna-armeijan puolella hyökkääjiä johti poliittisen päähallinnon päällikkö Lev Zaharovitš Mehlis, joka säilytti henkensä sekä taisteluista että niiden jälkiselvittelyistä tappion jälkeen. Tappioon pääsyyllisiksi nimitetyt teloitettiin 11. tammikuuta.

Pekka Jaatinen: Suomussalmi. Johnny Kniga, 284 sivua.