Lehtikuva/Mikko Stig

Vanhan liiton miehet tuskin nousevat enää politiikan ykköspaikalle. Rinne vei puolueensa puheenjohtajana sosiaalidemokraatit pääministeripuolueeksi pitkän oppositiokauden jälkeen.

Antti oli porukan kapteeni kentällä ja sen ulkopuolella. ”Kun mietin, millaisena Ana näyttäytyi lapsuudessa, niin kyllä hän aina halusi olla johtaja ja viedä asioita eteenpäin. Ana oli ´minä, minä´ ja innostui helposti”, luonnehtii Heikki lapsuudenystäväänsä Antti Rinnettä.

Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen kirjoittamasta teoksesta Antti Rinne. Koko tarina (2019) poimitussa lausahduksessa on paljon julkisuudesta tuttua pääministeri Antti Rinnettä.

Spontaanius ja esiintyminen hallituksen nimissä asioissa, joista ei ole sovittu hallituskumppaneiden kanssa yhteisesti, ei sopinut pääministerin rooliin.

Se oli epäilyttävää etenkin keskustalle. Sille ei käynyt Rinteen tyyli johtaa. Puheenjohtaja Katri Kulmuni sai hoitaa Rinteen ulos.

Rinne jää historiaan pääministerinä, joka erosi. Hän jää historiaan myös viimeisenä oman sukupolvensa, työväenluokkaan identifioituneena pääministerinä. Hänen lapsuutensa mielenmaisemaan kuuluu muun muassa sosiaalidemokraattinen ikoni, Rafael Paasio.

ILMOITUS

Rafu oli faijan idoli, Rinne kiteyttää Mörttisen ja Nurmen kirjoittamassa elämänkertakirjassa. Rinteellä on taustaa ay-juristina Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitossa AKT:ssa. Politiikkaan hän tuli Ammattiliitto Pron puheenjohtajan pallilta.

Rinne loisti hallituksen alkumetreillä

Rinteen maine ay-johtajana oli ”kärjistyneen kaksijakoinen”: Hänet nähtiin jääränä ja lakkokenraalina, ja toisaalta taitavana sopijana ja sopimuksista kiinni pitävänä. Politiikassa hän ei kyennyt nousemaan ay-liikkeessä saavuttamansa maineen tasolle.

Politiikan julkisuudessa Rinteen ehdottomia tähtihetkiä olivat hallitusneuvottelujen ja hallituksen perustamisen jälkeiset hetket. Hän oli omassa elementissään neuvottelujen johtajana ja tulevana pääministerinä SDP:n, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n muodostamassa hallituksessa.

Politiikan julkisuudessa Rinteen ehdottomia tähtihetkiä olivat hallitusneuvottelujen ja hallituksen perustamisen jälkeiset hetket.

Hän uhkui varmuutta ja tyytyväisyyttä Säätytalolla saatuun lopputulokseen. Hallitusohjelma oli, keskustalle annetuista monista myönnytyksistä huolimatta, Rinteen mieleen.

Hallituspohja oli se, mitä hän haki vaalien jälkeen. Kokoomus oli menettänyt luottamuksensa Rinteen silmissä muutama viikko ennen vaaleja. Tilalle tuli porvaripuolueista keskusta.

Tyytyväisyys hallitusohjelmaan siivitti Rinteen pitämään yhden parhaimmista puheistaan tiedotustilaisuudessa, jonka hän järjesti tällä viikolla tiistaina vietyään hallituksensa eronpyynnön presidentti Sauli Niinistölle.

Juuri pääministerin pestin taakseen jättänyt Rinne katsoi tulevaisuuteen hallitusohjelman silmälasien läpi. Rinne oli kasannut nopeasti itsensä. Jälkeäkään ei ollut enää siitä keskustalle syvää suuttumusta uhkuvasta miehestä, joka syöksyi toimittajajoukon läpi maanantai-iltana SDP:n neuvonpidosta.

Kohtalonsa ymmärtänyt Rinne valoi uskoa, että hallituskriisissä syntyneet ruvet hoituvat.

Kaikki tiet johtavat Postiin

Rinne kuvailee itseään Mörttisen ja Nurmen kirjassa: ”Olen älykäs, nopea oppimaan ja empaattinen. Huono puoleni on se, että olen liian nopea ratkaisemaan asioita. En tahdo kestää sitä, että jokin asia monimutkaistetaan tilanteessa, jossa mielestäni se on ihan selvä.”

