Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Pekka Haavisto kertoi, että edellinen hallitus jätti solmimatta yhteyden al-Holia hallinnoiviin kurdeihin.

Pääministeri Sanna Marin sanoi al-Holista käytävän välikysymyskeskustelun selvittävän kristallinkirkkaasti hallituspuolueiden ja opposition eron.

– Hallitus haluaa, että Suomi on tulevaisuudessakin oikeusvaltio. Viranomaiset vastaavat toimivaltansa puitteissa niistä tehtävistä, jotka viranomaiselle kuuluvat.

Pääministeri selvitti hallituksen maanantaina tekemää linjausta. Suomalaiset lapset pyritään kotiuttamaan al-Holista niin pian kuin mahdollista. Velvoitetta aikuisten auttamiseen ei ole. Hallitus ei käytä yksilöitä koskevaa poliittista harkintaa.

– Hallituksen lähtökohta on auttaa lapsia. Valtaosa heistä on hyvin nuoria, alle 5-vuotiaita, vauvoja, taaperoita ja päiväkoti-ikäisiä. Lapsen etu on ratkaiseva.

Lopuksi Marin kohautti eduskuntaa sanomalla, että Suomi on oikeusvaltio ja hallitus pitää siitä kiinni.

ILMOITUS

– Ja tämän todettuani katson erityisesti opposition suuntaan, erityisesti kokoomuksen suuntaan ja kysyn, eikö teitä hävetä.

Ulkoministeri Pekka Haavisto kiisti, että hallituksella olisi ollut konkreettinen suunnitelma tuoda suomalaisia pois al-Holista. Hän sanoi, että edellisellä hallituksella ei ollut neuvottelusuhdetta leiriä hallinnoimiin kurdeihin. Se solmittiin vasta lokakuussa, jonka jälkeen asiaa on alettu hoitaa.

Salailusyytöksistä Haavisto sanoi, että Suomesta lähtee virkamiehiä sotatoimialueelle. Kysymys on heidän suojelustaan.