Työterveyshuolto on muuttunut yhä vahvemmin liiketoiminnaksi. Työterveyslaitoksen raportin mukaan lääkärikeskusten osuus palveluja tuottavista yksiköistä oli viime vuonna 70 prosenttia, kun se vuonna 2015 oli noin 50 prosenttia. Bisnes on keskittynyt isoimmille terveysyrityksille. Työnantajien omat ja terveyskeskusten yksiköt ovat vähentyneet.
Yksityisten palveluntarjoajien asemaa on vahvistanut EU-lainsäädännöstä tehty tulkinta, että kunnalliset terveyskeskukset eivät saa kilpailla työnantajille vapaaehtoisen sairaanhoidon järjestämisestä.
Kilpailun kiristyttyä työnantajat vaihtavat työterveyshuoltoa entistä useammin.
Muutamissa elintarvikealan yrityksissä on pyydetty työhöntulijaa antamaan työterveyslääkärille pääsy tämän Oma Kanta -tietoihin, joissa voi tarkastella kaikkia terveystietoja syntymästä tähän päivään.
– Kaksi vuotta sitten työsuojeluvaltuutetuille ja luottamusmiehille tekemässämme kyselyssä noin kolmannes vastasi, että palveluntuottaja on vaihtunut viimeisten kolmen vuoden aikana, kertoo SAK:n asiantuntijalääkäri Kari Haring.
– Kun työterveyshuoltoja vaihdetaan, hoidon ja yhteistyön jatkuvuus on aina katkolla, Haring toteaa.
Palveluntarjoajat kilpailevat ennen kaikkea hinnalla. Tärkeää olisi arvostaa laatua ja jatkuvuutta, Haring linjaa.
Lääkärin tunnettava työpaikat
Vaihtuvuus on johtanut esimerkiksi siihen, että työterveyshuollot eivät tunne työpaikoilla tehtäviä töitä riittävän hyvin, arvioi sosiaali- ja työympäristöasiantuntija Marjut Lumijärvi Teollisuusliitosta.
Samaa sanoo Elintarviketyöläisten Liiton sosiaalisihteeri Kai Laaksonen.
– Jos työterveyslääkärillä on pari-kolmekymmentä työterveyshuoltoyrityssopimusta ja joka työpaikalla on vaikkapa 50 eri työtehtävää, on mahdoton yhtälö käydä ne kaikki täydellisesti läpi. Lain henki ja velvoite ei toteudu.
Tämä voi heijastua esimerkiksi työkykyneuvotteluissa, joissa selvitetään sairauksien vuoksi paljon poissa olleen työntekijän mahdollisuuksia jatkaa työpaikallaan ja työtehtävien tai -olosuhteiden muuttamista hänelle sopivammiksi.
– Jos lääkäri ei ole koskaan käynyt työpaikalla, hän ei oikein pysty tietämään, miten töitä voisi muokata, Lumijärvi toteaa.
Palveluntarjoajan vaihtaminen ja muut työterveyshuoltoa koskevat merkittävät päätökset ovat työterveyshuoltolain mukaan yhteistoimintamenettelyn piirissä. Lumijärven mukaan työntekijöitä tai heidän edustajiaan ei kuitenkaan aina kuulla, kun päätöksiä tehdään nopeasti. Laissa on määrätty yhteistoimintavelvoitteen rikkomisesta sakkorangaistus.
– En tiedä tällaisia sakkoja koskaan haetun, mutta meillä on tällä hetkellä selvittelyssä muutama tapaus, Lumijärvi kertoo.
Sairauspoissaolot minimiin
Kai Laaksosen mukaan palveluntarjoajat saattavat kilpailla paitsi itse palvelun hinnalla myös sillä, että ne lupaavat minimoida työntekijöiden sairastamisesta työnantajalle koituvat kustannukset. Yhtenä keinona on se, että sairausloman sijasta työntekijät määrätään niin sanottuun korvaavaan työhön työpaikalla.
