Lehtikuva/Martti Kainulainen

Taas jännitetään. Minne arpa heittää Huuhkajat ja futisfanit?

Tämän lehden ilmestymispäivää seuraavana lauantaina ollaan taas vaihteeksi suomifutiksessa jännän äärellä: tuolloin nimittäin arvotaan tulevan kesän miesten EM-futiksen lohkot. Systeemissä on tällä kertaa vielä tavallistakin enemmän muuttujia, sillä kisat pelataan kaikkiaan 12 eri maassa niin, että jokainen kuudesta lohkosta pelataan kahdessa kaupungissa. 12. 6. – 12. 7. pelattavien kisojen loppuottelu ja välierät pelataan Lontoossa.

Sen verran jo tiedetään, että Huuhkajien lohko tulee olemaan joko Roomassa ja Bakussa pelattava A-lohko tai Pietarissa ja Kööpenhaminassa palloiltava B. Molemmissa on puolensa, mutta moni futisfani tuntuisi toivovan ensin mainittua useammastakin syystä.

Ensiksikin Kööpenhaminan stadion on noin puolet muiden kisakaupunkien vastaavia pienempi, mikä tarkoittaa vähemmän lippuja faneille. Lisäksi on täysin realistista, että Pietarin ja Köpiksen helppo saavutettavuus vetää puoleensa enemmän lippujen kärkkyjiä, jolloin todennäköisyys tiketin saamiseen käy pienemmäksi.

Toisaalta ajatus futisturismista ilman pakollista lentomatkailua viehättää ainakin itseäni, ja varsinkin Pietari on etenkin eteläsuomalaisille mukavan lähellä – kisat kuormittavat ilmastoa monella tapaa niin paljon, että mielelläni en sitä yhtään ylimääräistä rasittaisi.

Vaikka arpa ohjaisikin Suomen joukkueen Pietariin, saattaa matkaan tulla vielä ylimääräinen mutka. Venäjä on ollut viime vuodet Maailman antidopingtoimisto Wadan tiukassa syynissä, ja toimisto on ilmoittanut havainneensa maan dopingtiedoissa vilunkia.

ILMOITUS

Wada päättää sanktioista joulukuun yhdeksäntenä päivänä, ja mikäli päätös on asiaa tutkineen komitean suosituksen mukainen, ei Venäjä saa neljään vuoteen osallistua suuriin urheilukisoihin eikä – ja tämä on tässä se olennainen asia – myöskään järjestää sellaisia. Tämä saattaisi tarkoittaa sitä, että kisat pitäisi siirtää Pietarista huomattavan nopealla aikataululla jonnekin muualle – tosin tätä kirjoitettaessa oli ilmassa vielä epäselvyyttä siitäkin, onko EM-kisojen kaltainen alueellinen turnaus lausumassa tarkoitettu ”suuri tapahtuma”.

Tietenkin meitä kiinnostaa myös se, keitä vastaan alkulohkossa Huuhkajat pääsevät pisteistä taistelemaan. B-lohkon joukkueet ovat jo selvillä: ne ovat isäntämaat Tanska ja Venäjä sekä Belgia.

A-lohkossa pelaa varmuudella ainakin Italia, mutta muut joudutaan arpomaan. Mahdollisten vastustajien joukossa ovat muun muassa Ruotsi, Ranska sekä hallitseva mestari Portugali. Varmaa on ainoastaan se, että helppoja otteluita näissä kisoissa ei nähdä.

Edelliset EM-kisat muistetaan paitsi Portugalin ensimmäisestä voitosta ja finaalissa loukkaantuneesta Cristiano Ronaldosta, myös ”Islannin ihmeestä”. Maata povattiin kisojen heittopussiksi, mutta niin vain se eteni HU-huutojen rytmittämänä aina puolivälieriin asti. Sinipaitojen voittokulkua seurasi paikan päällä Ranskassa peräti kymmenesosa maan väestöstä.

Vaikka ihan kymmentä prosenttia suomalaisista kisaliput tuskin kiinnostavat, ovat ne taatusti äärimmäisen haluttuja. Piletit tulevat myyntiin UEFAn kautta joulukuun ensimmäisellä viikolla, ja Palloliitto on luvannut tiedottaa asiasta lisää lohkoarvonnan jälkeen. Riven johdolla huuhkajansiiville halajavan kannattaakin olla nyt tarkkana.

Viikon vakiolapulla on brittifutista. Kohteen 3 kotijoukkue Tottenham onnistui viime viikolla voittamaan vieraissa ensi kertaa sitten tammikuun. Alavireisesti kauden aloittanut ”Spurs” vaihtoi vastikään valmentajaa, kun Mauricio Pochettino sai väistyä Jose Mourinhon tieltä. Onko Mourinho Tottenhamille lempinimensä ”The Special One” mukainen jää nähtäväksi, mutta ainakin alku vaikuttaa lupaavalta. Varma ykkönen tähän, ja jatkoa seuraa – toveri Kohonen perkaa Tottenhamin tilannetta tällä palstalla tarkemmin ensi viikolla.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 30.11. kello 16.58. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1, 1(x), 1(2), 1(x), 1(x), 2(x), 2(x), 1, 1, 1, 2.


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 30 €/3 kk + sähköinen digilehti 3 kuukaudeksi 4,90 €.