Chaccu pelasti vikunjat
Punan ylängön karjan kanssa samoista ruohoresursseista kilpailee luonnonvarainen vikunja, joka oli 1960-luvulla sukupuuton kynnyksellä.
Punan alueen maiden yhdessä sopimat suojelutoimet tuottivat sittemmin tulosta siinä määrin, että vikunjoista muodostui jo ongelma.
Ratkaisuksi löytyi kolla-kansan perinteinen chaccu-käytäntö: villejä vikunjoja pyydystetään, keritään ja päästetään vapaaksi.
Chaccua on nyt harjoitettu viisi vuotta, eikä vikunjojen runsautta enää pidetä ongelmana. Sitä paitsi laamat ja lampaat laiduntavat tasangoilla ja kukkulat ovat jääneet vikunjoille.
Chaccu-perinteen elvyttämisellä ja vesiprojektilla on sama päämäärä: mahdollistaa paikallisten yhteisöjen ihmisten pysyminen kotiseuduillaan. Kaupungit eivät Argentiinassakaan kaipaa yhtään lisää maaltamuuttajia.
Argentiinan Punan ylänkö on ihmisvihamielinen paikka. Maasto on kuivaa, ruskean ja keltaisen eri sävyt hallitsevat ja vihreä väri on harvinaisuus. Silti sielläkin elää ihmisiä, ja aivan hiljattain heidän elämänsä on kohentunut kalliojäätiköiltä vettä alas johtavien vesiputkien ansiosta.
– Kun olin tyttö, jouduimme kävelemään tunnin tai kaksi, kun haimme vettä kukkuloilta. Koska meillä ei ollut kanistereita tai ämpäreitä, jouduimme kantamaan sitä lampaannahkalaukuissa, 50-vuotias Viviana Gerónimo kertoo.
– Rakensimme myös patoja säilyttääksemme sadevettä. Käytimme sitä itse ja annoimme eläimillemme, hän lisää.
Viiden lapsen äiti, rouva Gerónimo kuuluu kolla-kansaan. Hän asuu viidentoista perheen pikkukylässä nimeltä Hornaditas de la Cordillera Jujuyn provinssissa Luoteis-Argentiinassa, muutaman kilometrin päässä Bolivian rajalta.
Laamoja ja lampaita
Punan ylänköalueet ovat erämaata, jossa tuskin koskaan sataa ja jossa siellä täällä harvakseltaan kasvavat pensaat jäävät alle puolimetrisiksi. Vuosittainen sademäärä on keskimäärin 200 millimetriä, josta lähes kaikki tulee eteläisen pallonpuoliskon kesällä eli joulukuusta maaliskuuhun.
Punan alueen paikalliset asukkaat nojautuvat elääkseen pääasiassa karjankasvatukseen. Laitumien kehnon laadun vuoksi he suosivat lehmien sijasta Punan ilmastoon paremmin sopeutuneita laamoja ja lampaita.
Gerónimon perheellä on 80 laamaa ja 120 lammasta.
Kasvattajat eivät enää juurikaan keritse lampaitaan ja laamojaan, sillä villan myyntihinta on niin alhainen, että voitot jäävät olemattomiksi. Sen sijaan eläimiä kasvatetaan omaksi ruoaksi, ja ylijäämäliha myydään.
Kolla-kansa on Jujuyn osapuilleen tusinasta alkuperäiskansasta suurin. Viimeisessä valtakunnallisessa väestönlaskennassa alueen asukkaista 7,8 prosenttia luokiteltiin alkuperäiskansoihin kuuluviksi. Valtakunnallinen keskiarvo on 2,4 prosenttia.
Virallisesti kolla-kansaan kuuluu 27 631 jäsentä, mutta todelliset luvut ovat todennäköisesti paljon korkeammat. Punassa elää sentään yli sata kolla-yhteisöä.
Ennen satoi enemmän
Vedenkeräysjärjestelmä hyödyttää Hornaditas de la Cordilleran, Escobar Tres Cerritosin ja Cholacorin alkuperäisyhteisöjä sekä alueellista keskusta El Cóndoria, josta löytyvät perus- ja keskiasteen koulut ja ensiapuklinikka.
El Cóndorissa on noin 400 asukasta, alueen muissa yhteisöissä alle sata kussakin. Lähimpään kaupunkiin on tunnin ajomatka.
Ilmastonmuutoksella näyttäisi olevan osuutensa veden vähyyden kärjistymiseen.
– Vaikka vesi on aina ollut täällä suurin ongelma, isovanhempamme sanoivat, että ennen satoi enemmän, sanoo toinen Hornaditasin asukas, 53-vuotias Ricardo Tolaba.
– Ennen maanalaisista lähteistä vetensä saavat lammet kuivuivat vasta kesä- tai heinäkuussa, sateiden jälkeen. Nyt ne kuivuvat jo maalis- tai huhtikuussa, Tolaba on itsekin huomannut.
Yhteisön uurastuksen tulos
Kaikkein tärkein vesiresurssi ovat kalliojäätiköt eli vuoriston liikkuva jää, joka on sulamista estävien kivien ja maa-aineksen peitossa. Näkymättömät, mutta strategiset vesivarannot.
Jujuyn provinssissa on 255 kalliojäätikköä. Valtion tuella paikallisyhteisöt rakensivat vuorenrinteitä 33 kilometriä laskeutuvan maanalaisten putkien järjestelmän, joka painovoiman voimalla pumppaa jäätikön vettä kyliin.
Alusta asti oli selvää, että työn tekisivät vedestä hyötyvien yhteisöjen jäsenet.
– Melkein kuuden kuukauden ajan koko yhteisö pani kaiken tarmonsa tähän työhön… muutamaa ihmistä lukuun ottamatta, sanoo 40-vuotias paikallinen asukas, joka ei kätke ärtymystään vapaamatkustajia kohtaan.
Chaccu pelasti vikunjat
Punan ylängön karjan kanssa samoista ruohoresursseista kilpailee luonnonvarainen vikunja, joka oli 1960-luvulla sukupuuton kynnyksellä.
Punan alueen maiden yhdessä sopimat suojelutoimet tuottivat sittemmin tulosta siinä määrin, että vikunjoista muodostui jo ongelma.
Ratkaisuksi löytyi kolla-kansan perinteinen chaccu-käytäntö: villejä vikunjoja pyydystetään, keritään ja päästetään vapaaksi.
Chaccua on nyt harjoitettu viisi vuotta, eikä vikunjojen runsautta enää pidetä ongelmana. Sitä paitsi laamat ja lampaat laiduntavat tasangoilla ja kukkulat ovat jääneet vikunjoille.
Chaccu-perinteen elvyttämisellä ja vesiprojektilla on sama päämäärä: mahdollistaa paikallisten yhteisöjen ihmisten pysyminen kotiseuduillaan. Kaupungit eivät Argentiinassakaan kaipaa yhtään lisää maaltamuuttajia.