– Työterveyshuoltopalvelujen tarjoajat ovat luvanneet yrityksille, että sairauspoissaolot vähenevät ja kotona sairastamisesta maksettavan palkan kustannukset tulevat pienenemään. Tämä on aiheuttanut ristiriitoja. Meidän alallamme varsinkaan lyhyissä sairauksissa korvaava työ ei usein toimi sairastavan työntekijän osalta, eikä se ole edes yrityksillekään taloudellisesti kannattavaa. Järkevin ratkaisu onkin se, että sairas ihminen sairastaa kotona ja tulee pikaisemmin terveenä taas töihin.
”Ihmisiä ruvetaan jo lajittelemaan militantilla meiningillä.”
Jos vaikkapa toinen käsi on kipeä ja toinen terve, yhdellä kädellä työskentely johtaa usein senkin kipeytymiseen.
– Paranemisprosessi venyy ja pitkittyy sekä tapaturmariski kasvaa, Laaksonen havainnollistaa.
Lisäksi elintarvikealalla on tiukat hygieniamääräykset.
– Esimerkiksi kipsi kädessä ei voi olla töissä, jottei kipsistä murene epäkorrekteja aineita valmistettaviin tuotteisiin.
Elintarvikealan työehtosopimuksissa ei ole mainittu korvaavaa työtä. Sen sijaan Teollisuusliiton 33 työehtosopimuksesta 18:ssa on korvaavaa työtä koskevia määräyksiä. Marjut Lumijärven mukaan korvaavasta työstä on alalla sekä hyviä että huonoja kokemuksia.
– Meidän linjauksemme mukaan korvaavasta työstä pitäisi puhua vain, kun tarkoitetaan työehtosopimuksen määrittelemää korvaavaa työtä, Lumijärvi korostaa.
Oma Kanta -tietojakin pyydetty
Laaksonen sanoo tietoonsa tulleen, että kilpailua käydään myös siitä, mitkä palveluntarjoajat parhaiten karsivat työhönottovaiheessa sellaisia työntekijöitä, jotka mahdollisesti tulevaisuudessa aiheuttaisivat sairauspoissaoloja ja niistä koituvia kustannuksia.
– Luvataan tarkkoja työhöntulotutkimuksia, joista selviää kaikki mahdollinen perintösairauksista ja lapsena sairastetuista sairauksista lähtien. Kun tällaisia lupauksia annetaan, ihmisiä ruvetaan jo lajittelemaan militantilla meiningillä, Laaksonen toteaa.
Työntekijöiden terveystiedot ovat luottamuksellisia eikä niitä voi antaa työnantajalle, mutta työterveyshuolto tekee työnantajalle lausunnon työntekijän terveydellisestä kelpoisuudesta työhön.
Muutamissa elintarvikealan yrityksissä on Laaksosen mukaan pyydetty työhöntulijaa antamaan työterveyslääkärille pääsy tämän Oma Kanta -tietoihin, joissa voi tarkastella kaikkia terveystietoja syntymästä tähän päivään. Myös Lumijärvi sanoo kuulleensa tällaisista tapauksista teollisuuden piirissä, vaikka Teollisuusliiton käsittelyyn niitä ei olekaan tullut.
Tietojen pyytäminen ilmentää Lumijärven mukaan sitä, ettei luoteta siihen, mitä työntekijä itse kertoo.
– Se on aina surullista.
Laaksonen kertoo SEL:n puuttuneen Oma Kanta -tietojen pyytämiseen, jolloin työnantaja sekä työterveyshuollon tarjoaja on saatu muuttamaan toimintapojaan.
– Seuraamme yrityksissä työntekijöiden sairastietojen käsittelyä ja työterveystarkastusten tekemistä, ja olemme ohjeistaneet yritysten luottamushenkilöitä olemaan yhteydessä, jos tällaisia epämääräisiä asioita ilmenee, jotta voimme liitossa auttaa heitä näissä tilanteissa, Laaksonen kertoo.