Rinne arvelee, että hänen julkisissa esiintymisissään ärsyttää ihmisiä se, että hän ei arkaile sanoa suoraan. Yllätys, yllytys. Yhtenä esimerkkinä hän mainitsee valtio-omisteisen Postin työehtojen heikentämisen. Postin omistajaohjaukseen Rinne lopulta kaatui.

Tämä oli se lopullinen niitti, joka sinetöi Rinteen kohtalon. Keskusta on antanut ymmärtää, että kyse oli Rinteeseen kohdistuvasta kokonaisvaltaisesta luottamuksen puutteesta.

Lehtikuva/Mikko Stig

Taustalla on iso suivaantuminen SDP:n omistajaohjausnäkemyksiin. Kyse on myös ideologisista eroista: keskustalaisen Juha Sipilän kaudella Postia oltiin viemässä pörssiin. Rinteen hallituksessa puolustettiin pakettilajittelijoiden työehtoja.

Hallituksen kaatumisen jälkeisenä päivänä – keskiviikon Ylen aamussa – keskustan pitkäaikainen vaikuttaja, entinen kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila nimesi keskustan kokeman epäluottamuksen pääsyyksi juuri Postin.

Anttila ei suostunut tarkentamaan, miksi juuri Posti. Hän arvioi, että kyllä keskustasta aikanaan avataan asiaa, kun maahan on saatu toimintakykyinen hallitus. Anttilan sanat luovat varjon hallituspuolueiden keskinäisen luottamuksen rakentamiseen. Miten voi luottaa puolueeseen, joka aikoo avata sanaisen arkkunsa tulevaisuudessa?

Keskusta on vakuuttanut luottavansa SDP:hen, Rinteen hallituksen hallituspohjaan ja -ohjelmaan, mutta ei Rinteeseen.

SDP:ssä tulossa sukupolven vaihdos

Luottamus ja epäluottamus ovat ollut yksi toistetuimmista sanoista hallituskriisin puhjettua, saavutettuaan lakipisteensä Mäntyniemessä ja tämän jälkeisessä puheessa. Sanoista on pitkä matka todelliseen luottamukseen.

Tässä on avainasemassa tuleva demaripääministeri, joka on Sanna Marin tai Antti Lindtman. Vastuu on myös vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n puheenjohtajilla, Maria Ohisalolla, Li Anderssonilla ja Anna-Maja Henrikssonilla.

Marinin ja Lindtmanin myötä avautuu uusi sukupolvi SDP:ssä. Molemmat ovat syntyneet 1980-luvulla, eli reilu pari vuosikymmentä myöhemmin kuin 1960-luvun alussa syntynyt Antti Rinne.

Lehtikuva/Mikko Stig

Nykyinen EU-komissaari Jutta Urpilainen oli SDP:n puheenjohtajaksi valintansa aikaan Marinin ikäinen. Osa puolueväestä – etenkin ay-taustaiset vaikuttajat – eivät kokeneet Urpilaisen puheenjohtajuutta omakseen.

Syntyi operaatio, jossa Rinne taisteltiin SDP:n puheenjohtajaksi vuonna 2014 ay-taustaisten miesten toimiessa veturina. Osa SDP:ssä pelkäsi työväestön hylkäävän puolueen, ja Rinne haettiin pelastajaksi.

Pääministeripuolueeksi Lipposen jälkeen

Rinteestä ei tullut puolueen pelastajaa, mutta pääministeripuolueeksi hän ajoi puolueensa. Ensimmäisen kerran pääministeri Paavo Lipposen jälkeen, joka hävisi vuoden 2003 vaaleissa paikansa Matti Vanhasen johtamalle keskustalle.

Mörttinen ja Nurmi tulkitsevat, että juuret Rinteen nousussa SDP:n johtoon ulottuvat keskustalaisen pääministerin Matti Vanhasen hallituksen aikaan. Vanhanen ilmoitti Rukan hangilta miettineensä eläkeiän alaikärajan nostamista 63 vuodesta 65:een.

Tuolloin Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne uhkasi hallitusta yleislakolla Yleisradion A-talk-ohjelmassa. Tästä alkoi poliittinen noste, näin tulkitaan.

Nyt Vanhanen on eduskunnan puhemies, ja myös hän testaa asemaansa tulevissa hallitusneuvotteluissa. Suomen poliittiset piirit ovat pienet.

Lähde: Matti Mörttinen & Lauri Nurmi, Antti Rinne. Koko tarina. (2019), Into, 352 sivua.