Erkki Palolammen dokumentaarinen Kollaa kestää oli jättimenestys ja siitä tuli suomalaisen sotakirjan prototyyppi.

Talvisodan alkamisesta on tänään kulunut 80 vuotta. Kuten historioitsija Kai Häggman toteaa teoksessa 1939, sitä on tutkittu ja dokumentoitu ylenpalttisesti. Uusia lähteitä ja näkökulmia on vaikea löytää.

1939-teoksessa uutta edustavat lähinnä erikoistutkija Jukka Kukkosen valitsemat harvoin, jos koskaan julkisuudessa nähdyt valokuvat. Ne kertovat pahaa aavistamattoman kansan kesästä 1939, Kannaksen linnoitustöistä sekä rintamasta ja kotirintamasta.

Teemu Keskisarja luo yleiskatsauksen talvisotaan, Markku Kuisma tarkastelee sitä talouselämän näkökulmasta.

Talvisotakuvauksille oli hurja kysyntä. Kollaa kestää myi nopeasti 70 000 kappaletta ja se käännettiin monille kielille.

Kiinnostavimmaksi kirjassa nousee kuitenkin Häggmanin artikkeli kirjailijoiden talvisodasta. Sotaan osallistuneilla oli vimma purkaa kokemuksensa heti paperille. Ensimmäiset talvisotaa käsittelevät kirjat ehtivät ilmestyä ennen kuin se 13.3.1940 oli edes loppunut.

Loppu tuli marraskuussa 1940. Ulkoministeriö kielsi Kremlin käskystä talvisotaa käsittelevien kirjojen julkaisemisen. Runsaassa puolessa vuodessa niitä ehti ilmestyä yli 90.

ILMOITUS

Ja niitä myös luettiin. Painosmäärät kasvoivat ennätyksellisesti, vaikka osa kirjoista oli Häggmanin arvion mukaan pelkkää roskaa. Niin suuri oli tarve elää talvisota uudelleen.

Häggmanin lähemmässä tarkastelussa on kaksi teosta, Mika Waltarin Antero ei enää palaa, joka ilmestyi jo maaliskuussa 1940 sekä Erkki Palolammen dokumentaarinen Kollaa kestää. Waltarin teosta Häggman pitää propagandistisuudessaan ja mustavalkoisuudessaan tekijänsä heikoimpana.

Reportaasi sodan alusta loppuun

Kollaa kestää on oikeastaan journalistinen reportaasi murtumattoman Kollaanjoen taisteluista, mutta se on myös suomalaisen sotaromaanin prototyyppi. Elokuussa 1940 ilmestynyt valistusupseeri Erkki Palolammen teos antaa kunnian niille, joille se kuului. Talvisodan omalla lohkollaan alusta loppuun kuvannut Palolampi kertoo rivimiesten ja reserviupseerien tinkimättömästä puolustustahdosta. Vaikka teos on dokumentaarinen, siinä näkyy se tavallisten sotilaiden ja aktiiviupseerien välinen juopa, jonka Väinö Linna teki sitten tunnetuksi Tuntemattomassa sotilaassa.

Palolampi myös kuvaa sotaa sellaisena kuin se on. Kirja ei ole pelkkää sankarimyytin pystyttämistä. Siinä kuvataan sotilaiden pelkoa ja taistelutilanteen kaaosmaisuutta. Arvoa annetaan myös vihollisen rohkeudelle.

Talvisotakuvauksille oli hurja kysyntä. Kollaa kestää myi nopeasti 70 000 kappaletta ja se käännettiin monille kielille.

Erkki Palolampi rikastui kirjallaan hetkeksi. Hän ansaitsi seitsemässä kuukaudessa lähes puoli miljoonaa markkaa. Vuoden kuluttua valtio kuitenkin sääti henkilökohtaisen suhdanneveron, jolla otettiin ”sota- ja keinotteluvoitot” valtiolle. Myös kirjailijat laskettiin ”sotajobbareiden” kastiin, ja Palolammenkin veroprosentti nousi lähelle sataa.

Kremlissä syytettiin suomalaisia sodanlietsonnasta ja Moskovan-lähettiläs J.K. Paasikivikin oli sitä mieltä, että rummutus on ulkopoliittisesti huolestuttavaa. ”Uusi Runeberg ehtii aikanaan ilmaantua”, Helsinkiin varoituksen sanan toimittanut lähettiläs hillitsi tunnelmia.

Uusien sotakirjojen julkaiseminen kiellettiin 13.11.1940 annetulla asetuksella. Moni joulumarkkinoille suunniteltu kirja jäi ilmestymättä. Niistä jotka ehtivät ilmestyä, moni oli Häggmanin mukaan sotilaan tai upseerin puolidokumentaarinen kuvaus, jossa asioista ja henkilöistä ei uskallettu kertoa oikeilla nimillä. Useimmat olivat heikkotasoisia muistelman ja seikkailukirjan risteytyksiä.

Kai Häggman, Teemu Keskisarja, Markku Kuisma, Jukka Kukkonen: 1939. WSOY, 208 sivua.