Lehtikuva/Emmi Korhonen

Yksittäisen ihmisen teot tai tekemättä jättämiset kulutusvalinnoissa voivat vaikuttaa mitättömiltä koko ihmiskunnan kannalta ja yksilön vastuuttamisen tarpeesta voidaan olla montaa mieltä. On kuitenkin tärkeää huomata, että päivittäiset valinnat ovat niitä, joista merkittävä osa koko elämämme aikaisesta ympäristövaikutuksesta muodostuu.

Mikäli haluamme pysäyttää nykyisenkaltaiset kestämättömät kehitystrendit, koko yhteiskuntajärjestelmän on muututtava.

Black Fridayn kaltaisten, täysin keinotekoisesti luotujen ja kuluttamiseen kannustavien ilmiöiden vastustamisella on mahdollisuus näyttää, että olemme kansalaisina valmiita toimimaan ympäristön ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta.

Samalla annamme signaalin päättäjille ja markkinoille siitä, että emme hyväksy kaksinaismoralismia. Ihmisen vaikutuksesta pahentuneiden ympäristökriisien torjuntaa on lykätty niin kauan, että on vihdoin luovuttava kuvitelmasta, jonka mukaan toimimme oikein ruokkiessamme talouskasvua kuluttamalla. Tällainen kuluttaminen ei kasvata hyvinvointia varsinkaan pidemmällä aikajaksolla. Päinvastoin.

Yksittäinen henkilö ei voi ratkaista ilmastokriisiä ja muita aikamme viheliäitä ongelmia. Näyttämällä toisillemme, että olemme tosissamme mahdollistamme uusien normien synnyn. Kun yhteinen halu toimia on syntynyt, ei muutosta parempaan voi pysäyttää.

Samu Salonen
Joensuu