Lehtikuva/Andreas Solaro

Nopeasti laajentunut sardiiniliike haastaa äärioikeiston ja vihapuheen Italiassa.

Viime lauantaina kokoontui kymmeniätuhansia ihmisiä Rooman Piazza San Giovannille mielenosoitukseen Italian äärioikeistoa ja sen johtajaa, entistä sisäministeriä Matteo Salvinia vastaan.

Rooman joukkokokous oli kuukausi sitten alkunsa saaneen sardiiniliikkeen (Movimento delle sardine) toistaiseksi suurin voimannäyttö.

Sardiiniliike vastustaa äärioikeistoa, fasismia, rasismia, syrijntää ja suvaitsemattomuutta kuten homofobiaa ja seksismiä.

Sardiiniliike on ensimmäisen kerran pitkään aikaan horjuttanut Salvinin hallintaa sosiaalisen median ilmatilassa.

Sardiiniliikkeen tavoitteet ovat yleisiä, eikä se ole sitoutunut mihinkään määrättyyn poliittiseen puolueeseen.

Syntyi Bolognassa

Liike sai alkunsa marraskuun puolivälissä Emilia-Romagnassa, jossa järjestetään aluevaalit tammikuun lopulla.

ILMOITUS

Matteo Salvinin äärioikeistolainen Lega-puolue sekä sen liittolaiset olivat järjestämässä marraskuun 14. päivänä vaalitilaisuutta Emilia-Romagnan hallintoalueen pääkaupunkiin Bolognaan. Legan liittolaiset ovat uusfasistien perillispuolue Italian veljet sekä entisen pääministerin Silvio Berlusconin Forza Italia.

Muutamaa päivää ennen oikeiston vaalitilaisuutta 32-vuotias Mattia Santori lähetti viestin kolmelle ystävälleen. Yhdessä he päättivät järjestää vastamielenosoituksen Bolognan Piazza Maggiore -aukiolla.

Ihmisiä kutsuttiin paikalle flashmob-tapahtumaan tunnuksella ”6 000 sardiinia Salvinia vastaan”. Ajatuksena oli kerätä enemmän väkeä kuin oikeiston vaalitilaisuus, koska Salvini on kehunut täyttävänsä Italian aukiot kannattajillaan. Oikeiston varaamaan urheiluhalliin mahtuu 5 700 ihmistä.

Lehtikuva/Andreas Solaro

Ja miksi sardiinit? Se perustuu italian sanontaan stretti come sardine, joka vastaa suomen ”kuin sardiinit purkissa” -sanontaa. Lisäksi mukana on ajatus sardiineista kaloina, jotka ovat pieniä ja turvattomia, mutta saavat joukosta voimaa. Sardiinit ovat myös hiljaisia vastakohtana mölyäjille.

Sardiinien tapahtuma ylitti kaikki odotukset. Bolognan Piazza Maggiore -aukiolle kokoontui peräti 15 000 äärioikeiston vastustajaa.

Levisi kautta Italian

Viisi päivää Bolognan tapahtuman jälkeen sardiinit järjestivät mielenosoituksen Modenassa, sitten muissa Emilia-Romagnan kaupungeissa, ja nopeasti liike levisi koko Italiaan.

Rooman mielenosoituksessa viime lauantaina Mattia Santori kertoi, että siihen mennessä tapahtumia oli järjestetty 113 kaupungissa.

Lisäksi sardiinitunnusten alla on järjestetty pienempiä mielenosoituksia ainakin New Yorkissa (”Atlantin sardiinit”) ja Pariisissa.

Sardiiniliikkeen neljällä perustajalla ei ole poliittista taustaa. Mattia Santori on liikunnanopettaja, Andrea Garreffa, 30, on turistiopas, Roberto Morotti, 31, kierrätykseen erikoistunut insinööri ja Giulia Trappoloni, 30, fysioterapeutti.

Sardiinit eivät perustajiensa mukaan myöskään aio järjestäytyä poliittiseksi liikkeeksi. Mielenosoituksissa ei käytetä muita tunnuksia kuin sardiineja.

Andrea Garreffa sanoi BBC:lle, että liike ilmaisee niiden ihmisten turhautumista ja raivoa, jotka eivät löydä itselleen sopivaa poliittista vaihtoehtoa.

”Haluamme purkaa kaavan, jossa Salvini voi sanoa vastustajiensa olevan väkivaltaisia kommunisteja ja näin esittää itsensä marttyyrina. Me järjestämme juhlat väkivaltaa, populismia ja äärioikeistolaisen politiikan eri sävyjä vastaan”, sanoi Garreffa.

Särö Salvinin itsevarmuuteen

Matteo Salvini on kommentoinut sardiiniliikettä twiittaamalla, että hän pitää enemmän kissanpoikasista, jotka nälkäisinä syövät sardiineja.

Salvini toimi viime vuoden kesäkuusta tämän vuoden syyskuuhun Italian sisäministerinä. Hän kuitenkin pelasi korttinsa väärin ja hallituskumppani Viiden tähden liike muodosti uuden hallituksen keskustavasemmiston Demokraattisen puolueen kanssa.

Wikimedia Commons/ taleoma

Monet pelkäävät kuitenkin, että Salvini vain kerää voimia noustakseen seuraavissa vaaleissa pääministeriksi.

Viime kevään eurovaaleissa Salvinin Lega-puolue oli Italian suurin ja sai 34 prosenttia äänistä. Syksyn gallupeissa Lega on saanut reilusti yli 30 prosentin kannatuksen, mutta ei ole enää kasvanut eurovaalien lukemista.

Sardiiniliike on ensimmäisen kerran pitkään aikaan horjuttanut Salvinin hallintaa sosiaalisen median ilmatilassa. Äskettäisessä gallupissa 40 prosenttia italialaisista oli sitä mieltä, että suurin uhka Salvinille on sardiiniliike, eivät poliittiset puolueet.

Emilia-Romagnan vaalit 26. tammikuuta kertovat paljon. Jos Salvini liittolaisineen ei pysty nousemaan aluehallinnon johtoon, ovat sardiinit näyttäneet voimansa.

Tällä hetkellä oikeiston ja keskustavasemmiston ehdokkaat aluehallinnon johtajiksi ovat gallupeissa suunnilleen tasoissa, suurin piirtein 45 prosentin kannatuslukemilla kumpikin. Viiden tähden liikkeen ehdokas saa vain 5–8 prosentin lukemia.