Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Työnantajien työtaistelussa menetetään 48 tunnin työpanos 24 kiky-tunnin takia.

Teollisuuden vientilakko päättyi viime yönä ja Metsäteollisuus ry:n kuuden päivän työsulku sahoilla ja vaneritehtailla alkoi. Työsulun aikana Teollisuusliittoon kuuluvia työntekijöitä ei päästetä työpaikoilleen sahoille ja vaneritehtaille, eikä heille makseta palkkaa. Työsulku lyhentää lisäksi heidän lomiaan.

Työnantajien logiikan mukaan Teollisuusliiton ja kahden muun liiton kolmipäiväinen lakko tuli kalliiksi ja aiheutti satojen miljoonien eurojen tuotantomenetykset. Työnantajan oman ilmoituksen mukaan työsulku mekaanisessa metsäteollisuudessa työsulku aiheuttaa arviolta 5–10 miljoonan euron päiväkohtaiset taloudelliset menetykset. Metsäteollisuus ottaa kuuden päivän työsulusta itselleen vapaaehtoisesti jopa 60 miljoonan euron tappiot.

Kiista koskee palkankorotuksia ja kiky-tunteja.

– Työajan lyhentäminen olisi karhunpalvelus koko vientiteollisuudelle, jonka menestymistä kiky-tunneilla päätettiin yhdessä edistää. Nyt kun talous- ja suhdannetilanne heikkenee uudelleen, säännöllisen työajan lyhentäminen on täysin poissuljettu vaihtoehto, Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén sanoo.

SAK:n työehtoasiantuntijan Ismo Kokon mukaan työnantajien logiikka ontuu. 24 kiky-tunnilla ei ole todellisuudessa merkitystä.

– Työsulun takia alan yritykset ovat valmiita menettämään periaatteessa 48 tunnin työpanoksen, saadakseen siitä vain puolet takaisin. Ei kuulosta kovin loogiselta, hän toteaa SAK:n verkkosivuilla

Nyt alkanut työsulku koskee vain Teollisuusliiton jäseniä. SAK:n mukaan työsulun kohdistaminen näin on loukkaus ammatillista järjestäytymistä vastaan.